Parasta juuri nyt (19.6.2021): Runoja, perkele!, patikkakesä, Choko Deli, Korundi, Uutisliike

19.06.2021
39 7774766034faf044519

Kuva: Yle

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Rovaniemellä piipahtanut Päivi Röppänen on viihtynyt muun muassa patikoinnin ja nykyrunouden parissa.

1

Laura Palanteen luotsaama 16-osainen nykyrunoutta esittelevä podcast Runoja, perkele! on mainiota kuultavaa virikkeitä kaipaavalle. Kussakin osassa eri runoilija kertoo ajatuksiaan runoudesta ja kirjoittamisesta. Juttua viedään myös taiteen kentän ulkopuolelle haastattelemalla jonkin muun alan asiantuntijaa kyseisestä aiheesta. Kekseliäästi rakennettuihin 20 minuuttisiin sisältyy aina myös runokollektiivi black mödernismin herkullinen tulkinta kyseisen runoilijan tuotannosta.

Runoja, perkele! Yle Areenassa.

2

Aion startata kesän patikkasesongin noin 30 kilometrin pituisella Pyhä-Luoston retkeilyreitillä, joka lupailee matkan varrelle hienoja kuruja ja keroja. Sekä Luoston että Pyhätunturin päädyissä voi halutessaan jatkaa patikointia 6–17 kilometrin rengasreiteillä. Isokurun, Suomen suurimman kurun läpi kulkeva reitti puolestaan on suljettu kesä- ja syyskauden 2021. Rovaniemeltä pääsee kätevästi julkisilla Pyhälle ja Luostolle suunnilleen parissa tunnissa.

Pyhä-Luoston reittikartta täällä.

3

Rovaniemeläisen Choco Delin suklaat ovat mauttoman päivän pelastus. Käsintehtyjen konvehtien makuyhdistelmät ja suussasulavuus hipoo täydellistä. Testasin päärynä- ja minttukonvehdit pressokahvin kylkeen – veivät kielen. Ensi kerralla testaan lakua, jota kuulin kehuttavan. Konvehteja myydään myös verkossa.

4

Korundi on vireä ja tunnelmallinen kulttuuritalo Rovaniemellä. Vuonna 1933 valmistunut vanha postiautovarikko on yksi harvoista Lapin palosta säilyneistä rakennuksista. Tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiviään juhlivassa Korundissa toimivat Rovaniemen taidemuseo, Lapin kamariorkesteri sekä mainio lounasravintola. Talossa on myös erilaisia tapahtuma- ja kokoustiloja. Visiitti Korundiin on kuin keitaalla kävisi.

5

Satuin oikeaan aikaan Lordin aukiolle, missä rovaniemeläisellä tanssiteatteri Rimpparemmillä oli käynnissä Uutisliike-työpaja. Tanssija Marjo Selinin ideoimassa konseptissa tanssija ja kaksi muusikkoa rakentavat esityksen uutisaiheista, jotka paikallaolijoita kulloinkin mietityttää. Tällä kerralla aiheita olivat Elefanttien vaellus, Lohen nousu, Pyörä vai julkinen sekä Syntymäpäivät.

Tanssijan ja kahden muusikon pyörittämä paja kiertää kesäkuusta elokuuhun asti eri puolilla Rovaniemeä. Live-esityksen näkeminen pitkän tauon jälkeen on mannaa.

Rimpparemmiltä löytyy myös lyhytelokuvia Youtubesta. Uusimpia ovat koronarajoitusten myötä syntyneet Kuppilan lohet, Mööse ja Kylttyyri. Liikkeellistä ryhmäimprovisaatiota ja tarinankerrontaa voisi katsella loputtomiin.

Päivi Röppänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua