Maailmoja, joihin voi solahtaa – Rita Felskin Kirjallisuuden hyödyllisyys käsittelee tekstin ja lukijan vuorovaikutusta

Kuva: Vastapaino

Yksi syy tarttua kirjallisuuteen on ihmisen tarve tuntea jotakin havahduttavaa ja vavahduttavaa. ”Terävä kivun vihlonta ja iljetyksen sävähdyttävä sokki tarjoavan tervetulleen vapautuksen turtuneisuudesta, jossa ei kykene tuntemaan mitään.”

Rita Felskin Kirjallisuuden hyödyllisyys -teoksen (suom. Jyrki Vainonen; Vastapaino, 2024) keskiössä on tekstin ja lukijan välinen vuorovaikutus, jota kirjailija kutsuu tekstuaaliseksi osallistamiseksi.

Kirjan takakannen esittelyteksti väittää, että Kirjallisuuden hyödyllisyys on kirjoitettu helposti lähestyttävällä tavalla. Tästä olen osittain eri mieltä. Ainakaan ihan populääri julkaisu teos ei ole. Tekstissä vilahtelee paljon kirjallisuustieteellistä termistöä, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden nimiä sekä kirjallisuuden teorioita. Kun Felski viittaa muiden tutkijoiden väittämiin, hän on välillä samaa, välillä eri mieltä heidän kanssaan.

Teoksessa mainitaan myös useita kirjailijoita ja esitellään heidän kaunokirjallisia teoksiaan. Felski avaa teosten sisältöä, mutta hänen analyysinsä avautunevat eri tavoin, jos lukija jo ennestään tuntee teokset ja voi verrata omia tulkintojaan Felskin näkemyksiin.

Kirja näkee lukijan

Yli kolmenkymmenen sivun esipuhetta seuraa neljä numeroitua lukua, jotka esittelevät kirjallisuuden neljä käyttötarkoitusta. Ne ovat ovat Tunnistaminen, Lumoutuminen, Tieto ja Sokki. Näistä ensimmäinen, Tunnistaminen, käsittelee itsensä löytämistä kirjoista.

Kirjallisuus saattaa tarjota vertaistukea ja ymmärrystä silloin, kun lukija tuntee itsensä ulkopuoliseksi kummajaiseksi muiden ihmisten joukossa. Kirja voi pelastaa ”näkymättömyyden pelolta, näkemättä jäämisen kauhulta”.

”Tunnistaminen ei ole toistamista: se ei ilmaise vain aiemmin tiedettyä vaan sitä, mikä on tulossa tiedon piiriin. Jokin, mistä itselläni on ehkä ollut hämärä, epäselvä tai vain osittain tietoinen aavistus, saa nyt tarkan muotonsa, täsmentyy, korostuu tai tulee uudelleen näkyväksi.”

Joskus lukijan itsetunto vahvistuu, kun hän löytää itsensä lukemastaan, mutta usein lukeminen toimii myös sellaisena peilinä, joka ei missään määrin imartele. Teokset saattavat pakottaa lukijan kohtaamaan puutteensa ja sokeat pisteensä. Marcel Proustin mukaan kirjat tarjoavat meille uusia näkemisen tapoja, itseymmärryksen hetkiä ja vaihtoehtoisia tapoja lukea itseä.

Taikaa ja tietoa

Kirjan luvussa Lumoutuminen Felski käsittelee sitä äärimmäisen mielenkiinnon tilaa ja uppoutumista, jolloin kaikki muu unohtuu tai muuttuu merkityksettömäksi. Ympäröivä maailma lakkaa olemasta ja lukija on yhtä tekstin kanssa.

Ihmiset haluavat lumoutua irrottautuakseen arjesta. Edesmennyt amerikkalainen kirjallisuuskriitikko ja tutkija J. Hillis Miller on verrannut kirjallisuutta taikuuteen, koska kirjallisuuskin luo tyhjästä aisteja harhauttavia kuvajaisia, ”maailmoja, joihin lukija voi solahtaa”.

Felskin mukaan lumoutumiseen suhtaudutaan usein nuivasti. Ajatellaan, että se sulkee pois lumoutujan halun ja kyvyn kriittisyyteen. Lumoutunutkin lukija kuitenkin tavallisesti pysyy hyvin tietoisena tilastaan.

Tieto-luvussa pohditaan, mitä kirjallisuus paljastaa maailmasta, ihmisistä, asioista ja tavoista sekä puntaroidaan muun muassa kirjallisuuden totuudellisuutta, sen suhdetta tietoon. Onko taideteos huijaus ja epätotuus vai paljastaako se päinvastoin peilin lailla todellisuuden?

Kirjallisuus tulee iholle

Sokki on reaktio johonkin hätkähdyttävään, tuskaa aiheuttavaan tai kauhistuttavaan. Sen olemukseen kuuluu yllätyksellisyys ja järkyttävyys, ihmisen jonkinlainen väkivaltainen törmäyttäminen.

”Iskeytyessään psyykeen kuin tylppä esine sokki voi tuhota totutun tapamme järjestää ja ymmärtää maailmaa.”

Joskus taideteos voi järkyttää enemmän kuin todelliset tapahtumat. Uutisissa kärsimys saatetaan kuvata etäältä, mutta taide näyttää sen ”läheltä, moninkertaisesti suurennettuna, joskus yksityiskohtaisen tarkastikin veriroiskeineen kaikkineen”.

Se, millainen teksti tällaisen reaktion aiheuttaa, riippuu tietysti lukijasta, mutta myös elettävästä ajasta ja ympäröivästä todellisuudesta. Jokin, mikä järkytti pari sataa vuotta sitten, ei järkytä nyt, mutta myös toisin päin: jokin pari sataa vuotta sitten normaalina pidetty voi sokeerata nykyihmistä.

”Niin kauan kuin huomaamme olevamme taipuvaisia välttelyyn, kiertoilmaisuihin ja kieltämiseen, niin kauan kuin kavahdamme kaikkea, mikä muistuttaa meitä ruumiillisesta ja kuolevaisesta olemassaolostamme, joka koostuu verestä, luusta ja kudoksista, sokki tulee löytämään paikkansa taiteesta.”

Kirjallisuuden opinnoistani on aikaa, mutta Kirjallisuuden hyödyllisyys -teoksen lukeminen palautti mieleen taannoisen kirjallisuuden tenttiin pänttäämisen. Välillä keskittyminen herpaantui ja ajatus alkoi harhailla. Ehkä oli keskittymiskyvyttömän lukijan eikä kirjan vika, mutta minua teksti ei saanut pidettyä koko ajan otteessaan.

Vaikka en teosta lukiessani varsinaisesti ollut – teoksen terminologiaa lainatakseni – lumoutunut, hetkittäin pääsin kuitenkin lähelle.

Sari Harsu

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua