Heinäpuisto ja hengittäminen – puistossa kävijän mielenrauha on filosofin rauhaa

13.09.2021

Heinäpuiston kohtalo puhuttaa Tampereella. Kuva: Maire Riipinen

ESSEE | ”Puistossa kävijän mielenrauha on filosofin rauhaa, mutta ammattifilosofi voi toimia myös vallanpitäjien aiheuttamien vahinkojen oikeuttajana”, Pertti Julkunen kirjoittaa.

Tampereen kuntapolitiikka tuli vaivaannuttavasti mieleeni, kun luin Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jussi Ahlrothin (2021) artikkelia, jossa hän keskusteli kirjailija Jukka Laajarinteen kanssa puiston ja filosofian yhteisestä alkuperästä.

Filosofia on syntynyt puistossa, toteavat Ahlroth ja Laajarinne. Heidän aihettaan voi sanoa olemassaolon juuriin ja lehtiin meneväksi. Laajarinteen huomautus, jonka mukaan ihmismieli on ”ihmiseliön ja ympäristön välinen vuorovaikutussuhde” herätti muistojani Pyynikintorin Heinäpuistosta. Moni ihmiseliö on saanut siellä hyvää mieltä vuorovaikutuksessaan puiston kanssa. Hyvän mielen jatkumisesta ei valitettavasti ole varmuutta. Tampereen kaupunki aikoo rakentaa puistikon päälle kerrostalon.

Filosofia syntyy puistossa, kun istuskelijat ja kävelijät uppoavat omiin oloihinsa. Oma olo on filosofista oloa. Ajattelu vapautuu. Omissa oloissaan olija huomaa, että olevainen on ympärillä olemassa viisaasti ja ystävällisesti. Olevainen hengittää. Puiston ansiosta filosofian luonnehtiminen olemisen henkiseksi tai hengelliseksi tavaksi tuntuu houkuttelevalta.

* *

AJATUS HENGITTÄMISESTÄ painottuu adressit.com-sivuston Heinätoria puolustavissa kommenteissa. Heinäpuisto on henkireikä, joka aiotaan tukkia. Olen nähnyt Heinäpuistossa eri ikäisiä, kaikessa rauhassa istuskelevia ihmisiä. Uskon, että heidän kaikki rauhansa syntyy hengityksessä. He hengittävät, lehdet hengittävät, juuret hengittävät, hengitykset sekoittuvat. Maailma ei ole tyhjä tila, johon erillisiä olioita talutetaan ja asennetaan. Se on elävien olentojen hengitysten sekoittumisesta syntyvä elävä olento, kuten asian voisi filosofi Emanuele Coccian (2020) ajatuksia mukaillen ilmaista. Puisto on filosofialle, eli olemisen mielen tunnustelulle, otollinen paikka, kun se ei ole väline minkään muun asian kuin olemisen hengityksen tunnon saavuttamiseksi.

”Henkireikä” saa merkitystä myös kaupunkiarkkitehtuurista. Heinäpuisto sattuu olemaan maailman ainoa paikka, jossa Pyynikin harjun rinteen kaupunkiluonto kohtaa Pyynikintorin ja Kivipunalan kivitaloarkkitehtuurit. Puiston vastapäätä pohjoisessa kohoaa Jaakko Tähtisen alun perin rintamamiesperheille suunnittelema Veljeslinna (1952). Hannu Salaman isä asensi sinne aikoinaan sähköt – sitä mukaa kuin noskien kanssa torailultaan ehti. Puiston eteläreunustana toimii Frans Jousen ja Bertel Strömmerin piirtämien puutalojen muodostama, kulttuurihistoriallisesti korvaamaton katujulkisivu. Talot ovat suojeltuja, joten asukkaat eivät saa rakentaa pihojensa perille pergolaa. Kerrostalon rakentaminen yhtä lähelle heidän eteensä sen sijaan on sallittua. Puutalojen takana kohoaa Pyynikin rinne, herkistä kaupunginosista herkin. Kaupunkikulttuurinen kokonaisuus katoaisi, jos yhteys Pyynikin rinteen, Pyynikintorin ja Kivipunalan välillä katkaistaisiin.

* *

PAIKALLISILLE IHMISILLE Heinäpuiston kaupunkikulttuurinen sijainti antaa oman lisänsä kokemuksen rauhoittavuuteen. Jos sattuu katsomaan pohjoiseen kohti Kivipunalaa, niin tietää, että muutaman kymmenen metrin päässä etelässä alkaa Pyynikin rinne. Idässä on Pyynikintori. Siellä on perinneravintoloiden rinki. Ensin Väinö Kirstinän aikoinaan suosima olutravintola Tuoppi, sitten hipstereiden hellimä, ikimuistoisen lihakaupan tiloihin tehty Pyynikintorin Liha ja Kahvi. Torin toisella laidalla Pyynikin henkeä kunnioittaa orvokkiruukuistaan kuulu kansanomaisen karismaattisesti hoidettu ruokaravintola Torin Helmeri.

Lähimpänä idässä on heinien punnintaa varten rakennetussa vaakahuoneessa toimiva laaturavintola Heinätori. Ravintoloitsijat Irja ja Lauri Väänänen ovat tehneet suuren ja kauniin työn Pyynikin perinteen kunnioittamiseksi. Se työ aiotaan nyt ahdistaa kerrostalon varjoon. Heinäpuistosta länteen on Mirkka Rekolalle omistettu mahdottoman pieni puisto; kilometri siitä eteenpäin alkaa Pispala, mikä tosin on sitten ihan oma juttunsa.

Heinäpuiston ympäristössä paikallinen ihminen liikkuu tuttujen ja lopulta omilla tavoillaan tuntemattomienkin kulttuuristen virtausten risteyksessä tavalla, jota Laajarinne tarkoittanee termillä ”paikkatietoisuuskävely”.

* *

VIERAALLE KULKIJALLE Heinäpuiston yli aukeava kapea näkymä kertoo, että hengittävässä olevaisessa, tässä kasvien, ihmisten ja muiden eliöiden hengitysten seoksessa, on olemassa hämmästyttävän omaleimaisia paikkoja. Jos arkkitehti Erkko Aartin suunnittelema taidemuseo valmistuu alueelle, niin hämmästys saa uuden ulottuvuuden. Pyynikin korkean rinteen kaupunkiluonto paljastuu Pyynikintorin museon näköalaikkunoihin pienen Heinäpuiston yli, tahdikkaasti kivikaupunginosan talojen välistä. Taidemuseo kannattaisi rakentaa pelkästään sen näkymän näyttämiseksi. Sellaista ei ole missään muualla. Eikä ole Pyynikilläkään, jos kuntapoliitikot saavat näköalan tukituksi.

Laajarinne toteaa, että puistot mielletään melko rauhallisiksi ympäristöiksi, joissa ollaan turvassa tarpeettomalta hälinältä. Valitettavasti Heinäpuiston asemakaavatilanne kertoo, että vaikka ihmiset voivatkin olla puistossa turvassa hälinältä, itse puisto ei ole välttämättä turvassa talouskasvua palvelevilta ihmisiltä. Tai tarkemmin sanoen: puisto ja hengittäminen eivät ole turvassa niiltä tyhjiltä abstraktioilta, jotka ohjaavat päätöksentekoa.

* *

POLIITIKKO VOI PEITTÄÄ puiston hyvillä mielin, koska hän ei peitä suunnitteluun osallistuessaan hengittävää organismia, vaan taloa varten kaavamaailmassa olemassa olevan tyhjän tilan. Kuollut abstrakti kaiken mitta otetaan käyttöön, kun päätös perustellaan. Päätös tiedetään hyväksi, jos on odotettavissa, että tapahtuu riittävä määrä pankkitileiltä toisille pankkitileille siirtyviä numerosarjojen muutoksia. Tosin riittävä määrä ei koskaan riitä: abstraktio vaatii tuhoa heti toiseen paikkaan, sitten kolmanteen. Ja niin edelleen. Niin kauan kuin paikkoja riittää.

Kun päättäjä kertoo toimiaan ohjaavista periaatteista, hän mainitsee ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden. Myös kestävä kehitys ja kestävä maailma mainitaan, samoin vastuullisuus, demokratian toimivuus ja yhteistyön kehittäminen. Samat käsitteet nostetaan kehiin jokaisella toimialalla ja kaikissa päätöksissä. Ne ovat kolmannen polven tyhjiä abstraktioita. Ensin on abstraktissa tilassa tehty suunnitelma, sitten abstraktioiden kasaamiseen (eli ”talouskasvuun”) perustuva päätös ja lopulta mitään tarkoittamattomiin abstraktioihin perustuva prosessin oikeuttaminen. Hengittämisen muisto on poissa kaikissa vaiheissa. Vaiheiden toisto takaa, että hengittäminen loppuu maapallolla aikanaan kokonaan.

* *

PIRKANMAAN MURROSAGENTIT (2021) esittävät Tulevaisuustarinassaan ”inspiraatiota ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään kehittämiseen”. Agentit osoittavat hyvästä tulevaisuudesta puhumalla ne nykyisen elämänkäytännön kohdat, jotka on muutettava, jos hengittämisen jatkamisesta aiotaan haaveilla. Apulaispormestari Pekka Salmi (2021) rakentaa argumentoinnista samoille käsitteille kuin Murrosagentit. Hänelle on tärkeää turvata kasvu ”sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla”. Salmi turvaa samalla argumenttirakenteella samoja asioita, joita Murrosagentit tahtovat muuttaa.

Kun kaikki toimijat viittaavat eri aikomuksiaan oikeuttaessaan samoihin käsitteennimiin, niin käsitteet tarkoittavat kaikkea eivätkä mitään. Ja kun argumentoinnin perustana on tyhjä abstraktio, syntyy helposti kilpailu siitä, kuka on esimerkiksi ”kestävyyden” tai ”vastuullisuuden” puolella ”oikeasti” ja ”aidosti”. Filosofia tarjoutuu mielellään tuomariksi, mutta sen ratkaisut eivät muuta sitä, mitä ollaan tekemässä. Tärkeää ei ole se, mitä sanotaan, vaan se, että sanojiksi ylipäätään tarjoutuu toimijoita, joilla ilmoitetaan olevan asioiden olemuksiin porautumisessa ja aitouden löytämisessä tarvittavia erityiskykyjä. Syntyy puhetilanne, jossa puhujat teeskentelevät ymmärtävänsä sellaista, mitä eivät ymmärrä, ja kuulijat teeskentelevät, että eivät ymmärrä sellaista, minkä ymmärtävät. Tällaista kaksoisteeskentelyä kutustaan filosofiassa joskus osuvasti lörpöttelyksi (das Gerede).

* *

TAMPERE VOISI HAKEA maailman lörpöttelypääkaupungiksi, sillä Tampereen yliopiston hallinto aikoo lakkauttaa kestävyyden ja vastuullisuuden vaatimuksesta yliopiston pääkirjaston. Tampereen yliopiston kampuskehityksen johtaja Satu Hyökki lausuu kirjaston lopettamisen perusteluksi seuraavaa: ”Kampuskehitysstrategian lähtökohtana on laaja vastuullisuuden näkökulma. Ekologisen vastuullisuuden lisäksi strategiassa tarkastellaan kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta. Tämä nivoutuu hyvin yliopiston tavoitteeseen, eli rakentaa yhdessä kestävää maailmaa.” (Uimaluoto, 2021)

Lausunto on herättänyt tyrmistystä, joka on osittain aiheetonta. Hyökin käyttämät käsitteet eivät tarkoita mitään, mutta tyhjiä käsitteitä on tuotettu ennenkin ja käytetty onnistuneesti ihmisten välineellistämisessä kaikille vahingollisten hankkeiden toteuttajiksi.

Laajarinne kuvaa romaanissaan Mykistynyt mies (2021) Aleksanteri Suuren sotaretkelle osallistuneen filosofin vaiheita. Kuvitteelliset henkilöhahmot osoittavat taitavasti, miten valtiollinen vahingonteko tarvitsee käsitteiden tyhjentäjiä oikeuttajikseen. Romaanissa Aleksanteri tarvitsi filosofeja etenkin miehistösuhteissa ilmenneiden kriisien voittamiseen. Vähä vähältä käy selväksi, että massamittainen murhaprojekti ei olisi ollut mahdollinen ilman itsensä filosofiksi nimittäneiden miesten apua.

Tyhjät käsitteet turvaavat valistajien ja valistettavien arvoeron ja tekevät politiikan ongelmista koskemattomia. Politiikan ongelmat tuntuvat ylivoimaisen mutkikkailta, kun niitä käsitellään mitään tarkoittamattomilla käsitteillä. Jos tehtäisiin toisin, niin ne ehkä paljastuisivat yksinkertaisiksi.

Puisto on mieluummin itseopiskeluun kuin valistuksen kohteeksi antautumiseen sopiva paikka. Puistossa hengähtämisen filosofia alkaa siitä, kun hengähtäjä luopuu hetkeksi yhteiskunnan hänelle määräämästä normaalista asemestaan valistuksen kohteena ja talouskasvun välineenä. Sen sijaan, että hän tavoittelisi jotakin, jota ei vielä ole, hän antaa hengähtäessään arvoa sille, että olevaiset suvaitsevat kaikesta kokemastaan rääkistä huolimatta olla toistaiseksi olemassa.

Pertti Julkunen

Kirjallisuutta

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Turvallisia teatterielämyksiä – Baskervillen koira ja viimeinen ilta ennen katastrofia

Turvallisia teatterielämyksiä – Baskervillen koira ja viimeinen ilta ennen katastrofia

KOLUMNI | Kriitikko Valtteri Mörttinen menetti lopullisesti järkensä ja samalla kosketuksensa ympäröivään maailmaan eikä täten kyennyt enää katsomaan näytelmiä koherentein ajatuksin. Siksi hän päätti kirjoittaa oman teatterikokemuksensa sijaan mieluummin enonsa Joukon ja tämän vaimon Sirpan ajatuksista kohtalokkaana iltana Helsingin kaupunginteatterissa.

lue lisää