Kuva: Teatteri Fiasko

Reviisorin kaltainen valtaa ja korruptiota viiltävän satiirisesti ruotiva esitys sopii näihin aikoihin vähintään yhtä hyvin kuin tekoaikoihinsa. Ensi-iltansa se sai vuonna 1836.

Kuvitteellisen Wikalan kaupungin korruptoituneisuus väännetään Teatteri Fiaskon tulkinnassa Nikolai Gogolin (1809–1852) klassikosta heti alussa hyvin paksua rautalankaa vääntäen. Mistään vihjailusta ja hienovaraisuudesta ei nyt ole kyse, luvataan. Samalla pysytään varsin uskollisena alkutekstille. Sitä ei käsiohjelma kerro, mikä monista suomennoksista on ollut käytössä. Ohjaaja Tuire Hindikka muistaa toki mainita, että Gogol oli ukrainalaissyntyinen, kun häntä aiemmin on yleensä kuvattu venäläiseksi.

* *

Esitys on niin satumainen, että se ei kovin suoraan ota kantaa päivänpolitiikkaan vaan luotaa yleisemmin ihmisluonnon karkeutta, ahneutta ja opportunismia. Soteuudistuksen jälkeinen kaaos ja epävarmuus hyvinvointialueilla ja kunnissa otetaan maalitauluksi. Metoo-kohun keskelle päätyneelle Rääkkylän kunnanjohtajallekin ohimennen piruillaan.

Kaupunginjohtaja Näätä (Vilma Vartiainen) on Fiaskon käsittelyssä taitava ja usein hyvin oivaltava karikatyyri niljakkaasta kiipijästä. Rakentuu hirtehisen hauska kauhukuva niistä pahimmista ennakkoluuloista, joita kuntapäättäjiin liitetään viittaamatta silti suoraan johonkin yksittäiseen henkilöön.

Teatteri Fiasko tuo lavalle karnevalistista, anarkistista yhteiskunnallisuutta, joka ravistelee ajatuksia liikkeelle. Venäjällä Reviisori joutui sensuuriin kouriin ja pääsi lavalle vasta tsaarin erityisluvalla. Fiaskon versiosta puuttuvat skandaalin ainekset. Satiiri on kyllä paikoin hyvin terävää, mutta riittävän epätäsmällisesti kohdistettua.

Oman, synkän leimansa tuo repliikki siitä, että tapahtumapaikkana toimiva kuvitteellinen Wikala on lähellä rajaa ja että ”Venäjä saattaa hyökätä”. Juuri tämä uhka saa näytelmässä valtiovallan skarppaamaan ja lähettämään reviisorin harmaata taloutta kitkemään. Sarkasmimittari osoittaa kaakkoon.

Esityksen alussa kuullaan pätkä miljoonia kavaltaneesta Business Finlandin työntekijästä, ”Leenasta” kertovasta lehtijutusta. Se muistuttaa, että todellisuus on vähintään yhtä ihmeellistä kuin taru.

Yksittäisenä helmenä on mainittava kohtaus, jossa reviisorin tuloon valmistautuva kaupungin väki siivoaa. Näyttelijät yhtyvät lattiaharjoillaan soittajiksi taustalla soivaan musiikkiin. Kohtaus on upean tunnelmallinen ja tihkuu symboliikkaa. Meneillään on niin sanotusti paskat talkoot.

Esityksen reippaasti yli kahden tunnin pituutta selittävät vähän kummalliset loikat metatasolle. Niissä hypätään ulos tarinasta kertaamaan Teatteri Fiaskon reissuja ja kokemuksia maailmalla. Ne ovat hauskoja, mutta melko irrallisia. Ehkä teatterin 44 vuoden ikä on katsottu riittäväksi merkkipaaluksi, jotta voidaan vähän muistella?

Tarinankuljetus sovituksessa on sellaista, että ajoittain katsoja saa hiukan ponnistella hahmottaakseen missä mennään ja kuka on kuka. Tätä myös sinänsä hupaisalla tavalla selitellään yleisölle Gogolille ominaisena tapana.

* *

Näyttelijäntyö esityksessä perustuu tahalliseen ylilyömiseen ja sopii Gogolin tekstin tyyliin. Porukka heittäytyy rohkeasti ja ottaa sopivasti riskejä.

Vartiainen tavoittaa hyvin kaupunginjohtajan niljakkuuden ja nopeat, opportunistiset käänteet. Hannu Levaniemi on kaupunkilaisia jallittavana Benjamin Ali-Venkosena hänkin nopea liikkeissään ja koko olemus vaihtuu taitavasti hetkessä tunnelmasta toiseen. Ilona Pietarinen tämän palvelijana sekä toisessa roolissaan suurtilallinen Dick Lahtisena on rauhallisempi, vakaampi ja kannattelee välillä vähän muitakin varmaotteisella työskentelyllään. Petri Sjöblom toisena suurtilallisena on intensiivinen ja hallitsee komiikan elkeitä hyvin.

Suurtilalliskaksikko nostaa toisiaan esiin hyvin erilaisilla tyyleillään. Ulla Piipponen kaupunginjohtajan vaimona ja Tuire Huotari tämän tyttärenä rakentavat hekin koko esityksen kannalta tärkeän keskinäisen dynamiikkansa sellaiseksi, että sen varaan olisi voinut rakentaa enemmänkin.

Satumaailmoihin vievä räiskyvä, mutta silti kontekstissaan tyylikäs puvustus ja lavastus irrottavat esityksen arkisesta ja rakentavat pohjan valitulle tyylille, jossa näytellään yli ja rakennetaan karikatyyreja. Pakkahuoneen salin pylväiden aiheuttama ainainen ongelma onnistutaan välttämään ja lavakuva pysyy muutenkin hyvin hallinnassa. Kaikkiaan kokonaisuus välillä vähän horjuu, mutta pysyy kasassa.

Teatteri Fiasko tekee taidetta rohkeasti ilman liiallista laskelmointia ja varovaisuutta. Se on tärkeä hyve.

Pasi Huttunen

Reviisori.Wikala.Finland

• Sovitus ja ohjaus Tuire Hindikka
• Esitysdramaturgia Tuire Hindikka, Pirkko Kurikka
• Musiikki Eve Pietarinen
• Lavastus ja puvustus Sirpa Myller, Johanna Turunen, Reetta Gröhn-Soininen, työryhmä
• Rooleissa Hannu Levaniemi, Ilona Pietarinen, Vilma Vartiainen, Ulla Piipponen, Eeva Sinkkonen, Leena Käyhkö, Rami Pussinen, Tuire Huotari, Petri Sjöblom, Hilkka Haataja

Lisätietoa esityksestä täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua