Lukupäiväkirja 2024 – osa 10: Kotimaista sarjakuvaa ja kevään uutuuksia

01.11.2024
oikealukupaivalokakuu (kopio)
Kuva: Mikko Saari

LUKEMINEN | Mikko Saari luki lokakuussa kotimaista sarjakuvaa ja kustantamojen kevään kirjaluetteloita.

Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Olen kirjoittanut jokaisesta lukemastani teoksesta pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne marraskuun aikana.

Lokakuussa luin poikkeuksellisesti sarjakuvaa. Siitä kiitos kuuluu nykysarjakuvan tekijöitä edustavalle Kutikuti-yhdistykselle, joka lähestyi joukkoa kirjallisuusinfluenssereita laatikollisella sarjakuvia. Minäkin kuuluin boksin vastaanottajiin. Kaikki tässä kuussa lukemani sarjakuvat ovat tätä kautta saatuja ja vielä jäi marraskuullekin luettavaa.

* *

Romaanit

Han Kang: Älä jätä hyvästejä (Gummerus 2024, suom. Taru Salminen) – Olinpa kerrankin Nobel-asioissa kartalla. Kun uusi nobelisti julkistettiin, tuorein suomennos oli työpöydälläni odottelemassa lukuvuoroa. Kang pureutuu taas Korean historian kipupisteisiin, kun Jejun saaren kansanmurha nousee esiin kaikessa järkyttävyydessään. Kovin helppo kirja tämä ei ole, muotonsa tai sisältönsä puolesta, mutta vahvaa tekstiä. Leena Reikon arvio Kulttuuritoimituksessa, minun arvioni Kirjavinkeissä.

Leena Paasio: Meren koskettamat (WSOY 2024) – Mainion purjehdusaiheisen nuortenkirjaduologian kirjoittanut Paasio jatkaa merellisellä aiheella. Utöllä adoptoituna kasvaneen orvon teinitytön tarina kytkeytyy Estonian uppoamiseen. Kirjassa kerrotaan monipuolinen, tunteikas ja hauska rakkaus- ja kasvukertomus, jossa kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Ihana kirja.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 10 – Jälleenlöydetty aika (Otava 2007, suom. Annikki Suni) – Viimeinen osa Proustia luettu! Kirjasarja päättyy teokseen, jossa märehditään huomattavasti aikaisempaa vähemmän kertojan omia ihmissuhteita. Sen sijaan paljon on puhetta taiteesta ja taiteen tekemisestä, ihmisten vanhenemisesta, ylhäisen yhteiskunnan rappiosta ja ajan kulumisesta. Guermantesin naisväkeä on niin, ettei perässä pysy. Alussa on myös hienoa kuvausta sotavuosista Pariisissa. Tämä on oikein mainio lopetus hienolle romaanisarjalle.

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär (Otava 2024) – Ensimmäinen suomalainen romantasiakirja (tai ainakin sellaisena markkinoitu) piti tietysti lukea. Puoliveristä hienostoprostituoitua syrjitään, mutta kun valtakunnan asiat alkavat mennä sekaisin, päähenkilö Moorna joutuu tapahtumien keskiöön. Esikoisteokseksi tämä on oikein sujuva ja joistain ongelmistaan huolimatta sen verran kiinnostava, että jatkan kyllä kakkososaankin.

Pirkko Saisio: Suliko (Siltala 2024) – Lähtökohtaisesti minkäänlainen Stalin-elämäkerta ei herätä mielenkiintoa, mutta Pirkko Saision seuraava romaani erinomaisen Passion jälkeen sen sijaan herättää. Miksei sitten Stalinista! Mikään tylsä elämäkertapläjäys tämä ei kuitenkaan ole, vaan kuljettaa rinnakkain vuoden 1953 vanhentunutta, pian kuolevaa Stalinia ja takaumia, joissa kuvataan keskeisimpiä vaiheita Stalinin elämästä. Säikähdin vähän pientä pränttiä, mutta kirja olikin oikein sujuva teos, joka katselee pahamaineista diktaattoria ja tämän valintoja kiinnostuneena. Lue arvioni Kulttuuritoimituksesta.

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni (WSOY 2024) – Värikäs ja kuuma ”vihollisista rakastavaisiksi” -tarina on hauska nuorten satu, jossa huippurikas kellotehtailijoiden suvun vesa Konstantin huomaa vastoin konservatiivisten vanhempiensa toiveita ihastuvansa pitkään inhoamaansa muunsukupuoliseen kummajaiseen Beehen. Romanssi on puitteiltaan ihanan överi, representaatio on erinomaista ja tarinassa riittää imua. Kirja on myös todella hauska. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Runot

Milla Enroth: Kerro minut (Aviador 2024) – Välillä vastaan tulee runokokoelmia, joissa ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa, mutta ne eivät siitä huolimatta puhuttele. Enrothin esikoiskokoelma on sellainen. Merelliset aiheet ja nuoren naisen kasvun teema ovat itsessään kiinnostavia, mutta runoissa on jotain sellaista pateettisuutta ja raskautta, joka vieraannuttaa minua niistä.

Satu Erra: Tämä kaikki on liikaa (Tammi 2024) – Ihmisellä on nykyään keskimäärin hallussaan melkoinen tavaranpaljous. Tästä tavarasta voi jalostaa vaikkapa runoja. Mitä esineet ihmiselle tekevät? Järjestäminen, kaaos ja esineisiin liittyvät muistot kytkeytyvät tässä runokokoelmassa hienosti toisiinsa. Runoissa on mukavaa arkitodellisuuteen kytkeytyvää konkreettisuutta.

Leevi Lehto: Päivä (Kirja kerrallaan 2004) – Tämä on ollut työn alla niin pitkään, että nyt luovutan ja selailen loput. Kirjassa on STT:n uutistarjonta yhdeltä elokuun päivältä vuonna 2003, järjestettynä aakkosjärjestykseen. Teos on käsittämättömän puuduttavaa epätaidetta, mutta sellaisena kiehtova. Ei tätä silti alusta loppuun kannata lukea. Yllättäviä yhdistelmiä se kuitenkin nostaa esiin. Kummallinen opus.

* *

Sarjakuvat

Roope Eronen: Offices & Humans – Tilinpäätös (Zum Teufel 2024) – Mitä luolissa asuvat lohikäärmeet harrastavat vapaa-ajallaan? Pelaavat tietysti Offices & Humans -roolipeliä ja myyntiedustajien taisteluja kuvaavaa korttipeliä. Sarjakuvassa yhdistyy pelaamisen ja pelitapahtumien kuvaus tavalla, joka nauraa sekä peleille että toimistoelämälle. Kauniiseen kovakantiseen kirjaan on koottu kaksi aikaisempaa O&H-tarinaa ja yksi uusi. Pidin, erityisesti uudesta Myyjien taistelu -sarjakuvasta. Arvioni Kirjavinkeissä.

Susanna Kesänen: Ja 10 muuta joita en muista (omakustanne 2021) – Nyt ei oikein osunut. Raskas lyijykynäkuvitus ei miellytä, se näyttää minun silmiini vain tunkkaiselta ja tympeältä. Tarina ei itse kirjasta auennut; kirjan ulkopuolisella selityksellä pääsin vähän paremmin kiinni, mutta hajanaisten kohtausten arvuuttelu ei lukiessa oikein sytyttänyt eikä kokonaisuus selitysten myötäkään sykähdytä.

Kaisa & Christoffer Leka: Before the Sun Sets (Absolute Truth Press 2020) – Vuonna 2019 Kaisa ja Christoffer Leka tekivät pyörämatkan Alaskasta Kaliforniaan. Ystävän piti lähteä matkalle mukaan, mutta hän ei päässyt, joten Lekat lähettivät tälle postikortin tai pari matkan jokaiselta päivältä. Nämä postikortit – poislukien ne, jotka jäivät matkalle – on koottu täksi teokseksi. Peltilaatikkoon pakattu korttipino muodostaa filosofisen pyörämatkakertomuksen. Hieno paketti on omiaan houkuttelemaan lukijaa toteuttamaan unelmiaan.

Miissa Rantanen: Atoms & Owls (Ediciones Hungría 2020) – Nyt on taidesarjakuvaa, kun on heti kansista asti niin tyylikästä minimalismia että. Teos yhdistelee nimensä mukaisesti atomitason tapahtumia ja Niels Bohrin keksintöjä metsässä vaaniviin pöllöihin – ja kahvinjuontiin ja kuivakakkuun. En ole aivan varma, mitä tästä pitäisi ajatella; on tämä kaunista työtä, mutta pääseekö syvemmälle kuin ”onpas nättiä”? Ei välttämättä.

Heikki Rönkkö: Yhä hämärää (Zum Teufel 2024) – ”Posthumanistinen lähiöarjen dokumentti” kuulostaa fiiniltä. Melko omintakeinen sarjakuvataideteos tämä todellakin on. Perhe-elämää kuvaavasta sarjakuvasta puuttuvat ihmiset kokonaan, mutta sen sijaan siinä on kuvattu tarkkaan palastellen erilaisia arkeen liittyviä prosesseja. Osin tämä on hämärä, osin todella oivaltava ja kekseliäs. Kokonaisuus hämmentää, mutta miellyttävällä tavalla.

Emmi Valve: Polte (Zum Teufel 2024) – Omaelämäkerrallinen sarjakuva käsittelee seksuaali-identiteetin löytämisen vaikeutta. Naisena heteronormatiivisessa yhteiskunnassa varttuneen tie lesboidentiteettiin voi olla kivinen. Halun kohteena oleminen ei ole helppoa. Suorastaan kirjavan värikäs sarjakuva rinnastaa omaan tarinaan kovakuoriaisen muodonmuutoksen, jossa myös matka on tärkeä, ei vain lopputulos. Ruuduissa puhutaan vähän, joten lukijalle jää paljon tilaa.

* *

Tietokirjallisuus

Daniel Friebe & Pete Goding: Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013, suom. Miika Arhio) – Tyylikäs kahvipöytäkirja esittelee 50 eurooppalaista klassikkonousua. Skaalaa riittää: Alankomaista ei sentään ole nousuja, mutta Belgiasta on yksi alle satametrinen, ja kirjan huipentaa 3,3 kilometrin nousu. Näitä on hauska verrata paikalliseen Lukonojanmäkeen: se pärjää kyllä jyrkkyydessään monille. Vähänhän tämä itseään toistaa, mutta kun ei lue kerralla yhteen pötköön, niin mukavahan näihin oli tutustua.

Juha Hurme: Sampo (SKS Kirjat 2024) – Kaikkihan tietävät Kalevalan ja sammon – mutta mikäs se sampo tarkalleen ottaen on? Arvelen useimpien vastaavan, että jonkinlainen vaurautta jauhava mylly, mutta erilaisia selityksiä sammolle on viimeisen parin sadan vuoden aikana esitetty jos jonkinlaisia. Hurme käy omalla värikkäällä tyylillään läpi näitä selityksiä. Tyyli on hyvä ja kirja sikäli ilo lukea, mutta aihe on aika toisteinen.

Katri Ylinen: Saatanallinen paniikki (Kosmos 2024) – 1990-luvun roolipeleihin ja metallimusiikkiin kytkeytynyt saatanallinen paniikki kosketti minuakin. Ylisen kirja on journalistinen tutkimusmatka omiin lapsuusmuistoihin ja laajenee siitä kartoitukseksi suomalaisesta satanismista ja saatananpalvonnasta 1990-luvulta tähän päivään. Sujuvasti etenevä kirja vie lukijansa kiinnostavalle matkalle pimeyden ytimeen.

* *

Lastenkirjat

Linda Bondestam: Hopi Hopi – Reippaan robotin tarina (Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) – Tässäpä kuvakirja, jonka juonenkäänteitä en osannut etukäteen arvata. Pienestä reippaasta robotista kertova tarina kiihdyttää vauhtiin, jossa ihmiskunta ei enää pysy mukana ja maapallolla menee kaikki uusiksi. Kiehtovaa, että joku haluaa lapsille kertoa tällaisen tarinan koko maailman tuhosta. Bondestamin kuvitus on tuttua laatua, vaikka tarina jättikin pöllämystyneen olon.

Elina Lappalainen: Tornihuoneen salaseura – Uutisten jäljillä (Tammi 2024) – Opettavainen lastenkirjasarja käsitteli ensimmäisessä osassaan rahaa, nyt ollaan uutisten ja faktantarkistuksen asialla. Netissä leviää feikkivideo ja salaseuran lasten on otettava asiasta selvää ja todistettava video väärennökseksi. Tietoa lähdetään hankkimaan sanomalehden toimituksesta ja siinä sivussa opitaan, millaista on toimittajan työ ja mitä toimituksessa tehdään.

* *

Kuvastot

Kevään 2025 kirjakuvastoista moni on jo ilmestynyt, Kirjavinkkien uutuuskirjalistalla on jo yli 700 teosta. Ensimmäisenä ehti Innon katalogi, mutta siitä ei tarttunut varauslistalle vielä mitään. Katalogin kiinnostavin kirja, Riina Tanskasen Tympeät tytöt -sarjakuvan toinen osa, oli jo syksyn kuvastossa ja on siis jo pitkään ollut varauksessa.

Kosmokselta löytyy Kaisa Vahteriston fragmentaarinen esikoisteos Nieltyjä esineitä. Pontus Purokurun Keskeytysten arkisto kiinnostaa varmasti. Myös Olga Ravnin Vahalapsi kiinnostaa, kiitos erinomaisen oudon Alaiset-romaanin.

Tammella on Keltaisessa kirjastossa uusi suomennos Jenny Erpenbeckiltä, Kairos. Myös Elizabeth Stroutilta tulee uusi kirja: Burgessin pojat laajentaa Lucy-kirjojen maailmaa. Keltaisen kirjaston uusi nimi Jo Ann Beard kuulostaa lupaavalta. Novellikokoelma Juhlapäiviä pääsee siis testiin. Runoista Mikko Rädyn toinen kokoelma Erehtymättömyydestä kiinnostaa; esikoiskokoelma Borealia oli hyvä. Saara Turusen ja Petra Maisosen Suurteoksia-sarjan kolmas osa on pakollista luettavaa.

WSOY:lta ilmestyvä Gabriel García Márquezin postuumi Elokuussa nähdään käsittelee naisen rajat ylittävää halua. Hieman epäilyttää, mutta aiheen vuoksi voin vilkaista. Jen Besserin ja Shana Festen Dirty Diana menee myös samaan kategoriaan: naisten kirjoittama kuuma kirjallisuus kuulostaa pykälän lupaavammalta kuin miehen kirja naisen halusta. Ann Patchettin edellisestä suomennoksesta on jo aikaa, mutta uusi Kerro siitä kesästä kiinnostaa edellisen pohjalta.

Nuortenkirjapuolelta kiinnostaa Mari Rengon Häiveen tapauskirjat -sarjan avausosa Pihlajapalatsi. Tietokirjoista nappaan listalle Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin uuden keskusteluesseeteoksen Romaanihenkilön elämä, joka tosin näyttäisi tähän tietoon ilmestyvän vasta vuoden päästä.

Bazarilta pakollista on Louise Pennyn tuorein Three Pines -dekkari Sirpaleinen totuus.

Otavalta Aura Nurmen Karkuteillä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja Nurmi on Instagramista tuttu ja kiinnostava. Hyvät esseet kiinnostavat aina, joten Helga Westin Puhu nukke pääsee listalle. Olga Palon esikoisnovellikokoelma oli hyvä, joten uusi esseeromaani Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa menee varaukseen, samoin Sanna Karlströmin uusi runokokoelma Maanpäällinen osa. Vesa Haapalan runokokoelma Maallisten ilojen puutarha kuulostaa myös kiinnostavalta. Käännöksistä Chimamanda Ngozi Adichien uusi Unelmia pääsee listalleni. Andrei Kurkovin Kiovan korva vaikuttaa lupaavalta rikosmysteeriltä. Emi Yagin uusi suomennos Venus ja minä on luettava, sen verran hyvä oli edellinen Tyhjyyspäiväkirja. Nuortenkirjapuolella Stefanie Tuurnan Maamaa vaikuttaa lupaavalta.

Atenalla Noora Vallinkosken Miten meistä tuli ihmisiä lupaa olla ”karhea romaani rakkauden taloudellisista edellytyksistä”. Vallinkoski on ollut ennenkin hyvä. Paul Richardsonin tietokirja Maantieteen myytit vaikuttaa mahdollisesti kiinnostavalta.

Siltalalta löytyy Maria Matinmikon Siis niin, suuri ihmetys, joka jatkaa viime vuonna ilmestyneen Valohämyn jalanjäljissä. Harry Salmenniemen lapsiperheromaanitrilogia saa jatkoa Valohammas-kirjasta. Sokcho talvella -kirjan kirjoittajalta Elisa Shua Dusapinilta tulee uusi kirja Pachinko-kuulat.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua