Parasta juuri nyt (17.12.2021): Jouluhauske, Musta Joulu, Kätevän emännän juhlat, Joulukuume, Aikuisen naisen joulukalenteri

17.12.2021
mustajoulu

Siskonpedin joulu on musta. Kuva: Yle

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eli Harju on valikoinut viisi jouluohjelmaa ja -spesiaalia, joista ei jää liian makea jälkimaku.

1

Aivan kuten kevät sulattaa esiin koirankakkakeskustelut, kohoavat joulunakin samat puheenaiheet pinnalle uudestaan ja uudestaan. Ken harrastaa somea, tuntee kyllä nämä viheliäiset small talk -kikkareet. Tuleeko teille pukki? Mikä kuuluu joulupöytään, mikä sinne ehdottomasti ei kuulu? Mikä on huono joululahja?

Näistä puhelivat Yle Radio Suomelle vekkulin koosteen nimimerkit Pirkko Pipari ja Tarja Torttu. Jouluhauske-ohjelmassa käsitellään jokavuotisia joulun puheenaiheita lyhyin ja ytimekkäin jaksoin, välillä laulaa luikauttaen. Sävy on jouluun sopien (tarkoituksellisen) veemäisen tekopirteä.

Ohjelman onnistumista kuvaa hyvin, että se on tehty vuonna 2019, mutta sitä kelpaa edelleen kuunnella. Samoista aiheista voi myös edelleen kehitellä tikusta asiaa työpaikan kahvipöydässä tai riidellä keskustelupalstoilla.

Jouluhauske on kuultavissa Yle Areenassa enää muutaman päivän!

2

Kiitettävän määrän toistuvia joulumotiiveja on kaivanut myös legendaarinen sketsisarja Siskonpeti ja keittänyt niistä kokoon Musta joulu -nimisen spesiaalin. Sekin on ilmestynyt jo nelisen vuotta sitten, mutta paranee vuosi vuodelta.

Mustassa joulussa päästään niin koulun myyjäisiin, täydelliseen joulutunnelmaan auton kyydissä kuin itse Joulupukin perheriitaa katsomaan. Vaikka vuodenajan henki siis on vahvasti läsnä, ei Siskonpedin joulu ole pelkkää kiiltokuvaa ja söpöilyä, vaan joulun ahdistavia puolia käsitellään myös. Joulun juhlien valmistelu stressaa, joillekin joulu on pelkkää ryyppäämistä, ja toisilla taas ei ole edes jouluna mitään juhlimista. Ajoittain ei olekaan aivan yksiselitteistä, onko kyseessä musta komedia vai kirkas draama.

Musta joulu Yle Areenassa.

3

Joulun surkujen ja surkuhupaisten puolten käsittelyä harrastaa myös Kätevän emännän juhlat. Komediasarjassa seikkailevat muun muassa stressaantunut suojelusenkeli, runollinen Taksi-Pekka, ”kekkaileva” pöhinäfirma ja Salla, joka ei halua, että kukaan vie hänen joulustressiään.

Nyt nähtävissä olevassa jaksossa juhlitaan pikkujouluja, ja hieman ennen aattoa ilmestyy myös itse joulujakso. Pikkujouluissa annetaan potkut kaikille, joille voidaan, ja isketään työkaveria – kopiohuoneeseen tai kyynärpäällä. Lisäksi toki kannetaan selkä vääränä lahjoja omille sekä lasten tuttaville ja näiden lemmikeille.

Moni hahmo on tunnistettavissa omastakin elämänpiiristä, ja tämäkin komedia lähestyy lajityypissä ainakin säälimätöntä inhorealismia.

Kätevän emännän juhlat Yle Areenassa.

4

Tanskalainen joulukalenteriohjelma Joulukuume on suunnattu lapsille, mutta sitä ei välttämättä ensi alkuun edes uskoisi, niin merkillinen ja kiehtova se on.

Bjørn ei haluaisi juhlia joulua. Pikkusisko Gro ja isä taas ovat siitä innoissaan. Koulun joulujuhlassa Bjørn saa merkillisen tanssikohtauksen, ja samaan aikaan toisaalla isä menettää perheen asunnon Tikkunekuksi kutsutulle salaperäiselle hahmolle, jolle on velkaa. Perhe muuttaa salaa teatterin vintille, ja odottamattomat tapahtumat, oudot ja arkisemmat, sen kuin seuraavat toisiaan.

Sarja on välillä niin outo, että on hyvä jo senkin vuoksi. Siinä on jännittäviä, vähän pelottaviakin seikkailuita, talventummia sävyjä ja hillittömän hyviä nuoria näyttelijöitä. Tunnarilla tosin on voimakas korvamatovaroitus!

Joulukuume Yle Areenassa.

5

Viimeiseksi mainittakoon jotain, mikä ei ole parasta, vaan todella järkyttävää juuri nyt. Yle Areena ei näyttänyt tänäkään vuonna uusintaa Aikuisen naisen joulukalenterista.

Aikuisen naisen joulukalenteria näytettiin Ylellä jouluina 2018 ja 2019. Sen pääosassa hössöttää Mari Perankosken esittämä sympaattinen Maria Månsson: biologi, äiti, jouluhullu. Maria haaveilee välillä täydellisestä joulusta, välillä kutsusta Linnan juhliin, ja kumpikin tuntuu yhtä vaikeasti toteutettavalta unelmalta. Suunnitelmat takkuilevat, onhan tytär murrosikäinen, äiti hiukan höppänä ja mies työmatkalla kesken jouluvalmisteluiden. Vaihdevuodetkin Mariaa kiusaavat, ja miksei kukaan muu usko enkeleihin?

Tällä listalla Aikuisen Naisen Joulukalenteri on ehdottomasti pehmoisimmasta ja näteimmästä päästä, mutta toivoin silti koko marraskuun ajan sen ihanan syvävärisen lavastuksen ja hellyttävien hahmojen palaavan taas televisioon. Jouduin pettymään. En ole lainkaan varma, kuinka joulu tulee ilman Mariaa. Ensi vuonna toivon joululahjaksi toisen uusintakierroksen.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua