Kuva: Mikko Rasila / WSOY
KIRJAT | Arttu Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta.
”Tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Lavastaja
- WSOY, 2024.
- 320 sivua.
Kirjailija Arttu Tuomisen Delta-sarjan suosio aiheutti sen, että Porissa järjestettiin kesällä fanikävelyitä sarjan tapahtumapaikoille. Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta. Sarja on ollut menestys Suomessa ja sitä on käännetty myös useille kielille.
Delta-sarjan kuudes osa, Lavastaja (WSOY, 2024), on sen viimeinen; kirjailija on kertonut kirjoittavansa jo jotakin aivan muuta, mutta pysyttelevänsä rikoskirjallisuudessa.
Delta-sarjan parasta antia ovat olleet Tuomisen erinomaisen taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja heidän arkielämänsä kuvaaminen. Paikoitellen kirjat ovat olleet kuin romaaneita, joissa tapahtuu myös rikoksia, mutta joita haluaa lukea sen kaiken muun vuoksi.
Osa osalta sarja on muuttunut väkivaltaisemmaksi ja rikokset toinen toistaan oudoimmiksi. Sarjan päättävässä Lavastajassa uhrit on asteltu kuin kameran eteen valokuvaa varten. Osa on kidutettu kuoliaaksi ja jokainen on palsamoitu. Tarinaa kuljettaa eteenpäin kertoja, joka puhuu suureellisen filosofisesti, mutta ei kovin ymmärrettävästi.
Aiemmista osista tutut Porin rikospoliisiyksikön tutkijat Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik Oksman ja heidän päällikkönsä Susanna Manner ovat sarjan päätösosassa saaneet elämänsä jotakuinkin kuntoon: jokainen on tahollaan, ja tavallaan, melko onnellinen. Tuominen osaa valaista jokaisen taustaa ja ominaisuuksia niin, että ne eivät tunnu kaikki osatkaan lukeneen mielestä tylsältä kertaukselta, mikä on sarjojen kirjoittajalle todella tärkeä taito – ja johon ei kovin usein törmää.
Ville Tiihonen on lukenut äänikirjoiksi kaikki sarjan osat ja ansaitsee siitä suuren kiitoksen ja aplodit.
Kirjailija on halunnut päättää sarjansa suurin elkein ja teatterin lavalla siinä ollaankin. Silti tuntuu, että spektaakkelimainen päätösnumero lässähtää omaan suuruudenhulluuteensa ja lukija sulkee kirjan hämmentyneenä.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?