Teatterijohtaja Otso Kautto miettii nyt, markkinoitiinko TTT:n Jeppe Niilonpoikaa väärin. Jos ajatus viedään loppuun, pitää teatteriesityksiin lyödä leimat turvallista kokemusta hakevaa katsojaa varten. Sille tielle ei pidä lähteä.

Tampereen Työväen Teatteri on peruuttanut osan Jeppe Niilonpoika -näytelmän suunnitelluista esityksistä. Lippuja on mennyt kaupaksi toivottua heikommin.

Sinänsä ratkaisu on luonteva. Yhdistämällä esitysten katsojamääriä saadaan penkit paremmin täyteen. Yleisö viihtyy paremmin. Näyttelijöiden motivaatiokin oletettavasi kohenee.

Minua kuitenkin huolettaa se, että yleisökadon takia taiteentekijöiden on mietittävä markkinointinsa epäonnistumisia.

Sillä niinhän TTT:n johtaja Otso Kautto ilmoitti nyt tekevänsä. Hän on antanut haastatteluvastauksia, joissa hän lähes myöntää teatterin johtaneen yleisöä harhaan myydessään Jeppeä perinteisellä kansankomedia-määrittelyllä.

* *

Jos viedään ajatusta vähän pidemmälle, päästään luomaan teatteritaiteelle kokonaan uusia markkinoinnin eettisiä ohjeita.

Ensimmäinen askel olisi lyödä mainoksiin ja käsiohjelmiin leimat vähän samaan tapaan kuin elintarvikkeisiin.

Yhdessä leimassa lukisi ”Turvallista ja perinteistä teatteritaidetta” tai jopa ”Teeveestä tuttua viihdettä”. Toisessa huomautettaisiin, että esityksessä on ”epäkonventionaalista tulkintaa” tai ”moderneja elementtejä”.

* *

Huomautan heti, että edellä esitetty idea on tarkoitettu ironiaksi.

En todellakaan halua, että minulle etukäteen kerrotaan, onko näytelmä tuotettu varman päälle vai riskiä ottaen.

Kauttokin on korostanut, että TTT on ottanut tietoisia riskejä. Niitä otettiin jo ennen Niilonpoikaa. Viime vuonna uusi versio Juhannustansseista sai aikaan melko lailla samantyyppiset reaktiot kuin nyt Akse Petterssonin tulkinta Ludvig Holbergin vanhasta kännikomediasta.

Taiteilijoilla on lupa yllättää katsoja. Ei, vaan heillä on suoranainen velvollisuus ”pettää yleisön odotukset”.

Uutta syntyy kyseenalaistamalla vanhaa. Teatteriproduktio ei ole kuin auto, joka ostetaan vasta koeajon jälkeen. Eikä se ole kuin äänilevy, joka ostetaan vasta kun on kuultu radiosta biisi, joka tuntuu kolahtavan.

Parhaimmillaan teatteri yllättää – ja kun katsoja yllätyksestä ilahtuneena menee katsomaan kappaleen toistamiseen, hän yllättyy uudestaan.

Teatterin kuolematon taika on jokaisen livevedon ainutkertaisuus.

* *

Olin katsomossa, kun Jeppe Niilonpoikaa esitettiin ensi-illassa.

Koin joidenkin kanssakatsojien reaktiot vähän liiankin konkreettisesti. Jouduin kuulemaan lähellä istuneiden mutinaa, joka paljasti heidän odottaneen esitykseltä jotain ihan muuta kuin se oli.

Nämä oman elämänsä taidekriitikot päätyivät jo näytelmän aikana esimerkiksi tietämään, että ”kyllä tämä lehdessä kuitenkin kehutaan”. Mutina jatkui sapekkailla kommenteilla valtionosuuksista.

Itse pidin Petterssonin Jeppeä oivaltavana, haastavana ja ennen kaikkea taitavasti toteutettuna. Kun kuvallistetaan lavalle alkoholistin hallusinaationtäyteisiä harharetkiä, niin miten sen voi tehdä paremmin kuin pyörittämällä lattiaa, jonka päällä esitetään yhtä aikaa vähintään viittä ahdistavaa, viinanhuuruista pienoisnäytelmää.

* *

Totta kai samassa rivissä kanssani istuneella mutisijalla on myös sanan- ja mielipiteenvapaus.

Mutta sen verran vanhoillinen olen minäkin, että mielestäni kritiikki kuuluu esittää vasta verhojen laskeuduttua. Siihen asti annetaan taiteilijoille työrauha.

Suorastaan arvostin tuossa tilanteessa niitä edessäni istunutta katsojakvartettia, joka tuijotti koko jutun suolapatsaina läpi, eikä taputtanut kertaakaan sen enempää kesken kappaleen kuin sen päätyttyä.

* *

Olen joskus kirjoittanut siitä, että suomalaisen teatterin kulmakiviä ovat kännimonologit. Varmin tapa saada naurut ja aplodit katsomon suurilta ja kosteilta ikäluokilta on esittää juopunutta, joka nolaa itsensä mutta hiukan muitakin – vähän niin kuin kirjanpidon Pentti firman pikkujouluissa.

Kun käytetään komedian keinot vähän pidemmälle ja ilmaistaan uudenlaisen näyttämötekniikan avulla, mitä kaikkea alkoholi aiheuttaa, saadaan aikaan tunnetiloja, jotka ovat vähän muutakin kuin hetken huvitusta, vahingoniloa kanssaihmisen mokailuista tai ohimenevää mutta lievää myötähäpeää.

Siinä Jeppe Niilonpoika onnistui.

* *

Toivottavasti kokeilevuutta ja erilaisuutta ei lannisteta sen takia, että markkinoinnilla ei onnistuta heti löytämään uusia yleisöjä.

Haluan yllättyä. Haluan käydä teatterissa enkä ympärivuotisessa kesäteatterissa.

Matti Mörttinen

Lue Kulttuuritoimituksen Jussi Kareisen arvio Jeppe Niilonpojasta täältä.