Anna Pitkämäki ja Sara Paasikoski Thelmana ja Loviisana. Kuva: Mitro Härkönen

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Minulla on haaste.

Tai ongelma. En osaa ajatella teatterinäyttämöä esseen paikkana.

Ja nyt katson Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä esseetä naisten solidaarisuudesta ja pitkään kaivatusta tilan otosta taiteen ja populaarikulttuurin maailmassa.

Minna Harjuniemi on käsikirjoittanut ja ohjannut näkynsä Thelma ja Louise -elokuvan uudesta tulkinnasta teatteriin.

En osaa päättää, mitä minun pitäisi katsoa, sillä visuaalisia ja roolihenkilön paikan ottaneita lähdeviitteitä on Thelma & Loviisa -esityksessä niin paljon.

Marilyn Monroe hakee oikeutustaan tähteytensä eteen tekemälleen työlle, rakkauksilleen ja herkkyydelleen.

Huomiota kaipaavat myös pyhät, valon neitsyt Lucia, ja ikuinen Kristuksen morsian, aviosta kieltäytynyt ja rintansa uhrannut Agatha, talk-show’n mielipideautomaateiksi pyydetyt Wivi Lönn ja yhdeksän lapsen äiti Minna Canth, erilaisista ikonisista naisista puhumattakaan.

Naisen omaehtoinen elämä haluaa nyt oikeutuksen.

Se ei voi nuupahtaa masennuksensekaiseen horrokseen ja miehen toiveiden toteuttamiseen.

Nainen katsoo taakseen ja haluaa nähdä, mistä hänet on rakennettu.

Ja lopuksi pitää panna palamaan kömpelö ja turha, miesten luoma pönkitysjärjestelmä, isot Hollywood-kirjaimetkin.

Thelma ja Louise, Ridley Scottin ikoninen elokuva kahden liitossaan alistetun naisen irtiotosta vuodelta 1991, on kaiken tämän kehyksenä.

All male -paneelikeskustelussa pohditaan naisen tehtäviä. Kuva: Mitro Härkönen

* *

Istun päivänäytöksessä kolmensadan eläkeläisen kanssa.

He eivät juurikaan reagoi näyttämön tapahtumiin.

Hämmennys muodostaa oman esirippunsa katsomon ja näyttämön väliin.

Feministinen diskurssi jää heiltä ulottumattomiin.

Heille tämä tekemisen tapa on outo. Itseltänikin menee koko alkupuoli tavoitellessani jatkumoa Marilynin viimeisen päivän 1962 tapahtumien sekä Tellun ja Piken lomallelähdön välille.

Tarjolla on kaikenkattava läpileikkaus ihanteellisen naiskuvan muutoksesta populaarikulttuurissa, all male ja all female -paneelit niitä pohtimassa ja mitä vielä, Oscar-gaalaa, historian suuria naisia harsoverhoihin projisoituina, autolla ajamista halki Grand Canyonin kuumaisemien sekä värisevää turvakamerakuvaa oman käden oikeudella toimivista Thelmasta ja Loviisasta.

Ja tietenkin vihreä avoauto, joka ei ole kuitenkaan Ford Thunderbird.

* *

Kaikkea siis on, mutta teatteriksi kovin osoittelevasti, omaa manifestinomaisuuttaan uhkuen: vapaus, sisaruus, ystävyys – se on myös naisten vallankumouksen perustaa.

Niin on.

Esityksen rytmi tai sen puute oudoksuttaa. Ymmärrän unenomaisen käsittelytavan ja simultaanisen toiminnan, mutta tässä yllättävän usein näyttämöllinen liike jämähtää jonkun roolihahmon selittelyyn.

Lucia-neidon tarina on teatteria teatterissa, sketsinomainen pätkä nuoren naisen asettumisesta vanhempiaan vastaan.

Ja taas havahdun jonkinlaiseen tv-show’n löysään tunnelmaan, jossa aikaa täytetään.

Vakuutteleva ja selittävä kertominen on ottanut elävän dialogin paikan.

Haluaisin upota esityksen maailmaan, mutta tuijotankin hydraulisella pyörönäyttämöllä kieppuvaa autoa.

Marilyn Monroe (Nenna Tyni) elää viimeistä päiväänsä elokuussa 1962. Kuva: Mitro Härkönen

* *

Thelman ja Loviisan, Tellun ja Piken näyttelijät Anna Pitkämäki ja Sara Paasikoski ovat erinomaisia rooleissaan.

Monella esittämisen tasoilla kimpoilu ei tuota heille mitään ongelmaa.

Pitkämäellä on syvä katse niin kärsimykseen kuin suureen, vallattomaan iloon, Paasikosken herkkyys ja läsnäolo avaavat hänelle tulevaisuudessa monia ovia.

Saara Mänttärin vahvat soolot ja varmuus Lucy Jordanin balladissa ja Pyhän Lucian taustalla kitaroineen ovat esityksen kaunista ydintä.

On elinvoimakysymys, että suomalaiseen teatteriin mahtuu monenlaisia ääniä ja tekemisen tapoja.

Odotukset esityksiltä ovat erilaisia.

Hämmennys on yhtä oikea tapa reagoida esitykseen kuin haltioituminen tai ärsyyntyminen.

Itselleni jälkimaku oli tästä tulkinnasta hämmennys. Se tarkoittaa, että mietin esitystä vielä viikkoja kokemuksen jälkeen.

Aika hyvä lahja taiteelle.

Ja toisin päin.

Anne Välinoro

Thelma & Loviisa

• Käsikirjoitus ja ohjaus Minna Harjuniemi 
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Paula Koivunen
• Valosuunnittelu Jyri Suominen
• Äänisuunnittelu Tommi Raitala
• Musiikin sovitus, sävellys ja tuotanto Nicolas ”Leissi” Rehn
• Naamioinnin suunnittelu Eija Nurminen
• Rooleissa Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Ella Lahdenmäki (vier.), Saara Mänttäri (Näty), Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni ja Liisa Vuori   

Kantaesitys Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 12.10.2024. Esityksiä 26.4.2025 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua