Lupa tappaa: Jenkeissä lahdattiin Suomen sudet kolmessa päivässä

04.04.2021

Tämä susi asuu Norjassa. Kuva: Wiki Commons

KOLUMNI | ”Susi on haaste. Meidän pitäisi oppia elämään siltä turvassa ja sen kanssa, mutta niin, että susikin saisi mahdollisuudet säilyä lajina ja elää turvassa meiltä”, Kari Pitkänen kirjoittaa.

Alle 60 tuntia helmikuun lopussa, ja Yhdysvaltain Wisconsinin osavaltion susikannasta oli lakaistu viidennes pois. Kaatolupia oli 119:aa eläintä varten, mutta varmuudella niitä lahdattiin ainakin 216. Suunnilleen saman verran susia elää Suomessa.

Miten tässä näin kävi?

Presidentti Trumpin hallinto poisti harmaasuden uhanalaisten lajien listalta viime syksynä. Asetus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Osavaltion republikaanipäättäjät ja metsästysjärjestöt aloittivat kovan painostuksen pikaiseksi susikannan kaventamiseksi.

Perustelut olivat kuin suomalaisesta susikeskustelusta. Sudet ovat uhka karjalle ja kotieläimille. Susien ihmispelko pitää säilyttää. Luvalliset jahdit vähentävät kiellettyä salametsästystä.

Wisconsinissa eli ennen jahtia arviolta 1 000 – 1 200 luonnonvaraista sutta. Osavaltion pinta-ala on puolet Suomesta. Asukkaita on vajaa kuusi miljoonaa.

* *

Susien perään lähti tuhansia miehiä ja naisia koirineen. Lisäapuna käytettiin ansalankoja ja loukkuja. ”Se oli kisa siitä, miten näitä eläimiä voitaisiin tappaa mahdollisimman julmilla tavoilla”, eräs tarkkailija summasi asian New York Timesille.

Jahti osui kevätaikaan, jolloin monet susinaaraat ovat tiineinä. Myös niitä jäi saaliiksi.

Hukkia kaadettiin edelleen myös luvatta. Todellisuudessa Wisconsinin susikanta saattoi kerralla romahtaa yli kolmanneksella, petoeläintutkija Adrian Treves arvioi luontojärjestö Sierra Clubin tiedotteessa.

Samaan aikaan Montanassa on ehdotettu susien rajoittamatonta pyyntiä, syöttien käytön sallimista ja jahtaajien avuksi valoja ja pimeänäkölaitteita.

Idahossa metsästäjät halutaan varustaa mönkijöillä ja moottorikelkoilla. Jopa helikoptereita saisi käyttää.

Hukilla on henki höllässä riippumatta siitä, missä ne elävät.

* *

Kokonaisen armeijan vyöryttäminen nelijalkaisten, ison koiran kokoisten lihansyöjien perään kuulostaisi parodialta, ellei se olisi täyttä totta.

Samalla se on masentavaa aikana, jolloin viimeistään ihmiseltä pitäisi löytyä halua ja taitoa elää rinnakkain alkuperäisen luonnon ja sen muiden lajien kanssa.

Ymmärrän hyvin, että ihminen voi pelätä sutta. Tosin vaarallisin luonnonvarainen eläin Suomessa ja todennäköisesti Wisconsinissakin on punkki.

Senkin ymmärrän, että ihmisellä on oikeus suojella itseään ja lajitovereitaan. Samoin tekee susikin.

Oikeus olla susi tarkoittaa pohjimmiltaan suden oikeutta elää. Se ei ole kaikille selvää. Meilläkin on kuultu susille nappi otsaan vaan -vihapuhetta jopa entisen pääministerin Juha Sipilän suusta, pyydetty susia raukkamaisilla myrkkysyöteillä ja ajettu niitä läkähdyksiin moottorikelkoilla.

Ihminen ja susi ovat petoja molemmat, mutta vain ihminen nauttii tappamisesta. Vain ihminen tappaa kostaakseen.

* *

Susi on haaste. Meidän pitäisi oppia elämään siltä turvassa ja sen kanssa, mutta niin, että susikin saisi mahdollisuudet säilyä lajina ja elää turvassa meiltä.

Se on kumman vaikeaa, sillä onhan yhteiseloa opeteltu vasta 10 000 vuotta tai hieman enemmän. Sinä aikana evoluutio on sopeuttanut suden paremmin ihmiseen kuin ihmisen suteen.

Jokainen voi aloittaa läheltä. Kun katsot koiraasi, olipa se mitä rotua tahansa, kunnioita hukkien sukua edes hiukan.

Kaikkien nykyisten koirarotujen sukujuuret ja perimä johtavat luonnonvaraiseen suteen.

Joskus muinaisuudessa metsästäjä-keräilijä uskalsi ottaa ensimmäisen askeleen ja kesytti suden kumppaniksi. Ihan varmasti häntäkin pelotti.

Kari Pitkänen

Osallistumisaika Luonto-Liiton ja Kulttuuritoimituksen Oikeus olla susi -kirjoituskilpailuun jatkuu 30.4.2021 saakka.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This