Kuva: Merja Koskiniemi
KOLUMNI | Koronapandemia on tänä vuonna laittanut esittävän taiteen ryhmät ja yhteisöt ahtaalle. Kun esityksiin on saanut ottaa yleisöä paikalle vain murto-osan normaalista tai viranomaiset ovat käskeneet sulkea ovet kokonaan, ryhmät ja teatterit ovat lähteneet tarjoamaan esityksiään striimauksina. Miten se onnistuu ja miltä se tuntuu?
Kun Ruotsin matka peruuntui
Lokakuun lopussa minun piti olla Malmössa. Skånes Dansteaterilla oli suomalaisen alallaan huippuarvostetun Tero Saarisen uuden koreografian Transitin ensi-ilta. Koska korona, minä istuin kotona. Ei toki ollut helppoa Skånes Dansteaterillakaan, joka sai ottaa esiintymispaikkaansa, 1 500 istuimen Malmön oopperataloon, 50 katsojaa.
Ilokseni ilmoitettiin, että osa esityksistä striimataan. Lipun osto (100 kruunua eli noin 10 euroa) Malmön oopperalta sujui helposti ja salasana luvattiin lähettää ennen esitystä. Sitä ei (koskaan) kuulunut. Kyllä, tutkin myös roskapostini. Koska ryhmän sivuilla pyydetiin ottamaan yhteyttä Malmön oopperaan annettuun sähköpostiin, jos viestiä ei ole tullut tuntia ennen esitystä, tein näin. Kun esitysaika läheni ja Ruotsista ei kuulunut postia, käytin suoria kontaktejani ja otin yhteyttä Skånes Dansteaterin toimitusjohtajaan.
Alle minuutissa minulla oli salasana ja erinäisen teknisen säädön (tietokoneen peilaaminen isompaan tv-ruutuun) jälkeen saatoin huokaista ja rentoutua viinilasillisen kera kotisohvalle katsomaan Transitia. Kaikilla mahdollisilla katsojilla ei kuitenkaan ole ryhmän johtajan henkilökohtaisia yhteystietoja, eikä johtajan tehtävä todellakaan ole päivystää ja lähetellä viime hetken sanasanoja lippunsa maksaneille asiakkaille.
Surkuhupaisinta oli jälkikäteen käymäni viestinvaihto Malmön oopperan kanssa. Reklamaatiooni vastattiin ripeästi seuraavana päivänä. Ystävällisin terveisin minulle kerrottiin, etteivät he löydä nettisivuilta mainintaa, että heihin pitäisi olla sähköpostitse yhteydessä, mikäli asiakas ei ole saanut salasanaa. Että, please, voisitko lähettää linkin tuollaiselle sivulle, niin he korjaavat tekstin. Ja hei, voithan sinä vielä viikon päästä katsoa striimauksen – kerro, niin me lähetetään sanasana.
Seuraavana viikonloppuna minulla oli muuta tekemistä. Lähetin kuvakaappauksen tekstistä sekä linkin sivulle. Anteeksipyyntö tai pahoittelu olisi ollut kiva.
* *
Kaksi iltaa Hollannissa
Seuraavaksi sohvamatkailin Hollantiin Haagiin. Nederlands Dans Theaterin Yoann Bourgeoisin I wonder where the dreams I don’t remember go vaikutti kiinnostavalta. Lipunosto (15 euroa) onnistui taas vaivattomasti ja paluupostissa tuli yksityiskohtaiset ohjeet niin hollanniksi kuin englanniksikin.
Teknisen tukeni avulla striimaus peilattiin kännykästä isompaan tv-ruutuun. Esitys alkoi hienosti ajallaan ja nautin siitä kovasti, kunnes noin 20 minuutin kohdalla yhteys katkesi ja olohuoneen täytti Vain elämää -laulut. Kymmenen minuutin teknisen taistelun ja itkupotkuraivareiden jälkeen sain yhteyden toimimaan tietokoneeni kautta ja näin esityksen lopun.
Koska halusin nähdä koko teoksen, ostin uuden lipun seuraavan illan esitykseen. Todennäköisesti yhteyden katkeaminen johtui omista välineistäni, kännykkäkin jähmettyi totaalisesti. Nyt kirjauduin suoraan tv-ruudun kautta sähköpostiini ja sieltä linkin kautta esitykseen. Kaikki eteni taas hyvin – kunnes 20 minuutin kohdalla kaikki jälleen pimeni.
Nyt yritin siirtyä välittömästi takaisin esitykseen tietokoneeni kautta. Pelkkää erroria. Ryhmän kotisivuilta löytyi striimauksen online-tuki (!). Yhteydenotto siihen kertoi, että olen jonossa noin 167:s. En nähnyt edes esityksen loppua.
Nederlands Dans Theaterilta tuli sähköpostitse anteeksipyyntö teknisistä ongelmista ja katsomiskokemuksen keskeytymisestä (liian paljon katsojia). Samalla he lähettivät linkin ja salasanan esityksen taltiointiin. Löysin ystävällisen viestin roskapostistani kolmen päivän päästä. Linkki oli ollut voimassa 48 tuntia. Mitäkö opin? Tarkista roskapostisi päivittäin.
* *
Kotona kotikaupungin teatterissa
Kolmas striimauskokemukseni on kotikaupungista. Tampereen Teatteri on lähtenyt pelottomasti ja aktiivisesti mukaan tarjoamaan esitysstriimauksia. Kulttuuritoimituksen edustajana olin mukana TT:n ensimmäisessä live-striimauksessa, iki-ihanan joulunäytelmä Saiturin joulun esityksessä viime lauantaina. TT:n striimiliput (peruslippu 14,90 euroa) myy Lippu.fi. Palvelun sujuvuudesta en osaa sanoa mitään, koska toimittajana sain ohjeet ja oman koodini TT:n ystävälliseltä tiedottajalta. TT:n striimaukset välitetään uuden Keikalla.fi-portaalin kautta, jonne piti ensin kirjautua luomalla tietenkin oma käyttäjätili.
Tietokoneen ruudulla kaikki sujui ongelmitta. Haasteet alkoivat vasta, kun yritin kirjautua portaaliin tv:n kautta; kirjaudu-painikkeesta ei päässyt eteenpäin ollenkaan. Mutta ei hätää! Keikalla.fi:n nettisivu osasi kertoa, että sivustolle pääsee näppärästi suoraan kanavapaikalta 101, kunhan tv tai operaattori ovat yhteensopivia järjestelmän kanssa. Paitsi että sivusto kertoo kanavapaikan aukeavan 14.12.2020. Kanavapaikka taas ilmoittaa järjestelmän aukeavan 21.–22.12.2020. Lauantai oli 12.12.2020.
Itse olin jo valmis lyömään otsaa seinään, mutta kodin digi-tukeni löysivät jostain ihan vanhanaikaisen johdon, jolla tietokoneeni saatiin yhdistettyä tv-ruutuun. Koska taisteluun oli lähdetty hyvissä ajoin, ehdin vielä hakea lasin cavaa ja katsella Mari Turusen ja Elisa Piispasen mukavan johdatuksen illan esitykseen.
Muutaman laulukohtauksen lievää hidastumista lukuun ottamatta koko striimaus sujui oivallisesti ja TT oli lisäksi nähnyt vaivaa esityksen johdatukseen sekä väliaikaan välittämällä katsojalle kuvaa ja juttua näyttämön takaa.
* *
Miten striimaus vaikuttaa esitykseen?
Tekniset ongelmani johtuivat pääasiassa halusta katsoa esitykset pienen läppärinäytön sijasta suuremmalta tv-ruudulta. Itselläni ei myöskään ole osaamista tai pitkäjännitteisyyttä säätää erilaisten teknisten vaatimusten kanssa. Tv-ruutukin tuntuu pieneltä, kun live-esityksissä edessä on koko näyttämö. Eniten ruudusta kärsi näytelmä.
On syynsä, että elokuvia katsotaan valkokankaalta/ruudusta ja näytelmiä teatteritaloissa. Niin taitavasti ja mukavasti kuin Saiturin joulu olikin toteutettu striimauksena, sen katsominen kotona ja tunnelma olivat vain kalpea kopio oikeasta teatterikäynnistä.
Tanssi kestää striimausta paremmin. Toki mieluummin haluaisin valita katseeni suunnan itse, vaikka lähikuvatkin ovat mukavia. Etenkin Saarisen Transitissa, jossa näyttämöllä on lähes koko ajan iso joukko tanssijoita, kamerahenkilöiden valinnat saattavat turhauttaa ja kadottaa kokonaisnäkymän. Bourgeoisin teoksessa, jossa lähdettiin liikkeelle soolosta, kuvaus toimi parhaiten.
Arvostan suuresti kaikkia toimijoita, jotka erilaisista haasteista huolimatta tarjoavat striimejä ja pyrkivät näin vaikeassa tilanteessa jatkamaan toimintaansa. Katsojat sitten punnitsevat oman tietoteknisen osaamisensa ja halunsa ruutuvälitteisiin esityksiin.
* *
Striimien hyvät puolet
- ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään
- voi päästä esitykseen helposti toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan tai jopa toiselle mantereelle (lippujen hinnat ovat kohtuullisia)
- voi olla rauhassa verkkareissa ja villasukat jalassa (tosin voi teatteriinkin mennä verkkareissa ja villasukissa)
- ei tarvitse istua epämukavassa tuolissa (puolison kommentti aiheeseen)
- esitystä katsoessa voi ottaa lasin viiniä tai muuta virvoketta tai vaikka syödä samaan aikaan (tosin ainakin Broadway on jo ratkaissut tämän viiniä katsomossa -asian, mikäli se nyt jollekin on tärkeää)
- voi vapaasti jutella samalla kaverin kanssa ja kommentoida (myös asiattomasti) esitystä muista katsojista välittämättä
- voi somettaa esityksen aikana, eikä kukaan mulkoile (tämä voi olla nuorison mieleen)
- voi vapaasti poistua välillä ruudun edestä, jos tarve
- teatteri voi lähettää kuvaa ja juttua myös ns. näyttämön takaa ja siten avata produktiota eri tavalla kuin käsiohjelmassa
- työllistävä vaikutus digi-tekniikan osaaville niin lähettävässä teatterissa kuin kotonakin (esim. kotiin voisi palkata henkilön, joka vastaa sujuvasti yhteyden luomisesta)
- kriitikko voi kirjoittaa kritiikkiä samaan aikaan (eikä tarvitse myöhemmin tulkita epämääräisiä pimeässä raapustettuja ajatuksia) tai jopa online-kritiikkiä teoksesta!
Siis paljon hyviä puolia. Haluanko vaihtaa live-kokemuksen tulevaisuudessa striimiin?
Älkää nyt hulluja puhuko! Odotan pääseväni katsomaan Skånes Dansteateria ja kiittämään sen tamperelaislähtöistä toimitusjohtajaa Mira Heleniusta. Toivon vielä näkeväni Nederlands Dans Theaterin koskettavan teoksen I wonder where the dreams I don’t remember go ihan kokonaan. Ja lupaan mennä vuoden päästä nauttimaan Tampereen Teatteriin Saiturin joulusta.
Päästäkää minut takaisin oikeaan teatteriin, live-esitykseen, kiitos!
Merja Koskiniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
