Kuva: Nina Nesbitt / Apple Tree Records

1

Nina Nesbitt on skottilainen laulaja-lauluntekijä, jonka uusi albumi Mountain Music (Apple Tree Records, 2024) julkaistiin juuri sopivasti syksyä vasten. Folk-rockia ja poppia sekoittava 12 kappaleen levy on rakkaudenosoitus Nesbittin kotimaalle, vaikka osa lauluista voisi kuvata myös Suomea – ainakin mitä tulee kuivaan ja sarkastiseen huumoriin.

Nesbittin ääni loistaa erityisesti pehmeän haikealla Painkiller-kappaleella, joka tarttuu siihen, miten vaikeaa tunteista puhuminen on, erityisesti miehille. Levyn avaava Pages pohtii aikuistumista, vanhenemista, ja nuoruudesta karttuneita kokemuksia, kun taas I’m Coming Home on riemukkaan rytmikäs kappale, jolla Nesbitt iloitsee kotiinpaluusta: suurten kaupunkien hälinästä hiljaisiin kyliin ja luontoon.

2

Heartstopper-sarjaa olen hypettänyt Kulttuuritoimituksessa pariinkiin otteeseen. Jatkan samalla linjalla: lokakuun myötä brittiläisen nuortensarjan kolmas kausi saapui Netflixiin. Sarja on edelleen suloinen valopilkku, kuin pako todellisuudesta. Kolmas kausi tosin on aiempia vakavampi, kun Charlien (Joe Locke) syömishäiriö pahenee, mikä vaikuttaa koko lähipiiriin.

Sarjan vahvuus on ehdottomasti sen tavassa käsitellä vaikeita ja raskaitakin aiheita taidolla ja lämmöllä, kurjuudessa rypemättä. Nuoret näyttelijät loistavat rooleissaan, ja sarja tavoittaa loistavasti heidän ajatusmaailmansa. Eivätkä aikuishahmotkaan, kuten kolmoskaudella mukaan tuleva Diane-täti (Hayley Atwell), häviä nuorille.

Heartstopper Netflixissä.

3

Ateneumin Gothic Modern -näyttely on upea. 1800- ja 1900-lukujen modernistien teoksiin keskittyvä näyttely tarjoilee kattavan tulkinnan muun muassa kuoleman, kärsimyksen, rakkauden ja seksuaalisuuden aiheista.

Erityisen vaikutelman tekivät itävaltalaisen Marianne Stokesin temperamaalaukset, joiden kauneuden edessä suorastaan mykistyy. Ja kuka voisi olla liikuttumatta katsellessaan Hugo Simbergin kuolemia, jotka tanssittavat ihmisiä laiturilla, huolehtivat puutarhasta ja lähes anteeksipyytelevänä hakevat kuolleen lapsen tuonpuoleiseen?

Lue Sirpa Pääkkösen Gothic Modern -näyttelystä Kulttuuritoimitukseen kirjoittama juttu täältä.

4

Mikä olisi pelottavampaa kuin ikääntyminen? Ainakaan Hollywoodissa mitään sen kamalampaa ei ole. Painajaisesta saa jopa kauhuleffan, jossa 50-vuotias näyttelijätär Elizabeth Sparkle (Demi Moore) turvautuu hämärään DNA:ta muokkaavaan seerumiin. Seerumi synnyttää Spraklen selkäytimestä uuden, nuoremman, paremman version hänestä, joka ristii itsensä Sueksi (Margaret Qualley) – mutta vaihdos ei käy kivutta.

Coralie Fargeatin ohjaama The Substance sisältää ällöttäviä mutaatioita ja valtavat määrät verenroiskumista. Jos ne kestää, saa vaihdossa vähintäänkin ajatuksia herättävän kuvauksen ikuisen nuoruuden tavoittelusta. Elokuva on satiirinen, yhteiskuntamme vanhenemisen pelkoa kritisoiva teos, jota ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti. Hyvä pohdintaa se silti tarjoaa.

Lue Antti Selkokarin The Substance -elokuvasta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

5

Vanhenemista käsitellään hieman myös Shankari Chandranin romaanissa Teehetkiä Kanelilehdossa (suom. Kirsi Nisula; Kirjapaja, 2024), joka sijoittuu Sydneyn lähiöön ja siellä toimivaan vanhainkotiin. Kirjassa on lämpöä, rakkautta, ja toivoa – juuri niitä tunteita, joita teehetkeltä voi odottaa.

Chandran, joka on työskennellyt pitkään myös ihmisoikeuksien parissa, kirjoittaa kuitenkin ennen kaikkea eriarvoisuudesta ja rasismista, joita monet vanhainkodin asukkaat tai työntekijät kohtaavat – heistä suuri osa on kotoisin Sri Lankasta. Kertomuksissa toistuu Sri Lankan sisällissota ja sen jättämät arvet, joita osa kantaa muistoissaan, osa fyysisinä kehossaan.

Rikas kirja sisältää monen hahmon tarinan, ja siihen kannattaa uppoutua ajatuksella.

Elsa Lindström

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua