Elina Saarela (Elli) ja Saara Jokiaho (Anni). Kuva: Jiri Halttunen

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Jyväskylässä vedetään kunnolla pussinnyöreistä. Koko kaupunki on säästökuurilla.

Arvoisa kriitikkokin joutuu pulittamaan kaupunginteatterin pressilipustaan 17 euroa.

Koskaan aiemmin en 40 vuoden urallani ole törmännyt vastaavaan.

Kuvittelisin, että esityksen haluaa nähdä kymmenkunta työkseen teatterista kirjoittavaa.

Enempää ei meitä teatterijournalismin ammattilaisia enää ole.

Kaupunki säästää siis 170 euroa.

Mitä siitä, vaikka imagohaitta on satakertainen.

Samaan aikaan kaupunkiin rakennetaan ties monettako parkkiluolaa ja tukitaan kävelijöiden väyliä vuositolkulla, vaikka entisiinkään ei riitä autoja.

Mutta hienoa, että pöhinää ja pakokaasuja riittää.

* *

Dynaamisessa maailmassa eletään myös Jyväskylän kaupunginteatterin uutuusmusikaalissa Bosslady.

Nyt puhutaan naisista, nuorista naisista, vaikka tarinan päähenkilöt Anni ja Elli haluavat parempaa, binäärisist’ sukupuolirajoista vapaata maailmaa.

Anni ja Elli ihailevat sufragetteja, osallistuvat mielenosoituksiin ja etsivät rakkautta.

Maija Vilkkumaan luoma tarina on kiihkeästi tätä päivää. Kun ei oikein tiedä mitä tekisi, voi ryhtyä vaikka bloggaajaksi. Sitä kautta Anni saa kerrottua itsestään ja aatteistaan.

Annin vanhemmat tahtoisivat tyttärensä ponnistavan korkeammalle – onhan isäkin mainostoimistojehu ja äiti media-alan aktivisti-yrittäjä.

Sami Ulmasen Mikael säätää kuntosalilleen unisex-wc:n. Elina Saarelan Elli kannustaa. Kuva: Jiri Halttunen

* *

Tästä kermaperseilystäkö nyt pitäisi olla kiinnostunut?

Ei tarina nyt pelkästään tähän jää. Sitä paitsi nuorten naisten identiteettiä voi katsoa monelta kantilta.

Kaikilla eivät mielenterveysongelmat ole päällimmäisinä.

Itsensä löytäminen vie ainakin 25 vuotta, useimmilla koko elämän.

Anni haluaa innostua ja iloita, vaikka isän firmasta saatu työpaikka vähän nihkeitä tunteita nostattaakin.

Ellin lesbous ja seksuaaliselle tasa-arvolle liputtaminen tuovat firmaan yllättävän MeToo-kriisin, jossa kaikki joutuvat tosipaikan eteen.

* *

Bosslady tahtoisi kertoa ihan kaiken feminismistä ja tasa-arvosta köykäisen juonirakenteen sisällä ja ohessa, mikä tekee siitä ajoittain luennon. Sen henkilöt liippaavat paperinmakuisia opetushahmoja.

Maija Vilkkumaa kirjoitti vuonna 2016 radiomusikaalia Radio Suomeen. Bosslady sai materiaalinsa osittain siitä.

Naiskolmikko jalosti työryhmänä tarinan nyt nähdyksi. Siksi siinä näkyvät niin selvästi ompeleet ja kaavat.

Muuveissa on imua Jyväskylän kaupunginteatterin Bosslady-musikaalissa. Kuva: Jiri Halttunen

* *

Mutta päähenkilöiden tulkitsijat hurmaavat. Saara Jokiahon Anni on tämän tarinan tähti. Hän on äänellisesti erittäin taitava ja persoonallinen esiintyjä.

Jokiaho on työskennellyt jo vuosia Jyväskylän kaupunginteatterissa, mutta tämän työn myötä hänet kannattaisi kutsua vaikka Tampereelle vierailijaksi.

Jokiaho pyöräyttää Annin aika yksioikoiseksi kirjoitetusta hahmosta esiin ison kirjon tunteita ja reagointia.

Anni haluaa vapauttaa itsensä sosiaalisen viiteryhmänsä odotuksista ja tekee sen.

Annin veli Mikael pitää kuntosalia vaihtelevalla menestyksellä. Oma homous ei aina ole paras myyntivaltti, mutta Mikaelilta eivät ideat loput.

Sami Ulmanen tekee Mikaelista monipuolisimman hahmon kokonaisuuteen.

Kun äijäily nyt kertakaikkiaan ei vain nappaa, saisiko sitä vain olla kutova ja ompeleva oma itsensä.

Annin ystävään Elliin Elina Saarela löytää elämänmakuisen vaihteen. Hän jatkaa taistelua, vaikka toinen jo luovuttaa.

Annin äitinä ja peilifirman tykkinä Tytti Vänskä tekee kaksi täysin erilaista naista, liioitteluun sortumatta.

Paavo Honkamäen isä ja HeiHei-pomo on repliikeissään raapaistu kasaan aikamoisin klisein. Näyttelijän on selvästi vaikea saada sanottavaansa luontevuutta.

Markus Virtanen Annin miesystävänä Tommina ei oikein pysy naisensa perässä, mutta petollinen Santtu, firman copywriter, vie toiveensa maaliin vaikka kyseenalaisinkin keinoin.

Miika Laakso onnistuu tavoittamaan eleettömän ilkeyden ja tylyn välinpitämättömyyden.

Vapaus on tärkeämpi kuin oikea uravalinta ja piireissä pyöriminen, miettii Anni (Saara Jokiaho) Bosslady-musikaalissa. Kuva: Jiri Halttunen

* *

Näyttämöllä tanssitaan taidolla. Chris Whittakerin koreografia on herkästi ja nuorisotyyliin kaiken liikkeen pohjana.

Ison porukan synkronointi on moninaisen mätsäyksen tulosta.

Osa porukasta on avustajia, mutta sitä ei juuri huomaa. He ovat polulla ammattilaisiksi, Jyväskylän Gradian musiikkiteatterilinjan opiskelijoita.

Tanssin riemu ja muuvit kulkevat käsi kädessä.

Kuusihenkinen bändi soittaa Lasse Hirven johdolla lumoavan taitavasti. Heitä pitäisi vain olla puolet enemmän, että musikaalin vaatima vahvuus toteutuisi.

Mutta näillä mennään. Tässä ei siis tarvitse pidellä korviaan.

Paviljongin väliaikainen esitystila on mustuudessaan ja ilmastointitorvineen kaikkea muuta kuin viihtyisä. Se on pitänyt päihittää hyvällä yhteishengellä ja vahvalla taidolla.

* *

Kappaleiden nimet, kuten Taisteluun kuolee, Hyvä ihminen ja vaikkapa Jokaisel on brändi, avaavat sanomansa tehokkaasti etenevissä kohtauksissa.

Satu Rasila ohjaa merkityksiä, puristaa joukoilla voimaa ja näyttävyyttä.

Vilkkumaa kasaa tarttuvia melodioita ja Tampereen velhotar Eeva Kontu sovittaa taas kerran tappavan hyvää satsia.

* *

Bosslady on tehty nuorille aikuisille. Se käy läpi toiveita, ystävyyttä, ensimmäisen työpaikan aiheuttamaa hämminkiä, avioliiton mielekkyyttä, oman seksuaalisuuden muotoutumista ja suhdetta vanhempiin.

Hyvä että käy. Näistä pitää puhua.

Nuori ihminen saa törmäillä valintaviidakossa, ja teatteri on taidemuotona yksi parhaista peileistä omien tunteiden heijasteluun.

Anne Välinoro

Bosslady

• Alkuperäisidea, sävellykset ja sanoitukset  Maija Vilkkumaa
• Käsikirjoitus Maija Vilkkumaa ja Satu Rasila
• Musiikin sovitus ja musiikkidramaturgia Eeva Kontu
• Ohjaus Satu Rasila
• Kapellimestari Lasse Hirvi
• Koreografia Chris Whittaker
• Lavastus- ja videosuunnittelu Tinja Salmi
• Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
• Valosuunnittelu Antti Silvennoinen
• Äänisuunnittelu Mika Filpus
• Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Suvi Taipale
• Orkestrointi Mikko Aaltio
• Orkestraation konsultointi Marko Hilpo ja Eeva Kontu
• Lauluvalmennus Susanna Tuhkala
• Rooleissa Saara Jokiaho, Elina Saarela, Sami Ulmanen, Paavo Honkimäki, Tytti Vänskä, Markus Virtanen, Miika Laakso, Paula Honkimäki (vier.), Jouni Salo ja Jussi-Petteri Peräinen 
• Ensemble Rosa Lindblom (vier.), Jukka Wennström (vier.) ja Saara Östman (vier.) sekä Gradian musiikkiteatterilinjan muusikko-opiskelijat Pinja Aalto, Heidi Laasanen, Satu Nyqvist, Anastasia Pesheva, Aune Riihimäki, Millariia Tenkula ja Anni Tervakangas
• Bändi Johannes Lintunen / Juho Kosonen (kitarat), Veli-Matti Silanterä / Hanna Turunen (basso), Hannu Leppänen / Osmo Blomqvist (rummut), June Binnie / Hannu Leppänen (lyömäsoittimet), Heta Forstén / Kaisa Ivars / Lotta Laaksonen (viulu), Saara Renvall / Otto-Aaron Takala (sello)

Ensi-ilta 28.9.2024 Jyväskylän kaupunginteatterin väistötiloissa Aune-näyttämöllä Paviljongissa. Esityksiä 27.11. asti. Esityskalenteriin tästä.

* *

EDIT. 1.10.2024: Ennen neljättä kuvaa Jouni Salon nimi korjattu Miika Laaksoksi ja Risto-roolihahmon nimi Santuksi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua