Kuvat: James Gillham / Docendo
KIRJAT | Sarah Freethyn romaani on romanttinen rakkaustarina, jonka kehyksenä on julma maailma ja moneen kertaan kerrotut juonikäänteet
”On vaikea erottua joukosta, kun kirjoittaa samasta aiheesta kuin niin monet niin pitkään.”
ARVOSTELU
Sarah Freethy: Dachaun posliinintekijä
- Suomentanut Sirpa Saari.
- Docendo, 2024.
- 368 sivua.
Dachaun posliinintekijä (Docendo, 2024) kertoo itävaltalaisen arkkitehdin Maxin ja saksalaisen kuvataitelijan Bettinan tarinan lähtien 1930-luvun alkupuolelta, kun natsit ovat jo nousussa valtaan. Max on juutalainen ja Bettina saksalainen eivätkä he ymmärrä lähteä Berliinistä hyvän sään aikaan.
Toisella aikatasolla ollaan 1990-luvulla, jolloin pariskunnan tytär ja tyttärentytär etsivät totuutta omasta taustastaan.
Etupäässä romaani on romanttinen rakkaustarina, jonka kehyksenä on julma maailma ja moneen kertaan kerrotut juonikäänteet, joista ei tämäkään teos poikkea. Hieman käsitellään myös natsien taidemieltymyksiä ja sitä, mitä he pitivät roskataiteena – enempi tätä olisi tehnyt romaanille hyvää.
Teksti on sujuvaa eikä siinä ole mitään moitittavaa, kuten ei Sirpa Saaren suomennoksessakaan, mutta jo muutaman päivän sisällä olen unohtanut sekä Maxin että Bettinan. On vaikea erottua joukosta ja jäädä mieleen, kun kirjoittaa samasta aiheesta kuin niin monet niin pitkään.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ystävän menetyksen tuskaa – arviossa Tara Menonin Upoksissa
KIRJAT | Tara Menon on kirjoittanut vaikuttavan esikoisromaanin surusta, josta olisi päästävä irti, kun upottavasta tsunamista on kulunut jo vuosia.
Toisenlainen vaurastumisopas – arviossa Vesa Puttosen Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan
KIRJAT | Vesa Puttonen rahoituksen professorina tuskin voi kehottaa ihmisiä tuhlaamaan, mutta teoksessaan hän kertoo, miten hankittu vauraus kulutetaan.
Kohti vastavuoroisuuden aikaa – arviossa Milja Laineen Pieni kaupunkikasvio
KIRJAT | Milja Laine opastaa tunnistamaan lähiluonnon kukkivia kasvej ja auttaa samalla meitä ymmärtämään, miksi lähelle on niin vaikea nähdä.
Kylmä väre selkäpiissä – arviossa Elina Loisan ja Sinikka Vuolan Hämäräeliöitä
KIRJAT | Sinuttelumuotoiset tekstit tempaisevat imuunsa ja pitävät otteessaan vielä kauan kirjan kansien painuttua kiinni.