Presidenttipari Ståhlbergin kyyditys varmisti, ettei Suomesta tullut vanhaa Viroa eikä nykyistä Unkaria

Ståhlbergit rautatieasemalla. Kuva: Wiki Commons

Kaarlo ja Ester Ståhlbergin aamukävely kuulaassa syysilmassa katkesi odottamatta 14. lokakuuta 1930. Oli Tarton rauhansopimuksen kymmenvuotispäivä.

Pariskunnan viereen Helsingin Kulosaaressa pysähtyi vihreä Chevrolet-henkilöauto, josta nousi kaksi miestä. ”Oletteko professori Ståhlberg?”

Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti myönsi olevansa, jolloin hänet kiskottiin autoon. Rouva ei jäänyt toimettomaksi. ”Siinä tapauksessa minä tulen mukaan”, Ester Ståhlberg totesi ja kiipesi Chevyn takapenkille.

”Rouva saakin tulla mukaan, niin on itsekin näkemässä, ettei tässä mitään väkivaltaa tehdä”, yksi kaappareista sanoi. Se ehkä ratkaisi ex-presidentin kohtalon. ”Etkö luule, Ester, että sinä olet pelastanut miehesi hengen”, heidän ystävänsä Gerda Ryti totesi myöhemmin kyyneleet silmissä – ja todella tiesi jotain siitä, mistä puhui.

Kolmetoista vuotta aikaisemmin, sisällissodan aikana, Risto ja Gerda Ryti olivat paikalla Mommilan kartanossa, kun venäläinen matruusi ampui maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin. Gerdakaan ei väistynyt miehensä rinnalta, eikä Risto näin joutunut Kordelinin kanssa samoihin vaunuihin eikä luotisateeseen.

Toinen kirja Ståhlbergeista

”Ståhlbergien kyyditys oli yksi vakavimmista suomalaisen oikeistoradikalismin hyökkäyksistä demokraattista oikeusvaltiota ja kansalaisten henkilökohtaista koskemattomuutta kohtaan”, toteaa tutkijapariskunta Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä perusteellisessa kirjassaan Oikeusvaltion etuvartiossa (Siltala 2024).

Teos on jo toinen avioparin kirjoittama kirja Ståhlbergeista. Tasavallan ensimmäiset -teos (Siltala, 2022) käsitteli K. J. Ståhlbergin presidenttikautta vuosina 1919–1925.

Nyt aiheena ovat vuodet tästä eteenpäin aina presidentin kuolemaan vuoteen 1952 saakka. Pariskunnan kyyditys Helsingistä Joensuuhun oli tämän aikakauden dramaattinen keskipiste.

Mielialat kääntyivät

Tapahtumalla oli lopulta yllättävä ja kyyditsijöiden alkuperäisten tavoitteiden kannalta täysin päinvastainen vaikutus. Lapuanliikkeen ja äärioikeiston suosio alkoi laskea ja suomalainen hento demokratia vahvistua. Kansa, tiedotusvälineet ja puolueet eivät hyväksyneet ääriajattelua eivätkä -toimenpiteitä – yhtä vähän poliittisen kentän oikealta kuin sen vasemmalta laidalta.

”Mikäli lapuanliike olisi onnistunut tavoitteissaan, Suomen poliittisesta järjestelmästä olisi tullut samanlainen valtionpäämiehen diktatuuri, jollainen oli 1930-luvulla vallalla useimmissa itäisen Keski- ja Etelä-Euroopan maissa”, Hentilät toteavat.

Viro luisui vuoden 1934 jälkeen autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään eikä kyennyt vastamaan Neuvostoliiton uhkaan. Nyt samasta paiseesta kärsii Unkari, huomenna kenties Yhdysvallat. Ikävä todeta, ettei äärioikeiston hihhulismi ja terrorin uhka ole kadonnut vielä Suomestakaan.

Ståhlbergit Kulosaaren kodissaan vuonna 1937. Kuva: Wiki Commons

Päätös tehtiin humalassa

Lapuanliike vihasi K. J. Ståhlbergia, joille demokratia ja laillinen meno olivat kaikki kaikessa. Samalla kyydittävien listalla oli muitakin demokraatteja, muun muassa Kyösti Kallio, sekä joukko sotilaita ja liike-elämän edustajia.

Viha vain yltyi, kun ”Plootuvuori” ilmoitti asettuvansa ehdolle vuoden 1930 eduskuntavaaleissa. Hänen murhaajansa ehdittiin jo valita arpaa nostamalla, mutta ”voittaja” tappoikin itsensä.

Päätös kyydityksestä syntyi ikään kuin vahingossa Sortavalan seurahuoneella 11. lokakuuta, ja jo kolme päivää myöhemmin oltiin tositoimissa. Osallisina oli neljä alle kolmikymppistä miestä: Johan Janné, Karl Olin, Erkki Varoma sekä Sven Semenius. Kaikki olivat töissä Suomenlinnassa toimineessa Valtion lentokonetehtaassa.

Pääjehu ja lankojen vetelijä oli jääkäri, kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius. Hän joi seurahuoneella päänsä täyteen everstiluutnantti Eero Kuussaaren kanssa, joka ”kenraalin käskystä” soitti Helsinkiin ja käynnisti suunnitelman toimeenpanon.

Suomalaiskansalliseen tapaan tämäkin manööveri siis laitettiin alulle tukevassa humalassa.

Riemusaatossa kotiin

Kyyditys eteni Helsingistä Lahden, Heinolan ja Mikkelin kautta Varkauteen. Ester pelkäsi autossa, ammuttaisiinko puoliso tai vietäisiinkö heidät itärajalle saakka. K.J istui näennäisesti tyynenä ja kyseli, päästäisivätkö kaapparit rouvan sittenkin ulos. Hentilät ovat varmoja siitä, ettei K. J. itse pelännyt kaappareita vähääkään.

Kellon käydessä jo puolta yötä – 15 tuntia lähdön jälkeen – auto saapui Joensuuhun. Ester vetosi kyytiläisiin, ja yhtäkkiä tunnelma muuttui. ”Saatte mennä”, Janné totesi muille kaappareille”, ”minä lähden viemään näitä nyt Helsinkiin”, mutta lähtikin bensiinin hakuun eikä enää palannut.

Kaksin jääneet Ståhlbergit tapasivat sattumalta suojeluskuntien paikallispäällikön, joka oli kuullut kaappauksesta uutisissa. Sitä kautta löytyi yösija, ja jo seuraavana päivänä pariskunta lähti junalla kohti Helsinkiä. Perille päästiin riemusaatossa 16. lokakuuta, ja asemalla heitä oli vastassa kymmentuhatpäinen väkijoukko.

Paras lähde kyydityksen tapahtumiin on Esterin oma päiväkirja. Hän kirjoitti sinne tapahtumasta peräti 18 sivun verran.

Ester ja K. J. Ståhlberg otettiin riemumielin ja kukkasin vastaan Helsingissä 16.10.1930. Presidenttiparin välissä K. J.:n tyttäret Aune ja Kyllikki. Kuva: Wiki Commons

Lapuanliike väisti vastuunsa

Kyyditys ja myöhemmin sota-aika kasvattivat K. J.:n henkilökohtaista suosiota ja vahvistivat hänestä kuvaa demokratian esitaistelijana. J. K. Paasikivi käytti vanhaa presidenttiä henkisenä tukenaan vielä valmistauduttaessa Pariisiin rauhansopimukseen ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.

Kaappaus synnytti jo oman aikanaan salaliittoteorioita. Tapausta esimerkiksi epäiltiin Esterin itsensä järjestämäksi.

Oikeus toimi nopeasti, mutta helläkätisesti. Kyydittäjistä Janné sai 18 kuukautta kuritushuonetta, muut 9–12 kuukautta. Koordinaattorina Helsingissä toimineen Mikko Jaskarin rangaistus oli 2 vuotta. Wallenius ja Kuussaari saivat 3 vuotta ja menettivät virkansa. Hovioikeus lyhensi kaikkien rangaistuksia hieman. Lapuanliikkeen johtoa ei syytetty mistään. Ester oli äärimmäisen pettynyt.

”John ei tahdo sanoa tähän mitään. Ei edes minulle. Hän ei tahdo tuomioistuinta arvostella. Mutta sen hän on sanonut, että Walleniuksen olisi pitänyt saada rangaistus pääsyyllisenä.”

Pari vuotta myöhemmin Wallenius sai 9 kuukauden tuomion osallisuudesta Mäntsälän kapinaan. Se oli Lapuanliikkeen viimeinen taisto. Kapina kuivui kokoon, kun presidentti P. E. Svinhufvud ilmoitti radiopuheessa, että eiköhän nyt olisi aika kunkin lähteä kotiin.

Ester oli kotikiusattu

Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä ovat tehneet vakuuttavaa työtä K. J. ja Ester Ståhlbergin yhteisen elämäkerran parissa. Kirjat ovat myös nostaneet Ståhlbergin hahmon esiin historian hämäristä. Hän oli yksi suomalaisen kansanvallan ehdottomista edistäjistä ja vakiinnuttajista oloissa, joissa Suomi olisi voinut hyvinkin valita jonkin toisen tien.

Siihen tarvittiin paljon tukea yhteiskunnallisesti hyvin valveutuneelta vaimolta. Ester Ståhlbergin työstä Suomen lastensuojelun kehittämiseksi on viimeksi kertonut kirjailija Anneli Kanto romaanissa Punaorvot (Lind & Co, 2023; lue arvio).

Yhteinen matka ei ollut mitenkään helppo. Pariskunta eli uusperhe-elämää, jota varjostivat K. J.:n mahdottomat perilliset. Keväällä 1926 Ester pakeni kotoaan aikuisten lasten julmaa käytöstä. Myöhemmin perheen tytöistä tuli kunniallisia porvarisrouvia, mutta tiettävästi vain yksi heistä osasi katua törkeää käytöstään.

Hentilöiden perusteellisesta työstä todistavat kirjan runsas lähde- ja viiteaineisto sekä luettelot sekä K. J.:n että Esterin kirjallisista töistä – ja ne ovat pitkät. Kirjan lopusta löytyvät myös perustiedot Ståhlbergin lasten myöhemmistä vaiheista sekä Suomen ja maailman huomattavista tapahtumista vuoteen 1952 saakka.

Kaikesta tästä muodostuu upea elämäkerta ja todistus suuren valtiomiehen ja hänen vaimonsa yhteisestä elämäntyöstä.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua