Asko Jaakonaho kirjoitti veijariromaanin Sigurd Wettenhovi-Aspasta – arviossa Tulenkantaja-palkintoehdokas Kulta-aura

20.11.2024
nainen seisoo ulkona pipo päässä

Kuvat: Aviador / Hannu Jukola

KIRJAT | Asko Jaakonaho on tarttunut kolmannessa romaanissaan yhteen Suomen historian omalaatuisimmista henkilöistä, etenkin kielitieteellisistä tulkinnoistaan muistettuun Sigurd Wettenhovi-Aspaan.

”Tyyliksi kirjailija on valinnut veijariromaanin, mihin todellisesta päähenkilöstä jälkeen jääneet tiedot ilman muuta houkuttavat.

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Asko Jaakonaho: Kulta-aura

  • Aviador, 2024.
  • 308 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Asko Jaakonahon Kulta-aura (Aviador, 2024) alkaa unenomaisella selityksellä, jossa kuvataan suomalaisen kansan pitkä alkumatka Jaavan saarelta Egyptiin Niilin rannoille ja pyramidien rakentajiksi. Se pohjustaa Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) luomaa kielijärjestelmää, jossa muiden kielien sanojen alkuperä selitetään sen kautta, miten se muistuttaa suomen kielen sanaa tai ilmaisua: Buckingham – Pukinhamina, labyrintti – läpiriento, muumio – muu mies…

Näitä unia tai näkyjä Wettenhovi-Aspa näkee pitkin romaania, jossa hän ehtii olla muutenkin huomattavan toimelias. Minämuotoisissa luvuissa mies milloin yrittää rakentaa itselleen uraa kansainvälisenä taidemaalarina, milloin rakennuttaa pyramidikattoista huvilaa Karjalohjalle tai pitää buuauksiin päättyvää luentotilaisuutta tieteen kyseenalaistavista kielihavainnoistaan Helsingin Uudella ylioppilastalolla. Ehtiipä hän suunnitella rautatiesiltaa Beringinsalmen yli ja valtavaa vesivoimalaa Jääsken Kuurmanpohjaan Pietarin tarpeisiin.

Hän myös matkustaa laajasti – ainakin Euroopassa – sekä opiskellakseen taidetta että saadakseen rahoitusta aina vain mielikuvituksellisemmille projekteilleen. Vielä pidemmät matkat Japaniin ja Egyptiin luultavasti tapahtuvat vain Wettenhovi-Aspan kuvitelmissa, mutta niistäkin hän kertoo vuolaasti halukkaille ja haluttomille kuulijoilleen.

Henkinen moottori pyörii koko ajan ylikierroksilla, ja projektit vaativat runsaasti sekä henkisiä että taloudellisia resursseja. Ensin niitä rahoittaa varakas ja vastentahtoinen professori-isä, sittemmin mesenaatit ja muusat pitää löytää muualta.

Kirjailija kuvaa hyvin sitä, miten nuori ja vanhempikin mies osaa käyttää viehätysvoimaansa naisiin ja välillä myös miehiin. Päähenkilö on fyysisesti kunnossa ja osaa puhua kiehtovasti omista, pääosin kuvitelluista saavutuksistaan, kuten merkityksestään sisällissodan valkoisen puolen sotasankarina.

Wettenhovi-Aspasta piirtyy romaanissa kuva sekä häikäilemättömän hyväksikäyttäjänä että omiin kuvitelmiinsa uppoavana lahjakkaana ääri-ihmisenä. Selvästi hän vetoaa myös ihmisiin, jotka haluavat löytää vaihtoehtoja vallitsevalle eliitille ja tieteelle. Tässä romaani ottanee kantaa myös nykypäivän tiedekielteisyyteen ja valehtelevien poliitikkojen menestykseen.

Naisia päähenkilö pyörittää tavoilla, jotka ehkä olivat miehelle sallitumpia sata vuotta sitten kuin nyt, mutta edelleen mahdollisia. Romaanissa mies myös rakastuu usein mutta ennen kaikkea tarvitsee naisia malleiksi, rahoittajiksi tai muuten projektien kannattelijoiksi. Vastineeksi hän antaa hetken unelmia eikä maksa penniäkään takaisin.

Surullisin ainakin tämä lukija on Ranskasta tuodun toisen vaimon, Divinan, kohtalosta. Taiteilijaksi toisen taiteilijan rinnalle halunnut nainen jää Wettenhovi-Aspan matkojen ajaksi pitkäksi aikaa yksin rapistuvalle huvilalle, jossa on pulaa niin ruoasta kuin polttopuistakin. Suomessa lähes kielitaidoton nainen joutuu – tai pelastuu – lopulta Lapinlahden mielisairaalan. Divina on teoksen toinen minämuotoinen kertoja, jolle kirjailija ei kuitenkaan ole pystynyt luomaan selvästi erottuvaa omaa ääntä.

* *

Veijariromaanin tyyli jatkuvine liioitteluineen puhuttelee alussa mutta alkaa lopulta uuvuttaa. Ehkä se on ollut tarkoituskin, sillä voin vain kuvitella sitä jankuttamisen ja muiden vaikuttamiskeinojen vyöryä, jota todellisenkin Wettenhovi-Aspan läheiset ovat saaneet kestää. Parhaiten sitä ovat sietäneet ajoittaiset ryyppykaverit, joille miehen selitykset ovat tarjonneet hetken hupia.

Olisiko niin, että joidenkin ihmisten elämä on niin paljon tarua ihmeellisempää, että parhaiten sitä voi kuvata tietopohjaisemmissa teksteissä? Olen aiemmin lukenut Harry Halenin ja Tauno Tukkisen elämäkerrallisen teoksen Elämän ja kuoleman kello – Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot (1984), jonka kuvaukset jo tekivät vaikutuksen ja nostattivat lukijan tukan pystyyn.

Loppua kohti Kulta-aura-romaanissa päästään purjehtimaan syvemmille vesille, kun päähenkilö itsekin ymmärtää etsineensä mahdotonta ja eläneensä harhoissa.

”Koko ajan minä olen matkannut, uuteen ja tuntemattomaan. En ole malttanut koskaan pysähtyä. Minä olen unohtanut ihmiset, jotka ovat olleet minulle hyviä. Olen sepittänyt itsestäni aivan erinomaisen suuruuden. Ympärilläni ihmiset pienenivät, muuttuivat arkisiksi, jäivät varjooni ja hiljaisiksi.”

Toisaalta, juuri ennen kuolemaansa hän löytää kuvitelmistaan ja ponnisteluistaan taiteen ja tieteen vuoksi myös onnea ja tyydytystä.

”Valehtelu taiteen vuoksi ei ole valehtelua, vaan totuuden etsimistä.”

”Syreenien katveessa, lehtimajan unessa lennän vaivatta Egyptiin, matkaan taas Japaniin. Pian olen lähdössä suurelle matkalle kohti lännen maata.”

Viimeisessä unessaan Wettenhovi-Aspa seuraa, miten faaraoiden Egyptissä Apis-härän taakse valjastetaan kulta-aura. Sen ohjaksiin asettuu faarao, ja pappi antaa merkin. Kun seremoniallinen kylvö tuona kevään ensimmäisenä päivänä onnistuu, on sato siunattu ja siemen kulttuurille luotu.

Ina Ruokolainen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua