Mikko Manka kirjoitaa kolumnissaan Tampereesta: ”Ei täälläkään kaikki täydellistä ole: rakennusten ja monumenttien nimeämishommien kanssa meillä on aina ollut vähän vaikeaa.”
”Saksan ja maailman kohtaloksi koitui se, että maan kommunistit ja sosiaalidemokraatit pitivät pahimpana vihollisenaan toisiaan, eivät suinkaan natseja”, Kari Pitkänen kirjoittaa kolumnissaan.
Kirsi Jaatinen unelmoi kulttuurikellarista, jonne voisi mennä ja tilata listalta ohjelmanumeron kuin drinkin – ja huomaa, että Joensuusta sellainen jo löytyy.
Teatterijohtaja Otso Kautto miettii nyt, markkinoitiinko TTT:n Jeppe Niilonpoikaa väärin. Jos ajatus viedään loppuun, pitää teatteriesityksiin lyödä leimat turvallista kokemusta hakevaa katsojaa varten. Sille tielle ei pidä lähteä.
Aino Louhi paneutuu ystävänpäivän esseessään sykähdyttäviin katseisiin ja katselukokemuksiin ja miettii, miksi Jordan Catalano yhä aiheuttaa sydämentykytyksiä niin nuorissa kuin vähän vanhemmissakin.
”Tässä on luotu jotain sellaista, mitä ei aiemmin ollut olemassa. Pamela Tola ei ole mennyt siitä, missä aita on matalin. Hänkin on tehnyt manalanmatkan”, kirjoittaa Kirsi Jaatinen esseessään.