Teemu Luodon naamioita. Kuva: Tiina Nyrhinen
KUVATAIDE | Taiteen kosketus tuntuu hyvältä Taidepappilan iholla. Tämän kesän näyttelyn on kuratoinut Taidepappilan toiminnanjohtaja, taidemaalari Aaron Helo.
Kuhmalahden Taidepappila. Avoinna 31.8.2024 asti keskiviikosta lauantaihin klo 12–18. Taidetie 19, Kuhmalahti.
Vuonna 1971 nuori Teemu Luoto osti entisen Kuhmalahden pappilan ja perusti sinne keramiikka-ateljeensa. Hyvin pian kävi kuitenkin niin, että vuonna 1893 rakennetusta pappilasta tulisi myös merkittävä taidelaitos muuten kulttuuriaktiivisuudeltaan uneliaaseen kuntaan: kesänäyttelykohde vain 24 kilometrin päähän toisesta, kesänäyttelytrendin vuonna 1967 aloittaneesta Purnusta (jonka tulevaisuudesta voit lukea täältä).
Tuhannet ihmiset ovat reilun 50 vuoden aikana kokeneet Taidepappilan erityisen ilmapiirin, joka on yhdistelmä pappilan puolivilliin puutarhaan sommiteltua Teemu Luodon eläinkeramiikkaa, taidepolun varrelta löytyviä maagisia naamioita, ulkorakennuksiin syntyneitä jännittäviä installaatioita ja sisätiloihin kutsuttujen vaihtuvien taiteilijoiden nykytaidetta.
Taidepappilan tiimoille on hiljattain perustettu Teemu Luoto -taidesäätiö, joka vaalii taiteilijan elämäntyötä. Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluvat ajatukset ympärivuotisuudesta ja kansainvälisestä residenssitoiminnasta. Yksityinen taiteen ystävä voi liittyä myös Taidepappilan ystävien kannatusjäseneksi.
Tämän kesän näyttelyn on kuratoinut Taidepappilan toiminnanjohtaja, taidemaalari Aaron Helo ja ripustuksesta on vastannut Maaria Märkälä.
Rehevä maalaus ja tuhotut kirkot
Pappilan pääsalissa on esillä Raisa Raekallion ja Misha del Valin maalauksia. Tekijyys on näissä maalauksissa aina jaettu, eikä kumpikaan taiteilijoista halua merkata tai korostaa omaa osuuttaan. Teokset eivät silti ole mitään sekasotkua. Ne kertovat tarinaa ystävien kohtaamisista, unista, pelottavistakin hetkistä, jolloin reaalinen liukuu kohti mystiikkaa.
Vahvaa maalauspainotusta lisäävät Hannamari Matikaisen viattomilla silmillään sympatiaa kerjäävät, mutta myös pelottavat olennot, Juliana Hyrrin pehmeäsävyiset tilannekuvat ja Emmi Kallion värien ja ytimekkäiden tarinoiden ekspressiiviset kohtaamiset. Muutamia remontoidun pappilan seiniä on riisuttu pahveista ja tapeteista, ja tällä raa’alla pinnalla pääsevät mutkittelemaan kasvien luonteesta ja luonnon ilmiöistä vaikuttuneet Niina Villanuevan maalaukset. Guillaume Barthin videoinstallaatiossa voi tarttua hetkeen, makoilla ja juoruilla ystävän kanssa samalla kun katselee kuolemaa ennustavien monarkkiperhosten koreografiaa.
Paavo Halonen on tuonut keskeiseen saliin sarjan poltettuja, tuhoutuneita kirkkojen pienoismalleja. Tunnelma näissä teoksissa on hyytävä. Kirkon perusta kasvaa sammalta, nämä rakennukset eivät voi hyvin. Hänen kykynsä materiaalien yhdistelijänä pääsee oikeuksiinsa myös vesiteemaisessa teoksessa, jossa litistetty juomavesikanisteri ja vanha puu yhdistyvät.
Nyt kun Teemu Luoto on päästetty vastuusta ja säätiö hoitaa perusasiat, hänen taiteensa kukoistaa Taidepappilassa kenties pakottomimmin kuin koskaan. Teoksia on esillä 1960-luvulta lähtien. Erityisesti keraamisten naamioiden bongaaminen taidepolun horsmaviidakon keskeltä on aina yhtä sykähdyttävää, puhumattakaan kuivuneen lammen sammalkoristelun keskellä nököttävästä norppavaltiaasta.
Jotkut asiat Taidepappilassa eivät kaipaa muutosta, ja Teemu Luodon keramiikan lisäksi tällainen on Jukka Tuomisen vihreä ja todella muovinen toaletti-installaatio, jonka vakiyleisö muistaa jo vuosikymmenien takaa.
Pääskyjen kaaret ja Kesäkolmio
Taidepappilalla on myös pitkä perinne elokuisten iltatapahtumien järjestämisessä, ennen nykyään niin suosioon noussutta finissage-ilmiötä. Yhtenä vuotena muistan aiheena olleen Kuhmalahden pappilan karmiva historia. Toivottavasti näiden tapahtumien käsikirjoitus on jossain tallella jälkipolvienkin ihmeteltäväksi ja kenties koettavaksi.
Tämänkertainen lauantaina 24. elokuuta pidetyn taiteiden yön ohjelma oli huomattavasti kesympää kuin tuo mainittu menneisyyden syntien rekonstruktio. Tarjolla oli kangasalalaisen perusrokkia soittaneen Kormus-yhtyeen ilonpitoa lopun Popeda-covereineen. Korkeatasoinen Kukkia-jousikvartetti yllätti monipuolisella ohjelmistollaan – muun muassa wieniläisklassikoita ja Metsäkukkia – ja lopuksi oli luvattu yhteissoittoa Kauko Röyhkän kanssa.
Onko mitään hienompaa kuin nähdä artistin onnelliset kasvot tämän kuunnellessa Lauralle-kappaleen lopputahtien hallittua pianissimoa? Iltataivaan pappilan pääskysten ylilennoissa oli samaa täydellisyyttä ja herkkyyttä kuin tämän kvartetin soitossa.
Kauko Röyhkää haastateltiin myös kirjailijana ja elämäntaiteilijana. Illan kohokohdaksi muodostui pimenevän elokuun illan ja Röyhkän soolo-osuuden yhdistelmä. Vegan, Denebin ja Altairin muodostama Kesäkolmio loisti kirkkaana Pappilan yllä.
Vanhat klassikot kuuluvat edelleen Röyhkän ohjelmistoon, ja ilmiselvästi Kuhmalahden hipihiljaa keikkaa kuunnellut yleisö sai Röyhkän oikeaan tunnelmaan. Tarinaa ja taustoja kuultiin, viihdyttiin näyttämön taikapiirissä. Samoin kuin paikan luonut Teemu Luoto, myös Kauko Röyhkä on niitä, jotka ovat osanneet pysyä taiteelleen uskollisena, mutta myös mukautua aikojen paineessa.
Tiina Nyrhinen
Taike tukee tänä syksynä kirjoittajan pirkanmaalaisesta kuvataide-elämästä kertovia juttuja.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
Puolassa on nähtävillä uskomattoman hieno suomalaisen taidegrafiikan katselmus – Aurora Borealis Gdanskissa
KUVATAIDE | Yli neljänkymmenen suomalaistaitelijan työt ihastuttavat Gdanskin vanhassa kaupungissa joulumarkkinoiden lomassa jouluaatonaattoon asti.
Tuula Lehtinen haaveili omasta hajuvedestä ja sai sen – ”Vain tuoksu puuttuu Tuulan taiteesta”
TUOKSU | Kaikki sai alkunsa leikittelystä, kun taiteilija Tuula Lehtinen uneksi omasta hajuvedestä. Nyt sellainen on. Se on yksi aisti lisää taiteeseen.