Kuva: Future Film
ELOKUVA | Walter Sallesin ohjaaman ensi-iltaelokuvan sielu on äitiä näyttelevä Fernanda Torres, joka sai roolistaan Golden Globe -palkinnon.
”Olen yhä täällä näyttää maailmasta kuvan, joka on aina ajankohtainen.”
ARVOSTELU

Olen yhä täällä
- Ohjaus: Walter Salles
- Pääosissa: Fernanda Torres, Fernanda Montenegro, Selton Mello
- Ensi-ilta: 14.3.2025
Vuonna 1970 Brasiliassa Paivan perheen äiti Eunice näkee uidessaan taivaalla helikopterien lentävän. Samaan aikaan nuoriso kohtaa elokuvista tullessaan armeijan sotilaat, jotka kyselevät papereita. Aavistukset tulevasta heräävät.
On eletty sotilasdiktatuurin aikaa jo vuodesta 1964, tosin kohtuullisen vapaasti. Vuonna 1969 kenraalien otteet kansalaisia kohtaan tiukkenivat ja johtivat pidätyksiin.
Eräänä iltana sotilaspoliisit tulevat Paivan perheen kotiin ja kyselevät isä Rubensin menneisyydestä. Mies on insinööri, entinen työväenpuolueen kongressin poliitikko. Sotilaat kertovat perheelle vievänsä miehen kuulusteltavaksi. Vaimo ja lapset eivät osaa olla tästä kovin huolissaan.
Lapsista tytär Veroca ehtii muuttaa tuttavaperheen kanssa Iso-Britanniaan, Lontooseen. Aikaisemmin tuttavat ovat pyytäneet myös perheen isää Rubensia lähtemään ulkomaille. Rubens on luonteeltaan optimisti eikä usko tilanteen muuttuvan niin vaikeaksi, että muuttoon olisi syytä.
Siviiliasuiset sotilaspoliisit jäävät Rubensin pidätyksen jälkeen viikoiksi perheen kotiin. Lopulta kuulusteluun joutuvat myös äiti Eunice ja tytär Eliana. Kyselyjen ja muutaman tunnistuksen jälkeen he pääsevät kotiin.
Tositapahtumiin perustuva draamaelokuva on perheen äidin Eunice Paivan näkökulmasta esitetty kuvaus perhe-elämän ahdistuksesta, pelosta ja pitkästä odotuksesta. Vuosien epävarmuuden ja odotuksen jälkeen perhe muutti Sao Pauloon lähellä muuta sukua ja jatkoi elämää uusien haasteiden kanssa.
Sotilasdiktatuuri kesti vuoteen 1985 asti. Vähänkään vasemmistolaisesta toimintaa harrastaneet ihmiset joutuivat diktatuurin pidättämiksi ja suuri osa heistä katoasi. Osa istui vankiloissa ja osa karkotettiin. Paivan perhe sai tietää totuuden isän kohtalosta vasta 25 vuoden kuluttua.
Perheen äiti Eunice jäi henkiin, hyödynsi kokemuksiaan ja rakensi perheelleen elämän, jossa kaikki oli paremmin. Eunice opiskeli aikuisena juristiksi ja toimi koko uransa Brasilian alkuperäiskansoja edustaen.

Kuva: Future Film
Olen yhä täällä näyttää maailmasta kuvan, joka on aina ajankohtainen. Kautta maailmanhistorian meillä on ollut maita ja kansoja, joita hallitaan pelolla ja valheilla. Brasilia on yksi Etelä-Amerikan valtioista, jossa sotilaat ovat olleet pitkään vallassa.
Walter Sallesin (Moottoripyöräpäiväkirja, Central Station) ohjaama elokuva on monella tapaa vaikuttava. Siinä pahan ja menetyksen keskellä eletään elämää, jossa on myös iloa ja toivoa. Loistavat näyttelijät lapsista aikuisiin auttavat synnyttämään liki dokumentinkaltaisen elokuvan.
Olen yhä täällä palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta Venetsian elokuvajuhlilla, ja perheen äitiä Eunicea esittävä Fernanda Torres sai roolistaan Golden Globe -palkinnon. Elokuva oli myös ehdolla parhaan elokuvan, kansainvälisen elokuvan ja naispääosan Oscar-palkintoon.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Veljesten elämä on täynnä epäonnistuneiden aikuisten välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa – arviossa Kevlarsjäl
ELOKUVA | Eskilstunalaisveljesten aamiaiseksi on maitoa ja maissihiutaleita, koska edellisenä päivänä isä on myynyt tai pantannut hellan.
Carmen Maura loistaa Calle Málaga – Muistojeni katu -elokuvassa vanhuksena, jota ei pompotella
ELOKUVA | Espanjalaisen elokuvan legendasta Carmen Maurasta ei saa silmiään irti, niin vangitsevasti hän esiintyy Maryam Touzanin uudessa ensi-iltaelokuvassa.
Tuomari Nurmion epäeuroviisut – arviossa ensi-iltadokumentti 13 kylmää laulua
ELOKUVA | Tahvo Hirvosen ja Anne Lakasen ohjaaman ensi-iltaelokuvan pohjana on Tuomari Nurmion Tavastia-keikka syyskuulta 2024.
Miranda kohtelee alaisiaan yhtä tyylittömästi kuin ennenkin – arviossa Paholainen pukeutuu Pradaan 2
ELOKUVA | Näyttelijät osaavat olla uskottavasti kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin suosikkikomedian ensimmäisessä osassa, vaikkeivät välttämättä siltä näytäkään.




