Oi Pavel, tuhon sulhanen! Arviossa Markku Pääskysen Elektra

Kuva: Veikko Somerpuro / Tammi

Kreikkalaisessa tarustossa Elektra oli Klytaimnestran ja Agamemnonin tytär. Antiikin historian ehkä tunnetuin tarina puolestaan on Helenan ryöstö, joka johti Troijan sodan syttymiseen. Kun Agamemnon lähti sotimaan, vietteli hänen serkkunsa Aigisthos Klytaimnestran. Kymmenen vuoden kuluttua Agamemnon palasi lopulta takaisin, jolloin Klytaimnestra murhasi hänet.

Markku Pääskysen Elektra (Tammi, 2024) on Homeroksen Iliaan sekä Aiskhyloksen, Sofokleen ja Euripideen tragedioiden päällekirjoitus, etenkin Aiskhyloksen Oresteia-trilogian. Romaani on vain reilun 200 sivun kompakti kokonaisuus, joka pohjautuu antiikin Atreuksen mahtisuvun vaiheisiin. Myös Pääskysen teos alkaa Helenan ryöstöllä, mutta ei jää vuosikausiksi Troijan sodan tiimellykseen, vaan siirtyy nopeasti Agamemnonin tragediaan. Joissakin teoksen repliikeissä kaikuilee vielä antiikin draaman runomittoja, kirjailijan mukaan ikään kuin menneen ajan muistumina.

Tarinassa kuljetaan 1970-luvulta 1990-luvun lamavuosiin. Kertojana toimii perheen tytär Erika, joka kertoo tapahtumista jälkikäteen aikuisena. Perheen äiti Kyllikki asuu 1970-luvulla pienten lastensa kanssa Mikkelissä Autereen sukukartanossa, kun isä Algot matkustelee firman asioissa Leningradissa ja on usein poissa kotoa. Isä pyörittää veljensä Martinin kanssa oskilloskooppeja valmistavaa yritystä, jonka nimi on Oy Elektra Ab.

Kyllikin sisko Helena on naimisissa Martinin kanssa. Veljekset ovat siis naineet siskokset, ja kaikki on näennäisesti hyvin, kunnes Kuopion-tehtaalle saapuu itänaapurista yritysvierailulle tähtisilmä Pavel. Helena ja Pavel rakastuvat ja Helena karkaa Pavelin kainalossa Leningradiin.

Romaanin hahmoilla on hyvin selkeät vastineensa antiikin tarustossa. Algot on Agamemnon, Kyllikki Klytaimnestra. Menelaosta vastaa Martin ja Helena on Helena. Agamemnonin serkkua Aigisthosta esittää Aukusti ja Troijan prinssiä Parista Pavel. Lapsista Iita on Ifigeneia, Osku Orestes ja Erika Elektra. Tehtaan luottohahmoista Oinas edustaa Odysseusta ja Aki Akhilleusta. Algotin sihteeri Kassia taas on Kassandra. Ja Autereen kartano on tietenkin Argoksen kuninkaan linna. Myös hahmojen luonteet vastaavat pitkälti esikuviensa luonteita.

”Aki sanoi menevänsä vaikka selkä edellä Leningradiin hakemaan Helenan takaisin mutta Oinas, sähköteknikko Oinas yritti rauhoitella muita ja selittää ettei tässä nyt kannattanut elämöimään ruveta vaan piti olla kärsivällinen ja laatia odotellessa kaunis ovela suunnitelma jotta liiketoiminta lähtisi lentoon.”

Algot, Martin, Oinas ja Aki päättävät lähteä Neuvostoliittoon laajentamaan bisneksiä ja houkuttelemaan Helenaa takaisin. Juuri ennen lähtöä Algot ajaa vahingossa autolla nuorimman lapsensa Iitan yli, Agamemnon taas uhraa tyttärensä Ifigeneian päästäkseen Troijaan. Pääskysen romaani kertoo myös lasten surusta. Pikkusisko on kuollut, isä häipynyt itään ja äidin sisällä on jotain mustaa, joka ei pääse ulos. Lisäksi kartanoon ilmestyy siipeilemään Aukusti, joka juo ja remuaa ja varastaa äidin kokonaan itselleen.

”Osmo ei ottanut märkää pipoa pois päästään, ei riisunut märkiä lapasia eikä kenkiä, ei ripustanut märkää takkiaan naulakkoon. Hän vain istui sohvalle ja istui istumistaan. Sateensekaista lunta valui vaatteista ja minusta näytti kuin jokin veljessäni repeäisi kahtia. Hän itki hiljaa.”

Vuosien kuluttua Algot ilmoittaa saapuvansa takaisin kotiin ja tuo tullessaan sihteerin, änkyttävän Kassian. Helenakin on Pavelin kuoltua päättänyt palata Martinin luo, aivan kuten kaimansa Troijan sodan päätyttyä palasi Menelaoksen kanssa Spartaan. Kotona äiti Kyllikki tarjoilee Algotille sherryä, ja seuraavana yönä isä kuolee.

Kun muita hahmoja puhutellaan hän-muodossa, käyttää kertoja Aukustista aina se-pronominia, aivan kuin korostaakseen tämän loismaisuutta. Isän kuoltua muuttaa Aukusti kokonaan Kyllikin elätettäväksi.

”Aukustin talo näyttää piittaamattomuuden, ahneuden ja rappion muistomerkiltä, talo on kuin Aukusti itse, ajattelin ja kuulin naakat savupiipun päällä, naakanpoikaset savupiipun sisällä, nitisevän tuuliviirin ja tuulen huminan naavakuusten latvoissa.”

Oli mielenkiintoista lukea, minkälaisilla ratkaisuilla Pääskynen on antiikin kertomusten tapahtumat ja hahmot 1900-luvulle siirtänyt. Tarinan kulku noudattelee pitkälti alkuperäisiä kreikkalaista tarustoa, mutta nykyajalla höystettynä. Itselleni teos oli lukukokemus, jonka tunnelmissa olisi viihtynyt pidempäänkin. Etenkin ensimmäinen osa on hyvin tiivistä kerrontaa, jonka lomaan olisi välillä kaivannut laveampaakin maalailua, jotta se ei olisi ollut niin nopeasti luettu. Toisesta osasta eteenpäin kerronnan tahti hidastuu, ja ehkäpä ensimmäisen osan ja muun romaanin välinen suhde olisi voinut olla hieman tasapainoisempi. Teksti etenee kohti 1990-luvun lamaa ja tehtaalla alkaa mennä huonosti.

”Aallonpohja ei ole edes näkyvissä, aallonpohjan alla on syvä tyhjyys ja sinne me vajoamme.”

Tämän enempää en halua tarinasta paljastaa, sillä kuten kirjailija itse jälkisanoissaan toteaa, tarinassa on päädytty antiikin tragedioista poiketen hieman toisenlaisiin kerronnallisiin ja juonellisiin ratkaisuihin. Kaiken kaikkiaan itselleni Iliaan ja Oresteian juonien vertailu Pääskysen Elektraan oli nautinto, jota lisäsi vielä Pääskysen taidokas kaunokirjallinen tyyli.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua