Metropoliksen juhlanäytös todisti, että yleisö rakastaa poikkeuksellista kuvan ja äänen liittoa

09.03.2020
Metro

Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan Fritz Langin vuoden 1927 klassikosta, joka esitettiin Tampere-talossa Tampere Filharmonian säestämänä. ”Elokuvan kiihottavin nainen on taseteissa sätkivä robotti-Maria.”

Tampere Film Festival eli Tampereen elokuvajuhlat sai 50-vuotiaaksi arvoisensa lahjan. Näyttämöaukon täytti Fritz Langin vuonna 1927 valmiiksi puurtama tulevaisuuskuva Metropolis Tampere Filharmonian säestyksellä.

Saksalainen Lang lähti sittemmin natseja pakoon Yhdysvaltoihin, kun puoliso, Metropoliksen käsikirjoittaja Thea von Harbou sopeutui uuden vallan kulttuuritoimijaksi.

Tästä kaikesta ja Metropoliksen tekemisestä kannattaa lukea elokuvanero Kaarina Lehtisalon kattava analyysi Kulttuuritoimituksesta.

* *

Näin naistenviikon päätteeksi katsoin suurennuslasilla naisten osuutta megaelokuvassa.

Kahdeksi persoonaksi, opettaja Mariaksi ja työläisiä piiskuroivaksi tyrannirobotti Mariaksi jakautuvassa pääroolissa Brigitte Helm on järisyttävä.

Ne silmät, ne silmät.

Selitykseksi ei riitä, että mustavalkokuvaus vaati melkoiset maskit. Silmät rajattiin kuin liidulla ja tekoripsissä riitti volyymiä.

Ei ihme, että Helmillä riitti vientiä. Hän osasi suvereenisti tanssin, mimiikan ja gestiikan.

Kun puheääntä ei ole käytössä, on ilmaistava muuten.

Kun robotti-Maria lumoaa miehiä napatanssillaan, täytyy hieraista silmiä: onko kyseessä todella elävä ihminen vai animoitu lopputulos?

Kun inhimillinen Maria kaitsee lapsia, voi sitä hellyyden ja sävyisyyden sädekehää. Tai kun Maria haluaa kääntää aikagongin ylivoimaisen raskasta vipua, näyttelijän koko vartalo on kierteessä ja keho kuin koneen osa.

* *

Robotiikka on päivän sana. Lang visioi robotti-Marian kautta kyborgin, joka toteuttaa annettua tehtävää ja jonka taidot ovat yli-inhimilliset.

Katolinen Maria-kultti saa samalla uuden muodon, Pyhä Maria voisi olla myös Teräs-Maria, omavoimainen paholainen.

* *

Thea von Harboun käsikirjoitus on piinaavan jankuttava. Jos valita saisi, Metropolis toimisi levottomalle nykykatsojalle puolentoista tunnin pläjäyksenä.

Teiniseuralaiseni tuhahti kolmen tunnin (kiitos silti väliajan) päätteeksi: ”Eiköhän se välittäjä käsien ja aivojen välillä olisi tullut vähemmälläkin selväksi.”

Muuten nuoreen mieheen iski laahustavien työläisten ja herrakansan ristiveto, urbaani miljoonakaupunki pilvenpiirtäjineen ja tuhansien silmien palo.

* *

Kyllä, Metropolis oli Tampere Filharmonian livesäestyksellä elämys. Orkesteri soitti Frank Strobelin johdolla kuin unelmien soittokone.

Gottfried Huppertzin sävellyspotpuri on vahvaa elokuvamusiikkia, sen pääteema jää mieleen ja kaikki muu on ihanan alleviivaavaa satsia.

Kuvittelisin, että orkesterimuusikolle livesäestys on mahtava kokemus.

Lisää tällaista! Elokuvan äänimaisema ja musiikki on joidenkin elokuvatutkijoiden mielestä vähintään yhtä tärkeä osa elokuvaelämystä kuin kuvakin.

Se vaikuttaa meihin ihonalaisella semantiikallaan.

Schindlerin listaa tuskin voi ajatella ilman siihen sävellettyä musiikkia.

Anne Välinoro

Frank Strobelin johtamana Tampere Filharmonia avasi Metropoliksen live-säestyksellä uuden puolen itsestään. Yleisö palkitsi kahden ja puolen tunnin urakan seisaaltaan taputtaen. Kuva: Anne Välinoro

Pin It on Pinterest

Share This