Alvar Aallon roolissa nähdään Pentti Helin. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri
KOLUMNI | Aalto – Don’t forget to play -esitys pyörii Tampereen Työväen Teatterissa. Tiina Puumalaisen ja Teppo Saarisen Aalto-muotoilu ei kaipaa edes näyttelijää.
Aalto, Aalto, Aalto, Aalto.
Aalto, Aalto, Aalto, Aalto.
Kun Kekkonen valittiin presidentiksi, oli yhden äänen päässä, ettei parturi Fagerholmista tullut presidenttiä.
Ei tietenkään, mitäpä presidentti olisi valinnan jälkeen 25 vuoteen kammalla tehnytkään.
Kun Alvar Aalto (1898–1976) hallitsi suomalaista rakennustaidetta (mitä sanaa hän Tampereen Työväen Teatterin leikillisen Aalto-tutkielman mukaan vihasi) 50 vuotta, ei vaihtoehdoksi ollut juuri muita yhtä vahvatahtoisia luonnostelemaan itsenäisen Suomen ääriviivoja. Aalto kampasi Suomen mieleisekseen.
Lahden Ristinkirkko kohosi uhmaten valmiiksi vielä legendan kuoleman jälkeen.
Iranissa odottaa edelleen yksi projekti valmistumistaan.
Ja ne Finlandia-talon marmorit. Niistä kohoaa edelleen näppylöitä.
* *
Aaltoa rakennetaan uudelleen, puhtaalta pöydältä, 44 vuotta kuolemansa jälkeen. Aaltoa ja Aallon vaimoja.
Virpi Suutarin dokumentti on hyväksi, jopa täydelliseksi havaittu.
Se antaa kynän katsojan käteen. Katso, mieti, arvota. Pidätkö näistä rakennuksista: Paimion parantola, Säynätsalon kunnantalo, Lakeuden risti, Kansaneläkelaitos?
Se näyttää yksityiskohdat ja selittää aikalaisten suulla. Se on samalla häpeämättömän vanhanaikainen ja elokuvateknisesti uusi, raikas ja läpisävelletty.
Sanna Salmenkallion musiikki kuljettaa Aallon kynää, jopa teroittaa sen.
* *
Tiina Puumalaisen ja Teppo Järvisen Aalto – Don’t forget to play -näytelmä Tampereen Työväen Teatterissa hyppää kivasti ulos Aalto-maljakosta. Tosin se ensin piirtää sen huolella.
Tämän näytelmän videotyö on nerokas. Se tekee projisointihaastatteluille taustan vaikka jättimäisistä paperirullahylsyistä tai pahvilaatikoista, moneksi muuntuvasta piirtäjän pöydästä ja hennosta, aaltomaisesta nauhoista koostuvasta sermistä, joka rajaa tilan.
Rakastan tällaista. Rakastan, koska kekseliäisyys on teatterin suurin voimavara näinä päivinä, jolloin näyttelijä pelkää henkensä puolesta näyttämöllä.
* *
Kekseliäisyys tekee kaiken mahdolliseksi. Viisi näyttelijää ovat osa esityksen koneistoa. Heidät voisi – anteeksi nyt – jopa poistaa ja korvata maskit päässä hommat hoitavilla lattiamanuilla. Esitys toimisi silti.
Tämä leikki virkistää aivot. Se mitä jäi käteen oli kaikki yllätystä.
Anne Välinoro
Aalto – Don’t forget to play Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa tänä vuonna vielä 27.–28.11.2020. Esitykset jatkuvat 16.1.2021.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Milloin Kaisa Korhonen itki, millaista arvoitusta hän pohti läpi elämänsä?
SEMINAARI | Teatteritaiteen professorin muistoseminaarissa näyttäytyy omaa tietään kulkenut opettaja ja ohjaaja, joka kykeni ainutlaatuiseen sukupolvihyppyyn.
Surulla on rautaiset kädet, mutta kaipauksella lempeä katse – arviossa Mikkelin teatterin Äitiä ikävä
TEATTERI | Mikkelin teatterin Äitiä ikävä luo oman, tyylikkään ehjän maailmansa kertoessaan yhden perheen kohtalon.
