Kuva: Gaudeamus
KIRJAT | Jussi Heinosen ja Elina Lehtosen kirjassa lähdetään aikajärjestyksessä vanhimmista kivistä kohti nuorempia.
”Aika moni tietää, että Suomessa on maapallon vanhinta kallioperää.”
ARVOSTELU
Jussi S. Heinonen & Elina Lehtonen: Suomen muinaiset tulivuoret – kallioidemme salaisuuksia
- Gaudeamus, 2024.
- 412 sivua.
Aika moni tietää, että Suomessa on maapallon vanhinta kallioperää. Jussi Heinosen ja Elina Lehtosen kirjassa lähdetään aikajärjestyksessä vanhimmista kivistä kohti nuorempia. Kirjoittajat ovat kulkeneet ristiin rastiin Suomea, joten suurin osa lukijoista saa tietää, millaista kalliota hänen jalkojensa juuressa on, asuipa Tampereella tai Torniossa, Kuopiossa tai Kouvolassa.
Esimerkiksi kymenlaaksolainen rapakivi on paljastuu muinaiseksi magmasäiliöksi. Rapakivi on muuten saunan ohella sana, joka on lainautunut sellaisenaan saksan ja englannin kieliin.
Suomen muinaiset tulivuoret – kallioidemme salaisuuksia (Gaudeamus, 2024) toimii hyvin hakuteosmaisesti siten, että jos on enemmän kiinnostunut kotiseudusta kuin geologiasta, voi lukea oman alueensa kallioperästä. Kirjan paras puoli on runsas kuvitus. Lukija voi käydä katsomassa tuttua kalliota uusin silmin ja oivaltaa siitä uusia piirteitä.
Kirjan heikko puoli on sen tieteellistyyppinen teksti. Se koettaa olla tiedettä popularisoiva kirja, mutta sellaiseksi se on aika puuduttava. Se sopisi paremmin geologian yliopisto-opiskelijoiden oppikirjaksi, sen verran puuduttavaa se on. Kirjoittajista Heinonen työskentele geologian ja mineralogian osastolla luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnassa Åbo Akademissa ja Lehtonen geotieteiden ja maantieteen osastolla matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa.
Jos jälkikäteen saa neuvoa, olisin suonut joukossa olevan yhden täysin yliopiston ulkopuolelta tulleen toimittajan, joka vetää mutkia suoraksi ja puhuu kansankieltä.
Elina Talvio
EDIT. Juttua on muokattu ma 8.4. klo 10.25.
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tosiystävä lohduttaa ruudun ja kuolemankin takaa – arviossa Amanda Palon Love Island
KIRJAT | Jos on mitenkään mahdollista pitää päihdehuuruista pohdiskelua virkistävänä, Love Island aiheuttaa sen reaktion yllättävillä kontrasteillaan.
Brittikirjailijan kauhukertomus naiskaartilaisesta Suomen sisällisodassa on taidokas, mutta jää ohueksi
KIRJAT | Brittiläisen Laura Mauron pienoisromaani Otavaisen olkapäillä sukeltaa Suomen sisällisodan hirvittäviin syövereihin ja vieläkin syvemmälle eksistentiaaliseen kauhuun.
Heikki Silvennoisella on asiaa – arviossa Tommi Saarelan kirjoittama elämäkertateos Nousut ja laskut
KIRJAT | Kummelin punapäinen kuminaama ehti luoda eturivin uran kitarasankarina jo kauan ennen lamavuosien komediailmiötä.
Romaani ajankohtaisesta konfliktista – arviossa Adania Shiblin Sivuseikka
KIRJAT | Sivuseikka ei ole poliittinen pamfletti, vaan kaunokirjallisuutta, joka kertoo miehityksestä ja miehitetyistä.