Kuva: C. G. Hagström / WSOY
LUKIJOILTA | Lukijoiden muistoissa nousevat esiin sekä Kirsi Kunnaksen kirjoittamat rakkaat runot että huumorintajuinen ja välitön ihminen runojen takana. Muistoista paljastuu myös, miten Kunnaksen puoliso Jaakko Syrjä on aikoinaan kuvaillut vaimoaan.
Marja Aaltio, teksti
Kirsi Kunnaksen runot liikuttavat yhä uusia sukupolvia. Niitä on luettu ääneen, lausuttu kulttuurikilpailuissa ja painettu mieleen tuomaan lohtua ja iloa.
Kirsi Kunnas oli tuttu näky Tampereella. Hänet saattoi tavata arkisella kauppareissulla Kauppahallin tienoilla tai erilaisissa kulttuuritilaisuuksissa kertomassa työstään.
Lauantaina 14.12.2024 Kirsi Kunnaksen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Päivän kunniaksi kysyimme Kulttuuritoimituksen lukijoilta muistoja Kunnaksen runoista ja kohtaamisista hänen kanssaan. Moni halusikin jakaa muistojaan.
Runoista mainitaan muun muassa Tunteellinen siili. Myös Kattilat ja perunat on tehnyt vaikutuksen. Jotkut mainitsevat kokonaisen teoksen, tärkeä on ollut etenkin vuonna 1956 ilmestynyt Tiitiäisen satupuu.
* *
Mukkulan kartanolla
Jouni Mäkelä kertoo muiston kymmenien vuosien takaa. Hän oli siskonsa kanssa Lahden kirjailijakokouksen aikaan vuonna 1981 Mukkulan kartanolla bongailemassa julkkiksia. Mäkelä kirjoittaa näin:
”Vastaan tuli herttainen täti, joka kirjoitti vihkooni: ’Kirjoitan loruja, joista ei tule poruja ja samalla tähän nimeni ennen kuin päivä pimeni. Kirsi Kunnas.’
Olin 12-vuotias.”
* *
Saako runoja laulaa?
Tiina Ahlroos kertoo saaneensa Tiitiäisen satupuun omistuskirjoituksella. Kirjassa lukee: ”Tiina-tytölle lirun loruja ensimmäiseksi kirjaksi 14.4.1964 Kirsi Kunnas.”
Ahlroosin mieliruno on Herra PiiPoo. Hän kertoo kohdanneensa Kirsi Kunnaksen muun muassa hautajaisissa 2000-luvulla. Siitä tapaamisesta hän kirjoittaa näin:
”Myöhemmin tapasin hänet muun muassa 2000-luvulla hautajaisissa, ja olimme erimielisiä siitä, saako hänen runojaan laulaa. Kirsin mielestä ei, minun mielestäni kyllä.”
Tiitiäisen satupuu ilmestyi vuonna 1956 ja sitä luetaan yhä. Osa vastaajista nimesi koko kirjan lempitekstikseen Kirsi Kunnaksen tuotannosta.
* *
Normaaliuden kaipuu
Tampereella pitkään kirjastotoimenjohtajana työskennelleellä Tuula Martikaisella oli onni tavata kirjailija Kirsi Kunnas useita kertoja työnsä kautta. Martikainen on myös lukenut Kunnaksen runoja lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
Martikainen kertoo, että sekä Kirsi Kunnas että runoilija Mirkka Rekola tukivat kirjastoaatetta esiintymällä usein kirjastoissa – maksutta. Martikainen muistelee valtakunnallisia kirjastopäiviä, jotka järjestettiin vuonna 2005 Tampereella. Esiintyjäjoukossa olivat myös Kirsi ja Mirkka. Martikainen kirjoittaa kirjastoväen olleen aivan tohkeissaan, kun molemmat runoilijat sukelsivat hopeisen hileportin läpi tyylillä, joka ei unohdu koskaan. Ja lukivat runojaan.
Martikainen arvelee Kirsi Kunnaksen vältelleen perinteisiä syntymäpäiväjuhlia. Kunnas on antanut kolme kertaa juhlien sijasta järjestää avoimen yleisötilaisuuden. Nukketeatteri Nirunarulla on ollut mahdollisuus kirjoittaa ja esittää kolme kertaa näytelmä Kirsistä.
Martikainen kirjoittaa näin:
”Minulle parasta oli se, että sain tehdä näytelmää yhdessä Jaakon (Kirsin puoliso Jaakko Syrjä) kanssa. Sain istua pienen kahvilapöydän ääressä ja kirjoittaa muistiin, mitä Jaakko kertoi.”
Martikainen on listannut Jaakko Syrjän lausahduksia, jotka päätyivät myös Nirunarun näytelmään. Seuraavat lauseet ovat Jaakko Syrjän:
”Kirsillä on aina ollut normaaliuden kaipuu.”
”On se kumma, kun minä en aina ymmärrä kotona mistä Kirsi puhuu, mutta kun hän astuu näyttämölle, hän ikään kuin valaistuu ja sanoma on hätkähdyttävän selkeä. Ymmärrän joka sanan ja vivahteen.”
”Minä ihailen Kirsiä.”
”Kirsillä on voimaa, pelottomuutta, temperamenttia ja mielettömästi rohkeutta. Mutta niin se on kuitenkin, että Kirsi voittaa aina taistelun, mutta minä voitan sodan.”
Martikaiselle lasten runoista rakkain on Tiitiäisen tuutulaulu. Se, missä Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen lopulta sammuttaa sinisen tähden. Lapset ja lapsenlapset ovat saaneet kuulla runoja Martikaisen lukemana. Niitä on opittu ulkoa, on nautittu runon leikistä, yllätyksistä, rytmistä, sanoista ja elämästä.
Martikainen kirjoittaa:
”Vuodesta 2013 tyttäreni on lukenut lapsilleen Kirsin runoja. Pihla Aamu Annikkia on alusta lähtien Tiitiäiseksi kutsuttu.
Jonain päivänä ajattelin lukea Kirsin runoja, mutta mitä ihmettä: eihän meillä ollut mitään. Kaikki Kunnakset – sekä lapsille että aikuisille – olivatkin muuttaneet tyttären muuttokuormassa Savon sydämeen. Ymmärrän, että eihän niitä ilman voi Suonenjoen Sydänmaalla hengittää.
Aikuisten runoista ehdoton rakkauden kohde on Niin hiljaa yli nummien katsovat minuun lempeät yöt, joina meren maininki keinuu ja laulaa. Tätä runoa lausuttiin Metson Pietilä-salissa hiljaisuudessa, jossa nuppineula putoaminen olisi kuulunut. Uskomattoman harras hetki. Joku vaikutus alkoi!”
* *
Siilien maailmaan
Tuula Nyström kirjoittaa:
”Tiitiäisen satupuu -runokirja julkaistiin vuosi syntymäni jälkeen. Kirjasta tuli suosikkini, kun opin lukemaan. Eniten minua kiehtoi runo Tunteellinen siili, jonka sanomaa en ihan ymmärtänyt, mutta siinä oli yksinäisyyden surua, jonka ainoana lapsena tunnistin, mutta en osannut nimetä.Ensimmäisellä luokalla piirsin öljyliiduilla siilin, joka ei jäänyt viimeiseksi. Äitini ja isäni erosivat ennen kouluikääni. En tavannut isääni koskaan, mutta hänen kuolemansa jälkeen, kun olin jo keski-ikäinen, sain hänen kuvaamansa videon. Video alkaa siitä, että pihalla kuljeskelee siili, jolle isäni puhelee lempeällä äänellä.
Ehkä näistä syistä ryhdyin vuonna 2003 hoitamaan loukkaantuneita ja emottomia siilejä. Hoitotyötä kesti kymmenisen vuotta, mutta se johti siilien tutkimiseen, verkkosivuston ja Facebook-ryhmän perustamiseen ja kahden siileistä kirjoittamani kirjan julkaisuun. Kahdenkymmenen vuoden ajan olen saanut seurata eurooppalaisen siilin häviämistä, ja siitä olen halunnut tällä elämäntyölläni kertoa.
Kolmatta kirjaani olen kirjoittamassa nyt, kun Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN vihdoin muutti punaisella listallaan lajin suojeluluokituksen elinvoimaisesta silmällä pidettäväksi.
Suomessakin voidaan nyt ryhtyä toimiin siilien määrän selvittämiseksi ja siilien luokituksen nostamiseksi kansallisellakin tasolla.
Olen isosti velkaa Kirsi Kunnakselle: hänelle syvä kumarrus ja lämpimät kiitokset.”
* *
Piikikäs ja tunteellinen
Myös Seija Saariselle rakkain on runo Tunteellinen siili. Hänen mukaansa runo tarjoaa oivan mahdollisuuden samaistua. Saarinen kirjoittaa:
”Olla piikikäs ja tunteellinen samalla kertaa. Jotenkin nuo määritelmät ovat aina sopineet minuun. Soveltuvuustestit kertovat sensitiivisyydestä, kavereiden palautteet tiukkuudesta ja piikikkyydestä. ’Se vain on surullista: piikkikuoren alla siilin herkkyys piili.’”
* *
Portti lukemisen maailmaan
Anna Katriina Salmelalle Kunnaksen tuotannosta tärkein on ollut koko Tiitiäisen satupuu -teos. Hän kirjoittaa näin:
”Itse lukihäiriöisenä lapsena tämä oli kirja, joka tutustutti minua lukemisen maailmaan. Mukaansatempaavat runot ja hyvä kuvitus olivat sopivan lyhyitä minulle. Sittemmin Tiitiäistä on tullut luettua omille lapsille (kuusi) ja lastenlapsille (yhdeksän). Omat lapseni muistavat ja kehuvat kuinka eläväisesti luin kirjaa. Sama toistuu lastenlasten kertomana. Kaksi nuorinta pikkuista ovat nyt vuoden vanhoja, joten kohta päästään tutustumaan Tiitiäisen satupuuhun ja mummu saa taas lukea eläväisesti.”
Salmela kertoo tavanneensa Kirsin Tampereella Juicen kirjastossa, kun hän oli lukemassa tekstejään. Salmela sai kertoa, kuinka tärkeä teos Tiitiäisen satupuu on hänelle, lapsille ja lastenlapsille ollut.
Kuva: Jyrki Luukkonen
* *
Ramppikuume iski
Nimimerkki Antti-68 muistelee vuotta 1968 ja hänen kotikunnassaan järjestettyjä koulujen välisiä henkisiä kilpailuja. Antti-poika oli tuolloin 10-vuotias. Hän treenasi opettajan opastuksella Kirsi Kunnaksen runoa Kattila ja perunat.
Sehän kuuluu muun muassa näin:
”Voi tätä hoppua hoppua hoppua huusivat perunat, voi tätä hoppua ei tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa…”
Antti kertoo opetelleensa runon hyvin ja lausumistakin harjoiteltiin.
”Opettaja oli oikein tyytyväinen eläytymiseeni ja ulkolukuuni. Ja sitten kirkolle Seurantalolle kisaamaan. Väkeä oli tupa täynnä, oppilaita monesta koulusta. Minut kuulutettiin lavalle. Kaamea ramppikuume iski, kiipesin raput ylös ja käännyin yleisöön päin. Enkä muistanut enää runosta sanaakaan. Enkä mistään muustakaan. Seisoin siellä naama punaisena, kunnes joku kiikutti minulle lapun, jossa runo oli. Lukea tankkasin sen siitä. Arvatkaas, tuliko palkintosija. No ei.
Runonlausunnastani ei muistaakseni puhuttu sanaakaan sen jälkeen. Meni opettajakin hiljaiseksi.”
* *
Arvostava kohahdus
Runoilija ja Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen Rauni Anita Martikainen kertoo kuulleensa Kirsi Kunnaksen esittävän tämän samaisen Kattila ja perunat -runon.
Martikainen muistelee esitystä seuraavasti:
”Hänen esityksensä svengasi (koska runo antoi siihen mahdollisuuden). Runossa on riimiä, rytmiä ja rokkia. Onomatopoeettisuus ja kielellä leikkiminen on ominaista hänelle. Toki olisi lukuisia runoja ja loruja, joista valita. Mutta peruna arkea pyörittää ja kiire meitä hyörittää.”
Rauni Anita Martikainenkin on tavannut Kirsi Kunnaksen toisen runoilijan Kirsti Kurosen syntymäpäiväjuhlissa heinäkuussa 2016. Näin hän kirjoittaa tuosta juhlasta:
”Kesäpäivä oli kuuma. Muistan arvostavan kohahduksen, kun Kirsi Kunnas käveli Telakan pihalta sisään juhlaan saattajansa käsivarressa. Kirsi myös osoitti arvostuksensa saapumalla Kirstin juhlaan.”
* *
Yksinäisyyden kuvaus
Nimimerkki Apuwa nimeää kaksi itselleen rakasta runoa. Ne ovat Tiitiäisen tuutulaulu ja Tunteellinen siili. Hän kirjoittaa niiden olevan tasaveroisia, yhtä tärkeitä – Tuutulaulu lasten ja lapsenlasten runona, Tunteellinen siili kyyneleitä aiheuttavana yksinäisyyden kuvauksena.
* *
Rotta nimeltä Jaakko
Anu Koskelalle rakas on Kissa Krumeluu -runo, sillä sitä luettiin ja lausuttiin hänelle, kun hän oli lapsi. Aikuisiällä hän kertoo tykänneensä myös Vanha vesirotta -runosta. On niin hauskaa, kun vesirotan nimi on Jaakko.
Koskela kertoo kohdanneensa Kirsi Kunnaksen Tampereella Tampereen yliopiston tohtorinpromootiossa toukokuussa 2000. Hän oli itse valmistumassa maisteriksi, ja pääsi tilaisuuteen airueksi. Kunnas promovoitiin kunniatohtoriksi.
Koskela kirjoittaa:
”Iltatilaisuudessa Raatihuoneella minulle tarjoutui tilaisuus vaihtaa muutama sana kirjailijan kanssa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin kiittämässä häntä upeasta tuotannosta. Hän kiitti kiitoksista ja oli kovin ystävällinen. Lyhyestä kohtaamisesta jäi mukava muisto. Onneksi rohkaistuin lähestymään ihailemaani kirjailijaa.”
* *
Lohdutuslaulu auttaa
Sari Passaro kirjoittaa itselleen tärkeimmästä runosta Tiitiäinen, metsäläinen seuraavaa:
”Lauloin sen lapsilleni tuutu- ja lohdutuslauluksi. Se auttaa vieläkin, jos heillä on surumieli.”
* *
Kulttuuritoimituksen lukijoiden vastauksista käy selvästi ilmi, miten valtavan tärkeitä etenkin Kunnaksen lapsille tarkoitetut runot ovat edelleen. Ne koskettavat yhä uusia sukupolvia. Alun perin lapsille kirjoitetut runot ilahduttavat, lohduttavat ja koskettavat myös aikuisia.
Suurkiitos kaikille lukijoillemme, jotka jaoitte rakkaimmat runonne ja kohtaamisenne kirjailija Kirsi Kunnaksen kanssa!
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ilman mielikuvitusta ei pärjäile” – Vilja-Tuulia Huotarinen ottaa runoteoksellaan osaa keskusteluun kirja-alasta
KIRJAT | Menettämisestä, säilyttämisestä on runomuotoinen puolustuspuhe ja ylistyslaulu kirjallisuudelle ja ylipäänsä taiteelle. Runokokoelma sisältää myös avoimen kirjeen ministerille.
Päivi Lukkarilan Skutsi ei kelvannut isoille kustantajille, nyt se on Finlandia-voittaja
HENKILÖ | Finlandia-ehdokkuus tuli kesken koulun ruokatunnin. ”Olin aivan äimän käkenä”, sanoo tamperelainen opettaja-kirjailija.
Millainen hirviö vaanii pimeässä – arviossa nuorten kauhusarjan Lumolan avausosa Pimeänkynsi
KIRJAT | J. S. Meresmaa vie tarinaa sulavan vauhdikkaasti kohti tuonpuoleista maailmaa ja kauhusarjan salaisuuksia.
Maria Veitolan vaikea valinta – kuka saa Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia palkinnon?
KIRJALLISUUS | Matti Kuusela luki ehdokaskirjat, löysi oman suosikkinsa – mutta uskoo Maria Veitolan valitsevan toisin.
