Veri virtaa Välimerellä, ja maanosan kohtalo on veitsenterällä – Titus Livius kertoo eurooppalaisesta suursodasta 2 200 vuotta sitten

Kuva: Basam Books

Sotaa on kestänyt kuusi vuotta, ja mieshukka on ollut valtava. Aseisiin on kutsuttu entistä nuorempia ikäluokkia sekä – ensimmäistä kertaa valtion historiassa – vapaaehtoisia orjia. Palkkioksi urhoollisuudesta heille on luvattu vapaus.

Kansa ja saarretut kaupungit näkevät nälkää. Liittolaissuhteet ovat epävakaita ja vaihtuvia. Syrakusan rikas, kaunis ja mahtava kaupunki Sisiliassa hävitetään, ja aikakauden suurin tiedemies Arkhimedes surmataan valtauksen aikana. Sitä ennen kaupungissa riehuu rutto, joka tappaa erottelematta omia ja vihollisia.

Suuria sotapäälliköitä kaatuu, ja koko valtion tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta. Vihollinen on taitava ja kavala, ja sitä johtaa yksi maailmanhistorian etevimpiä sotapäälliköitä, Hannibal Barkas.

Eletään toisen puunilaissodan vaikeita vuosia noin 2200 vuotta sitten. Siinä pitkälti ratkaistaan kahden maailmanmahdeiksi pyrkivän kaupunkivaltion, Rooman ja sen tasavahvan kilpailijan Karthagon, kohtalot.

Ja siinä ratkaistiin myös Euroopan mantereen pitkän kehityksen suunta, vaikka kumpikaan sodan osapuoli ei sitä vielä tuolloin ymmärtänyt.

Huiman kattava kirjasarja

Vuosina 218–202 eaa. käydyn toisen puunilaissodan tapahtumat avautuvat eeppisinä eteemme roomalaisen historioitsijan Titus Liviuksen (noin 64 eaa. tai 59 eaa.–17 jaa.) säilyneissä kirjoituksissa.

Teossarja on nimeltään Ab urbe condita, ”Kaupungin perustamisesta lähtien”. Siihen kuului alkujaan peräti 142 osaa, joista 35 on säilynyt. Niiden kuvaama pisin yhtenäinen ajanjakso kattaa vuodet 218–168 eaa.

Livius kokosi pergamenttirullille koko Rooman tasavallan ajan historian aina kaupungin perustamisvuodesta 753 eaa. vuoteen 9 eaa saakka.

Jos kaikki teksti olisi säilynyt, siitä muodostuisi painettuna noin 8 000 -sivuinen kirjasarja. Liviuksen lähteinä olivat aikaisemmat roomalaiset historioitsijat sekä erityisesti kreikkalainen Polybios.

Cartagenan kaupungin amfiteatteri Espanjassa. Puunilaiset perustivat paikalle Carthago Novan eli uuden Karthagon, josta Hannibal aloitti marssinsa Italiaan vuonna 218 eaa. Kuva: Kari Pitkänen

Perusteellista käännöstyötä

Kymmenen viime vuoden aikana on suomeksi julkaistu Liviuksen kirjat 21–25 Basam Booksin kustantamina. Ensimmäinen on nimeltään Karthagon Hannibal lähtee sotaan, uusin Hannibalin sota – Suuria menetyksiä (2024).

Kirjan ovat suomentaneet latinistit Maija-Leena Kallela ja Ylermi Luttinen. Koko hankkeen laittoi alulle Erkki Palmén (k. 2012), ja mukana oli alkuun myös professori Teivas Oksala (k. 2018).

Kirjasta löytyy myös alkuperäinen teksti latinaksi, puunilaissotien tarkka aikajana vuosilukuineen, kuvitus sekä kirjallisuus- ja lähdeluettelot. Kaukaisten tapahtumien seuraaminen on näin tehty lukijalle mahdollisimman helpoksi. Lukukokemusta ei haittaa juuri mikään muu kuin roomalaisten henkilönimien ja aikakauden paikannimien vyörytys.

Toivottavasti ahkerat ja perusteelliset suomentajat jaksavat puurtaa loppuun saakka! Seuraavat viisi Liviuksen kirjaa nimittäin käsittelevät toisen puunilaissodan loppuvaiheet vuoteen 201 eaa. asti. Tuolloin sota päättyy Zaman suureen ratkaisutaisteluun ja Hannibalin lopulliseen häviöön. Historiaan jää myös hänen voittajansa, Publius Cornelius Scipio, joka sai kunnianimen Africanus.

Kirjasarja todellakin näyttää jatkuvan, sillä seuraava 26. osa Hannibalin sota – Kaupunkien muurit järkkyvät ilmestyy suomeksi toukokuussa.

Miespula vaivasi Roomaakin

Titus Liviuksen kuvaama oman aikakautensa suursota muistuttaa monissa yksityiskohdissaan erästä toista raakaa sotaa, jota parhaillaan käydään Euroopan mantereen itälaidalla. Miespula, siviilinen hätä ja viljakuljetusten elintärkeä merkitys on tuttuja teemoja oman aikamme uutisvirrasta.

”Konsuleilla oli vaikeuksia saada nostoväkeä, koska niukka nuorten miesten joukko hädin tuskin riitti näihin kahteen tarkoitukseen: sekä uusien kaupunkilegioonien värväykseen että vanhojen täydennykseen.”

Liviukselta liikenee ymmärrystä tavallisen kansan kärsimyksille sodan jaloissa.

”Päivittäin nähtiin hautajaisia ja kuolemaa, ja yötä päivää kuului joka puolelta itkua. Vihdoin ihmiset tottuivat kurjuuteen, ja se oli tehnyt heistä siinä määrin tunteettomia, etteivät he enää saattaneet vainajia kyynelten ja valitusten kera…”

Vihattu ja ihailtu Hannibal

Toisen puunilaissodan suurin taistelu käytiin jo 2. elokuuta 216 eaa. Cannaessa Italiassa. Siellä roomalaiset menettivät puolet armeijastaan, jopa 40 000 miestä. Ja kun sota siitäkin vain jatkui, nyt suomennetun 25. kirjan yleissävy on surullinen, vaikka Livius pistäkin parastaan korostaakseen roomalaisten selviytymistaitoja ja pientäkin menestystä.

”Saalista sieltä [Syrakusasta] saatiin niin paljon, että vastaavaa määrää olisi tuskin saatu, jos olisi vallattu Karthago, jonka kanssa käytiin tasaväkistä taistelua.”

Roomalaiset vihasivat, mutta pakosti myös ihailivat Hannibalia, jonka hämmästyttävin saavutus oli sotanorsujen kuljettaminen elävinä Alppien yli Italiaan.

Karthagolaisia ja heidän liittolaisiaan pidettiin kieroina ja epäluotettavina, mutta myös sitkeinä ja taitavina vastustajina. Erityisen pelätty ja tehokas oli Karthagon hyvin koulutettu ratsuväki. Molemmat valtiot menettivät 16-vuotisen sodan aikana noin 300 000 sotilasta. Ja sotien nimihän tulee siitä, että roomalaiset kutsuivat vastustajaansa puunilaisiksi.

Titus Livius osaa antaa Hannibalille tunnustusta tämän sotataidoista ja viisaudesta:

”Hannibal lupasi ottaa Campanian asian huolekseen ja lähetti pikaisesti kaksi tuhatta ratsumiestä alipäällikköineen, jotta talonpojat voisivat tämän turvajoukon avulla estää viljelysmaidensa hävityksen.”

Nykyisen Euroopan juurilla

Rooman ja Karthagon väliset kolme puunilaissotaa käytiin yli sadan vuoden ajanjaksolla 264–146 eaa. Niiden lopuksi Karthago hävitettiin maan tasalle ja sen hengissä selvinneet asukkaat myytiin orjiksi. Välimerelle jäi vain yksi ehdoton suurvalta, Rooma.

Nykyaikana on muodikasta harrastaa niin sanottua vaihtoehtohistoriaa. Entä jos kahden maailmanmahdin mittelön olisikin voittanut foinikialaisten nykyisen Tunisian alueelle perustama Karthago? Siihen vastasi teossarjan suomenkielisen laitoksen alulle pannut Erkki Palmén vuonna 2010 näin:

”Syyttä ei […] Titus Livius luonnehdi toista puunilaissotaa ’kaikkien aikojen merkittävämmäksi sodaksi’: jos se olisi päättynyt karthagolaisten voittoon, Euroopan yhdentyminen ei seuraavina vuosisatoina olisi jatkunut latinaa puhuvien roomalaisten johdolla, vaan Välimeren alueen valtiaiksi olisivat nousseet seemiläissyntyiset karthagolaiset, mikä olisi suuresti vaikuttanut maanosamme myöhempään historiaan.”

Titus Liviusta kannattaa lukea tämä mielessä. Hänen tekstiensä kautta olemme tänään tuntemamme eurooppalaisuuden, ajattelun ja kulttuurin syntyjuurilla.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua