AURAL eli Laura Sippola. Kuva: Laura Elo

1

Allianssin toiminnanjohtaja, entinen kokoomuksen ohjelmapäällikkö ja aiemmalta ammatiltaan esimerkiksi ylioppilaslehti Ainoa päätoimittanut journalisti Anna Munsterhjelm julkaisi tammikuussa kirjan Ei mitään rajaa – miksi vanhemmuus väsyttää ja miksi siihen kannattaa silti ryhtyä (Avain, 2024). Luotaantyöntävä, amerikkalaistyylinen nimi hämää. Kirja on itse asiassa erinomainen.

Munsterhjelm hankki lapsen yksin ja pohtii päiväkirjamaisesti vanhemmuutta sekä etenkin vanhemmuuden ja työn yhteensovittamista aina raskauden yrittämisestä siihen kun lapsi on taaperoiässä. Munsterhjelm on hyvin etuoikeutettu ja tiedostaa sen selkeästi eikä väistele sen tuottamia vaikeita paikkoja kerronnassaan. Tämä tuo sellaista kirkkautta myös hänen yhteiskunnalliseen analyysiinsa, että paljon tärkeää yhteiskunnasta tulee kirjoitettua auki kuin ohimennen. Kiitos journalistitaustan, Munsterhjelmilla ovat hallussa niin lause, rakenne kuin tyylikin.

2

Viitasen Piian viides albumi Ihmisen aika (Utopiia, 2024) saa ajattelemaan, että miten ihmeessä en ole löytänyt tätä artistia aikaisemmin. Olen toki ollut tietoinen, mutta en ole tullut kuunnelleeksi. Kyseessähän on folk-yhtyeeksi luonnehdittu orkesteri, jonka keulahahmona toimii laulaja-lauluntekijä Piia Viitanen.

Levy on loistavaa poprockia, jossa lauletaan oikeista asioista ruohonjuuritasolta lähes metafysiikkaan saakka. Yhteiskunnallisuus tulee alleviivaamatta tai julistamatta.

Tähän mennessä ilmestyneissä kritiikeissä Ihmisen aikaa ylistetään. Albumin kappale Outo tyttö voitti myös Levyraadin eikä ihme. Kuten edellisellä levyllä, ei tässäkään levyn dramaturgia vahvasta kappalemateriaalista huolimatta pelkisty yksittäisiin teoksiin. Tämä on upea, monipuolinen kokonaisuus.

3

En tiedä onko taidepop oikea termi kuvaamaan AURALin, eli Suomen ensimmäisen lauluntekijätohtorin Laura Sippolan debyyttialbumia Valois (Valoisaudio, 2024), mutta en parempaakaan keksi. Joka tapauksessa levy on kaunista, sekä päätä että sydäntä kutkuttelevaa kuunneltavaa.

Kertakuulemalla mieleen jää kappaleista erityisesti surullisenkaunis, suloisenkatkera rakkauslaulu artistin kotiseudulle. Kappaleen nimi on nasevasti Pohjanmaa. Muilta osin albumi vaatii enemmän pureskelua, mutta täyttää samalla varmuudella siitä, että pureskelu kannattaa.

Eräs kappaleista, Syyskuu, on mielenkiintoisesti kreditoitu sekä AURALille että Laura Sippolalle. Tämän albumin kontekstissa se ei edes tunnu oudolta.

Kolmeen levyntekovuoteen mahtui Sippolalla sairautta, eroa, masennuskautta ja sen päälle koronat ja sodat. Tämä kaikki kuuluu tummina sävyinä ja syvyytenä.

4

Sakari Siltalan kirjoittama Korkea peli – teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä (Siltala, 2023) voitti Vuoden 2023 Historiateos -palkinnon ja täysin ansaitusti. Yhden merkittävän yrityksen historia avaa erittäin kiinnostavan ikkunan koko Suomen historiaan maan kehityksen kannalta hyvin tärkeinä aikoina. Toki kirjaan tuo paljon myös se, että Walter Ahlström oli kiehtova, monitahoinen ja ristiriitainenkin hahmo, joka on jäänyt hiukan varjoon historiankirjoituksessa.

Siltala kirjoittaa perusteellisesti, mutta silti riittävän kevyesti ja lämpimän humoristisesti. Hän kuljettaa tarinaa mukaansatempaavasti. Kuten Jukka Ahtela Kulttuuritoimituksen kritiikissään toteaa: ”Arkistoissa pölyttyneet nimet heräävät henkiin ja saavat ihmisen muodon, hyvässä ja pahassa. Korkea peli on täyttä elämää.” Sekin tulee selväksi, että käynnissä olevat työtaistelutoimet ovat melkoisen maltillisia ja kilttejä verrattuna takavuosiin.

5

Kovan viikon ilta on pääpiirteissään loistavaa ja huonoimmillaankin vähintään keskinkertaista poliittista satiiria, jossa koomikot repivät huumoria päivänpolitiikasta. Juontaja Jukka Lindström hoitaa pääroolin, mutta mukana on myös joukko vakiokeskustelijoita, jotka pääasiassa ovat koomikoita.

Sitten mukana on Helsingin Sanomien politiiikan toimittaja Robert Sundman. Hän ei ole hauska, eikä edes yritä olla. Sundmanin olemus huokuu vakavuutta silloinkin, kun hän yrittää olla kevyt. Hän tuo vakavahenkisen poliittisen journalismin vääjäämättömyydellä keskusteluun mukaan faktapohjaista politiikan analyysia ja sen hän toki suvereenisti osaa. Humoristinen vire tuleekin juuri siitä jännitteestä, että hän ei istu joukkoon lainkaan. Ja se todella toimii.

Ohjelma on parhaimmillaan silloin, kun Sundman on mukana. Tässä on jotain samaa kuin siinä, että Antti ”Kanki” Kaikkonen oli niin suosittu tanssiohjelmassa.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua