Teokset luonnon helmassa ovat surrealistinen näky. Kuva: Elke ry
ELOKUVA | Sodankylässä ennakkoon nähtävä Anselm on muotokuva taiteilijasta, jonka työ ja maailmankuva nivoutuvat ajassa, filosofiassa, historiassa, muistissa ja myytissä.
”Anselm on kokemus, kuten Kieferin taidekin.”
ARVOSTELU
Anselm
- Ohjaus: Wim Wenders
- Rooleissa: Anselm Kiefer, Daniel Kiefer, Anton Wenders
- Ensi-ilta: 28.6.2024. Ennakko Sodankylän Midnight Sun Film Festivalilla 13.6.
Anselm Kiefer (s. 1945) on saksalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka käyttää teostensa toteuttamiseen taiteilijoiden tavallisesti käyttämien materiaalien lisäksi muun muassa olkia ja kuivakukkia, tuhkaa, savea, lyijyä, lasinsiruja ja sellakkaa. Hän ammentaa aiheita usein menneisyydestä, yhdistää niitä luontoon ja käsittelee lähihistorian tabuja ja kiistanalaisia kysymyksiä rohjeten kommentoimaan jopa Saksan vaikeaa historiaa.
Parhaiten Kiefer tunnetaan suurikokoisista sekatekniikalla toteuttamistaan teoksista. Niiden mittakaava on jotain poikkeuksellista. Työtapa ja käytetyt materiaalit johtavat siihen, että teosten pinnat ovat hyvin uurteisia ja kerrokset paksuja.
Wim Wenders on ohjannut Anselm Kieferin taiteesta ja taiteilijuudesta dokumenttielokuvan Anselm, joka tulee Suomen kankaille sekä kolmiulotteisella 3D-tekniikalla toteutettuna että normaalina versiona. Elokuva esitetään Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuun puolivälissä.
Elokuvassa näkyy tuottelias, jopa pakkomielteinen taiteilija, jonka surrealistiset teokset herättävät tunteita katsojassa. Elokuvan alun kipsimekot ja luontoon rakennetut installaatiot tekevät vaikutuksen. Valtavaan varastorakennukseen rakennettu studio on kuin aarreaitta, jossa mäiskitään väriä ja poltetaan pintoja. Wendersin esteettinen lähestymistapa kekseliään taiteilijan maailmassa osoittautuu ylipäätään kiehtovaksi.
Anselm on kokemus, kuten Kieferin taidekin. Elokuva sukeltaa syvälle taiteilijan työhön paljastaen hänen elämänpolkunsa, inspiraationsa ja luomisprosessinsa. Se tutkii taiteilijan mieltymystä myytteihin ja historiaan. Menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat yhteen hämärtämään elokuvan ja maalauksen välistä rajaa päästäen katsojan tutustumaan Anselm Kieferin keskeiseen maailmaan.
Taitelija toimii villisti ja käy läpi saksalaista menneisyyttä. Hän uskaltaa pohtia jopa natsirikoksia ja niiden seurauksia jättimäisissä taideteoksissaan. Usein hänet ymmärretään väärin.
Kiefer ja Wenders ovat ystäviä. Kahden vuoden aikana Wenders seurasi kameroineen Kieferin toimia. Katsojalle elokuva avaa taiteilijan työskentelyä, mikä helpottaa ymmärtämään tekijän ilmaisukieltä ja pyrkimyksiä.
Kiefer liikkuu luonnossa ja valokuvaa maisemia. Kuvat toimivat isojen töiden impulssina; hän heijastaa kuvat jättiläismäisten kankaiden päälle ja alkaa rakentaa kerros kerrokselta teostaan moninaisista aineksista. Mitä kummallisimmat värkit ovat työkaluja. Hydraulisella hissillä hän kohoaa kankaittensa ylimpiin osiin. Loppusilauksen hän antaa vaikkapa liekinheittimellä.
Kolmiulotteisena 3D-versiona elokuva on sangen näyttävä. Tekniikka tuo kaiken lähelle. Katsoja pääsee ikään kuin paikan päälle seuraamaan taiteilijan työskentelyä ja hänen hämmästyttäviä teoksiaan. Kiefer näyttää elävän omassa taiteessaan; hän on luonut oman erikoisen maailmansa, joka katsojasta näyttää upealta mutta samalla aika synkältä. Hänen taiteensa saa katsojan tuntemaan itsensä pieneltä.
Elokuvan henki on mystinen. Kieferin teokset ovat mystisiä. Ingeborg Bachmannin ja Paul Celanin teoslainaukset kuiskataan elokuvan taustalla, mikä tekee Kieferin taiteesta entistä mystisempää.
Myös säveltäjä Leonard Küßnerin musiikki ruokkii outouden tunnelmaa. Küßner on erikoistunut säveltämään musiikkia erityisesti elokuviin. Hän on sanonut, että luodessaan musiikkia hän etsii aina oikeaa ääntä kuvaan ja luo kaiken tyhjästä, siis samaan tapaan kuin kuvataiteilija luo visuaalisen teoksensa tyhjälle kankaalle.
Elokuvan pääosassa on tietenkin taiteilija itse. Dramatisoiduissa jaksoissa nuorempaa Anselmia esittää hänen poikansa Daniel Kiefer. Anton Wenders, Wim Wendersin poika näyttelee lapsi-Anselmia. Näyteltyjen jaksojen avulla kerrotaan Kieferin taitelijuuden kehitystä, mikä keventää kerrontaa sopivasti.
Suuri osa vaikutelmasta syntyy Wim Wendersin tavassa toteuttaa 3D-elokuvaa. Siitä oli erinomaisena osoituksena mestarillinen Pina (2011), elokuva tanssija-koreografi Pina Bauschista. Pina on toteutettu myös kolmiulotteisesti 3D-tekniikalla. Wenders osoitti tuolloin, että tekniikka tukee ihanteellisesti dokumentaarista, liikkeelle omistautunutta elokuvaa. Tekniikka toimii myös Anselmissa, eritoten laajoja alueita kuvaavissa otoksissa.
Kiefer on asunut Ranskassa vuodesta 1993 lähtien. Hänellä on siellä iso studio, jossa kätevä liikkumisväline on polkupyörä. Kieferin töitä esitellään säännöllisesti kansainvälisissä näyttelyissä, ja hänen teoksiaan on museoissa ympäri maailmaa. Suomessa hänen töitään nähtiin vuosina 2015–2016 Mäntän Serlachius-museossa, jonne on sittemmin ostettu hänen toteuttamansa teos Väinämöinen Ilmarinen (2018).
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Bhutaniin saapuu demokratia ja amerikkalainen aseen ostaja – arviossa The Monk and the Gun
ELOKUVA | Pawo Choyning Dorjin ohjaama ensi-iltaelokuva kertoo tärkeistä tapahtumista lempeästi.
Ikääntyneiden ihmisten suloinen rakkaus koskettaa – arviossa ensi-iltaelokuva Pieni pala kakkua
ELOKUVA | Maryam Moghadamin ja Behtash Sanaeehan ohjaama ensi-iltadraama on viehättävä tarina rakkaudesta ja elämänilosta.
Ihmissuhteita ei korjata rahalla, kuten ei ilmastonmuutostakaan – arviossa Arto Halosen Jälkeemme vedenpaisumus
ELOKUVA | Dokumenttiohjaajakin tunnettu Arto Halonen lähestyy ihmisiä luontevasti omina itsenään ja osaa kertoa hyviä tarinoita, fiktionakin.
Anna Kendrickin esikoisohjaus ei ole kevyttä viihdettä – arviossa Woman of the Hour
ELOKUVA | Näyttelijänä tunnetun Kendrickin ohjaus pohjautuu sarjamurhaaja Rodney Alcalan hahmoon. Naisen asema 1970-luvun viihdeteollisuudessa saattoi olla jopa hengenvaarallinen.