Miltä näytti vuoden 2022 tulevaisuus elokuvassa Soylent Green: piinaava kuumuus, ilmastonmuutos, saastunut luonto ja ruokapula

Maailma vuonna 2022 (Soylent Green). Kuva: © 1973 Warner HE

Aluksi kaikki näyttää idylliseltä. Maalaismaisemissa näkyy vain vähän ihmisiä.

Mutta heitä tulee kuviin koko ajan lisää: ihmisiä, autoja, enemmän autoja. Tupruttavia tehtaita, saasteita, jätevuoria, kaatopaikkoja. Ihmisiä maskit kasvoillaan.

Lopulta edessä on ankea, saasteiden vihreäksi samentama kaupunkinäkymä.

* *

Vuosi: 2022
Paikka: New York City
Asukasluku: 40 000 000 

Näin alkaa Richard Fleischerin ohjaama, lähes 50 vuotta vanha tieteisdystopia Maailma vuonna 2022 (Soylent Green, 1973). Elokuva pohjautuu löyhästi Harry Harrisonin romaaniin Tilaa! Tilaa! (Make Room! Make Room!, 1966).

Sekä kirjassa että elokuvassa teemana on malthuslainen ajatus väestönkasvusta, joka ylittää maapallon resurssit. Elokuva kuitenkin poikkeaa ratkaisevalla tavalla Harrisonin kirjasta. Tämä ero liittyy elokuvan loppuyllätykseen, jota kirjassa ei ole.

Maailma vuonna 2022 -elokuva on tunnettu erityisesti juuri tähän loppuratkaisuun liittyvän repliikin vuoksi. Elokuvan englanninkielinen nimi Soylent Green on edelleen käsite, ja voi jopa sanoa, että se oli meemi jo ennen kuin kukaan vielä tiesi puhua meemeistä.

Elokuvan loppu ei siis välttämättä ole minkäänlainen yllätys, ainakaan elokuvia paljon katsoville henkilöille.

Tässä artikkelissa kerrotaan millainen vuoden 2022 maailma elokuvassa nähdään, ja tämän vuoksi luvassa on armotonta spoilaamista. Myös elokuvan loppuyllätys paljastuu.

Jos tätä juttua lukeva henkilö on jotenkin onnistunut välttymään kuulemasta sanayhdistelmää Soylent Green, eikä halua arvoitusta itseltään pilata, lukeminen kannattaa lopettaa tähän.

Muussa tapauksessa: tervetuloa dystopiavuoteen 2022.

* *

Kodittomia ruokajonoissa

Maailma vuonna 2022 -elokuvan päähenkilöinä nähdään kaksi miestä, jotka asuvat ja työskentelevät yhdessä. Thorn (Charlton Heston) on ammatiltaan poliisi, ja häntä tutkimuksissa auttaa vanhempi mies, Sol (Edward G. Robinson), joka on ammatiltaan ”kirja”.

Koska kirjoja tai mitään muutakaan vuonna 2022 ei enää paineta, tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät muistamaan ja käsittelemään tietoa omassa päässään. Siksi Sol on Thornille arvokas työkaveri, taustatutkimusten tekijä.

Thorn ja Sol asuvat melko vaatimattomassa kerrostaloasunnossa. On kuumaa ja ahdasta, ja sähkötkin katkeilevat, minkä vuoksi miesten täytyy polkea itse lihasvoimallaan lisää sähköä. Asunto on kuitenkin parempi kuin asunnottomuus, sillä kodittomia, kokonaisia perheitäkin, nukkuu porraskäytävissä ja kirkon lattialla.

Suuri enemmistö New Yorkin asukkaista elää nälkärajalla kadulla. Näemme ihmisjoukkoja jonottamassa ruokaa, Soylent-yhtiön tuotteita, joista uusin on vihreä, neliön muotoinen keksi, Soylent Green. Sen mainostetaan olevan ”ravitsevaa planktonia”, joka on ”kerätty maailman meristä”.

Joinakin päivinä jaettava ruoka loppuu kesken, ja silloin voi syntyä mellakka. Poliisit nujertavat mellakan kovin ottein, väkijoukon keskelle ajaa rekkoja, joiden kauhat nostavat ihmisiä suoraan auton lavalle.

Samaan aikaan kun köyhät kärsivät, pieni varakas eliitti elelee ylellisissä lukaaleissa. Thorn kutsutaan selvittämään rikkaan miehen murhaa, ja hänen mukanaan katsoja pääsee näkemään, miten parempi väki elää.

Thorn (Charlton Heston) nauttii puhtaasta vedestä. Kuva: imdb.com

* *

Lihaa ja saippuaa

Selviää, että rikkailla on varaa hämmästyttäviin ylellisyyksiin. Murhatun miehen seuralainen, Shirl (Leigh Taylor-Young), käy henkivartijan kanssa ostoksilla. Myyjä päästää naisen pieneen puotiin sisälle ja avaa jääkaapin. Kaapissa on suuri harvinaisuus, lihakimpale.

Thorn ottaa kaiken irti murhatutkimuksista luksusasunnossa. Hän nauttii hanasta virtaavasta puhtaasta vedestä, ja pääsee jopa suihkuun. Häntä ei myöskään ujostuta viedä asunnosta tavaraa. Thorn pakkaa mukaan kiiltävän tyynyliinan sisään alkoholia, saippuaa ja ruokaa.

Shirlin ostama pihvi tarttuu niin ikään Thornin mukaan. Tästä Sol tekee aterian, jollaista Thorn ei ole milloinkaan saanut: lihapataa.

Ateriointikohtausta ei ollut elokuvan alkuperäisessä käsikirjoituksessa, mutta ohjaaja Fleischer halusi sen elokuvaan lisätä. Ilman dialogia toteutetussa kohtauksessa miesten aterioidessa soi klassinen musiikki, jollainen voisi soida taustalla hienossa ravintolassa. Kaksi miestä nautiskelee harvinaista juhla-ateriaa hyvin vaatimattomissa olosuhteissa.

Piinaava kuumuus vuoden ympäri

Maailma vuonna 2022 -elokuvassa nähdään kasvomaskeja jo alkutekstien aikana, ja maskeja on myös joillakin ruokajonoissa seisovilla ihmisillä. Syynä maskeihin ei kuitenkaan ole tautien pelko, vaan kelvottomaksi saastunut ilma. Useissa kohtauksissa New Yorkin ilma näyttää ellottavan vihreältä.

Tämä yököttävä yleisvaikutelma saatiin aikaan omatekoisella suodattimella. Joitakin elokuvan kohtauksia kuvattiin vihreäksi värjätyn veden läpi.

Olo on ihmisillä tukala muutenkin, sillä kaupunkia vaivaa saasteiden lisäksi myös pysyvä helleaalto. Elokuvan henkilöt ovat kuumissaan, kasvoilla helmeilee hiki. Solin ja Thornin keskustelussa syyksi paljastuu kasvihuoneilmiö.

Sol: How can anything survive in a climate like this? A heat wave all year long. A greenhouse effect. Everything is burning up.

Elokuvassa puhutaan ”kasvihuoneilmiöstä”, mutta tämä johtuu siitä, että käsitettä ”ilmastonmuutos” ei tuolloin vielä käytetty yleisesti. Puheet ilmaston lämpenemisestä hätkähdyttävät, kun ajattelee, että kyseessä on 1970-luvun alkuvuosina tehty elokuva. En ole ilmastotutkimuksen asiantuntija, mutta omien muistikuvieni mukaan ilmaston lämpenemisestä alettiin julkisuudessa puhua vasta 1990-luvulla.

Shirl (Leigh Taylor-Young) on asuntoon kuuluva huonekalu. Kuva: imdb.com

* *

Nainen huonekaluna

Naisten asema elokuvassa ei ole kaksinen. Köyhälistössä naiset ja miehet ovat vain yhtä väkijoukkoa, mutta ainoat helpompaan elämään kiinni päässeet naiset ovat ”huonekaluja” (furniture). Myös murhatun miehen seuralainen Shirl on huonekalu, ja hän siirtyy asunnon omistajan vaihtuessa seuraavan omistajan naiseksi.

Ensi alkuun myös Thorn kohtelee Shirliä kuin esinettä. Kun hän menee tapaamaan Shirliä asunnolle, hän kutsuu tämän muitta mutkitta makuuhuoneen puolelle.

Kohtaus on yksi elokuvahistorian omalaatuisimmista, kun ajattelee, että kyseessä on kahden ihmisen valmistautuminen seksiin. Kohtauksesta puuttuu täysin romantiikka, eikä siinä ole myöskään eroottista jännitettä. Samalla kun Thorn ja Shirl riisuutuvat, he juttelevat murhatusta miehestä. Keskustelu voitaisiin yhtä hyvin käydä kahvilassa tai poliisiasemalla.

Sänkyyn päätyminen ei myöskään vaikuta millään tavalla painostavalta. Kohtaus on tarkoituksella esitetty luontevana ja itsestään selvänä tapahtumasarjana, kuin kyseessä olisi vain tavallista pitemmälle viety kättely.

Vaikka Shirl ei näytä olevan moksiskaan Thornin käytöksestä, huonekalun uran haittapuolet käyvät ilmi, kun asunnon seuraava omistaja saapuu. Uusi omistaja kun vaikuttaa olevan ikävämpi niljake, joka haluaa huonekalun viihdyttävän myös asiakkaita.

Rasismia ei enää ole

Vaikka naisten vaihtoehdot ovat vähissä, jotakin Soylent Green -elokuvassa sentään on paremmin: vuoden 2022 New York ei ole rasistinen.

Tämä oli ohjaaja Fleischerilta aivan tietoinen valinta. Elokuvatallenteen kommenttiraidalla Fleischer kertoo, että hän teki elokuvaan ”värisokean” roolituksen: näyttelijöiden ihonväri ei vaikuttanut siihen, kuka rooliin valittiin.

Mielestäni termi ”värisokea” ei ole ihan paikalleen osuva, sillä tietenkin mustien näyttelijöiden valinta rooleihin oli Fleischerilta selkeä, rasismin vastainen kannanotto. Näin hän mahdollisti mustien näyttelijöiden pääsyn rooleihin, jollaisissa heitä ei vielä 1970-luvun alkupuolella nähty.

Elokuvassa poliisipäällikkö Hatcheria näyttelee Brock Peters. Hänet muistetaan muun muassa elokuvasta Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1962), jossa hän näytteli valkoisen tytön raiskauksesta syytettyä mustaa miestä.

Vaikka 1980-luvulta lähtien mustat poliisipäälliköt alkoivat olla toiminta- ja poliisielokuvissa suorastaan klisee, 1970-luvun alkupuolella tämä oli vielä poikkeuksellinen roolitus.

Poliisipäällikkö Hatcheria näyttelevä Brock Peters ja Charlton Heston olivat ystäviä myös kuvausten ulkopuolella. Kuva: imdb.com

* *

Sol lähtee ”kotiin”

Elokuvan loppupuolella Sol saa selville Soylent Greenin mieltä järkyttävän salaisuuden ja hän tekee oman ratkaisunsa. Hän jättää Thornille lapun, jossa kertoo menevänsä ”kotiin”.

Sol menee isoon, sairaalaa tai terveysasemaa muistuttavaan rakennukseen, ja hänet ohjataan huoneeseen, jossa kaksi ystävällistä, pitkiin kaapuihin pukeutunutta henkilöä jo häntä odottaa. He tarjoavat Solille juomaa pikarissa, minkä jälkeen Sol jää yksin makaamaan vuoteeseen huoneen keskellä. Tapahtumasarja on yhdistelmä lääketieteellistä toimenpidettä ja uskonnollista rituaalia.

Solille soitetaan klassista musiikkia ja näytetään näkymiä maailmasta, joka ilmiselvästi on jo menneisyyttä: luontoa, eläimiä, kauniita maisemia ja kukkivia kasveja. Näkymät ovat viimeiset, jotka Sol ennen kuolemaansa näkee.

Kohtaus ei elokuvallisesti ole onnistunein mahdollinen, mutta sen tekee koskettavaksi tosielämän tilanne. Maailma vuonna 2022 oli maineikkaan, jo 1930-luvulla tähdeksi nousseen näyttelijän, Edward G. Robinsonin 101. elokuva. Robinson oli kuvausten aikaan 79-vuotias ja hyvin huonossa kunnossa.

Robinsonin vaimo Jane Robinson oli kuvauksissa mukana, mutta hän ei pystynyt seuraamaan eutanasiakohtausta. Myös Charlton Hestonille kohtaus otti lujille: Fleischerin kertoman mukaan Hestonin ei tarvinnut näytellä itkemistä. Kyyneleet olivat aitoja.

Eutanasiakohtaus oli Robinsonin näyttelijäuran viimeinen. Hän kuoli vain 12 päivää elokuvan valmistumisen jälkeen.

Edward G. Robinson nähdään elokuvassa viimeisessä roolissaan. Kuva: imdb.com

* *

Soylent Greenin salaisuus paljastuu

Vaikka Solin lähtö on tehty miellyttäväksi, tapahtumat saavat hänen kuolemansa jälkeen paljon arkisemman, tehdasmaisen luonteen. Ruumiit pakataan valkoisiin pusseihin, ja ne viedään roska-autoilla pois paikalta.

Thorn seuraa mukana. Hänen tutkimuksensa johtavatkin suoraan sylttytehtaalle, Soylent-yhtiön hämäriin tuotantoprosesseihin.

Vaikka Maailma vuonna 2022 panttaa varsin pitkään Soylent Greenin salaisuutta, jokainen yli 12-vuotias katsoja arvaa sen hyvissä ajoin ennen kuin päähenkilö Thorn lopulta saa vihreiden keksien mysteerin selville.

Thornille selviää, että kuolleiden ruumiita käytetään Soylent Greenin raaka-aineena. Ihmisistä on tietämättään tullut kannibaaleja.

Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa haavoittunutta Thornia kannetaan pois kirkosta, jonne hän on paennut.

Soylent green is people! You gotta tell them!

Repliikki, joka on kestänyt aikaa

Aikana, jolloin dystopiaelokuvat eivät vielä olleet suosittuja, Maailma vuonna 2022 oli harvinainen, vakavalla mielellä tehty tieteiselokuva. Sen tuotti yksi Hollywoodin suurista yhtiöistä, Metro-Goldwyn-Mayer, ja siinä käsiteltiin niinkin totisia aiheita kuin eutanasia ja kannibalismi.

Maailma vuonna 2022 edustaa 1970-luvun ekologista scifi-elokuvaa. Kun 1950- ja 1960-luvulla ihmiskunnan suurin uhka tieteiselokuvissa olivat ydinaseet ja radioaktiivisuuden vaikutukset, 1970-luvulla alettiin ymmärtää, että ihmiskunta saattaisi sössiä elämän maapallolla muillakin tavoin, tuhoamalla luonnon.

Nykykatsojan silmiin elokuvassa ajankohtaisimmin paikalleen osuukin sen kuvaus ympäristöstä, ilmaston lämpenemisestä ja ilmastonmuutoksen seurauksista. Siinä mielessä Maailma vuonna 2022 -elokuva oli huomattavasti edellä aikaansa.

Valitettavasti myös uhkaava ruokapula tuntuu tänä vuonna ajankohtaisemmalta kuin vielä puoli vuotta sitten olisi osannut ajatella.

Elokuvan ahdistava tematiikka ei houkutellut väkeä teattereihin edes 1970-luvulla, eikä Maailma vuonna 2022 ollut mikään kassamenestys. Se ei tuonut alkujaan edes neljän miljoonan dollarin budjettiaan takaisin.

Elokuvaa ei myöskään voi luonnehtia taiteelliseksi mestariteokseksi, ei välttämättä edes ”hyväksi” elokuvaksi. Silti se on oman aikansa klassikko, ja se on jäänyt sen katsoneille lähtemättömästi mieleen.

Kulttuurisesti mielenkiintoisinta onkin, että elokuvan loppupaljastuksen tietävät myös monet, jotka eivät elokuvaa ole koskaan nähneet.

”Soylent Green is people!” on lause, joka kuultiin valkokankaalla lähes puoli vuosisataa sitten. Silti tällä samalla huudahduksella varustettuja T-paitoja myydään netissä tänäkin päivänä. Erityisesti tänä päivänä, Soylent Greenin vuonna 2022.

Vaikka elokuvan loppukohtaus on kömpelö ja korni ja siihen liittyvät meemit vitsejä, elokuvaa katsoessa asia ei oikeastaan naurata. Maailma vuonna 2022, Soylent Green, kertoo äärimmäisyyksiin viritetystä tuotantotaloudesta, ruokatuotannosta, joka rikkoo ihmiskunnan tärkeimpiin kuuluvaa tabua.

Siksi ”Soylent Green is people!” -huuto menee edelleen kirjaimellisesti ihon alle, luihin ja ytimiin.

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua