Jarkko Tontin katse on maailmassa, elämässä ja sen moninaisuudessa – arviossa Kangasalan ja Jerusalemin runot

Kuvat: Miikka Pirinen / Aviador

Hän on täällä tänään. Jacasser, joka on/ei ole, oli/ei ollut historiassa/tänään, kuin Woody Allenin Zelig läsnä historiassa aina kun tapahtuu. Mutta Jacasser ikääntyy, kypsyy, seestyy – ja kuvaan ryömii jäärä, joka uhkaa Jacasseria ja hänen taloaan, unitaloa.

Jarkko Tontin neljäs runokokoelma jatkaa runoilijan alter egon Jacasserin matkassa. Ensimmäisessä runokokoelmassa Vuosikirja (Otava, 2006) Jacasser vaelsi historiassa, ajassa, unessa, maisemassa; kuin ulkopuolisena törmäillen, suuntaa ja paikkaa hakien. Toisessa kokoelmassa Jacasser (Otava, 2009) runoilija ja Jacasser saavat pitävämmän otteen elämästä, omastaankin, ja sukeltavat lapsuuden maailmaan, nuoruuteen, keski-ikään, vanhuuteen ja kuolemaan. Isä ei unohdu, ei hyvässä eikä pahassa, varsinkaan pahassa.

Kolmas runokokoelma Lain laita (Aviador, 2020) ei ole välityö, vaikka siinä Jacasser ei pääsekään ääneen. Tontti liikkuu nyt alueella, jonka suvereenisti hallitsee. Kokoelma ei puhu Jacasser vaan runoilija, oikeustieteen tohtori Tontti. Oikein, väärin, maailmassa, elämässä, niin kuin kirjoitettu on ja sama olkoon laki, jos niin kirjoitettu on. Tätä kaikki noudattakoon.

Nyt ollaan siis Jarkko Tontin neljännessä runokokoelmassa, aluksi Kangasalla ja lopuksi Jerusalemissa. Väliin mahtuvat Cambridge, Mazzano Italiassa sekä Lissabon ja Sintra Portugalissa. Lisäksi mukana on eräitäkin runoja matkustamisen välillä. Jacasser on taas kuvassa mukana, nykyhetkessä, ei hyppelemässä historiassa. Johtuu varmaan tasaantumisesta kypsään keski-ikään, viidenkymmenen täytettyään Jacasser kertoo Mazzanon runoissa matkustaneensa Italiaan.

Jäärä: unitalon uhka vai setämies?

Kangasalan ja Jerusalemin runot -kokoelman (Aviador, 2024) keskeinen hahmo on jäärä. Sitä tai häntä kuvaillaan yhden Wikipedia-sivun verran teoksen alussa: kovakuoriaislaji, merkittäviä puuntuhoajia, Suomessa esiintyy muun muassa suutari, sarvijaakko ja papintappaja.

Jäärä on aluksi uhka, kauhu, pelko:

”sellainen jäärä repisi Jacasserin ja hänen talonsa/Jacasserin aina uhatun unitalon.

– – – mutta talo tuo turvaa, se talo/jota ei mikään uhkaa paitsi jäärät; /ne jotka näkyvät eivät ole pelottavia/ajatus on, /jääristä joita ei näe, mutta jotka ovat – rakenteissa ryömimässä syömässä/puuta ja muuta – – -”

Onko jäärä myös se ikääntynyt setämies, grumpy old man, jo puhuu runossa Aamuisin Jacasseria ärsyttää: aamuisin ärsyttää kun pitäisi laukaista mielipide verkkoon. Tämän lisäksi läpi kokoelman yliopistot ärsyttävät, matkustaminen ja lukijoille avautuminen ärsyttää; runoilija Pessoan palvonta ärsyttää, tätimiehet ärsyttävät ja oikeasti Jacasseria ärsyttää se, että häntä ärsyttää. Tällainen jäärä ei viihdy lehtipuiden Englannissa.

Mutta ei Jacasser oikeasti ole ikääntynyt setämiesjäärä vaan edelleen, viisikymppisenäkin se utelias, tarkkanäköinen mutta unelmissaan pettynyt ja haavoitettukin lapsi, joka palaa unitalossaan, siinä keltaisessa, lapsuuden aurinkoisiin kesiin, kuumiin heinäkuun päiviin, Kissanmaan nurmikentille, äitikin on siellä, ja isä, aina vaan vaikka ei aina haluaisi. Vain unitaloa uhkaavat ne samat jäärät kuin lapsenakin, niin kuin meitä kaikkia.

”- – – pääsisi jälleen unen

ammeeseen

siellä odottavat isä, äiti, jumalat, entiset rakkaudet, unessa

heihin uskoo ja heitä vihaa,

rakastaa, rakastaa vihata,

aamulla ei enää muista”

Askel pitää

Jacasserin/Tontin katse on terävä ja tekstin rytmi jäntevää ja ehjää. Näin siitä huolimatta, että teksti etenee usein kuin suuntaansa hakien, on-off, törmää, peruuttaa, hakee uuden suunnan ja toistaa tunnustellen askeleen pitävyyttä. Sana sanan päälle, tiili tiilen päälle, rakentajalla on suunnitelma, jota hän toteuttaa, sen huomaa kun viimeinen tiili löytää paikkansa ja kokonaisuus on ehjä. Tosin kesti jonkin aikaa ennen kuin paikka paikoin esiintyvät sanojen välivenytykset löysivät tehonsa; mainiosti ne hidastavat rytmiä sopivaan tilannenopeuteen:

”- – – hän niin rakastaisi leikata näitä tasaisia/ näitä vihreitä tasaisia hän hoivaisi/ lempeästi työntelisi ruohonleikkuria pysähtyisi/ etanan edessä odottaisi/ ei           kiviä       ei        kuoppia/ tuhatvuotisen sivilisaation tasaamia ovat nämä vihreät kentät – –”

Aiempien kokoelmien tavoin tämäkin sisältää koko joukon fragmentinomaisia suoranuottisia proosarunoja, joissa teemat vaihtelevat äärestä laitaan: Emmanuelle Macronista ja Ursula von der Leyenista (jota ihailee vain koska tämä on Jacasserin äidin näköinen) kirjoittamisen aloittamisen vaikeuteen tai vaikkapa tv-esiintymiseen.

Kangasala, Cambridge, Mazzano ja Jerusalem

Kokoelman ehjää rakennetta heijastaa myös runojen maantieteellinen jakautuminen. Cambridgen runoissa liikutaan historiallisen yliopistokaupungin vehreillä nurmikentillä, Cam-jokipahasen rantamilla Englannin pitkässä syksyssä, joka muuttuu suoraan kevääksi:

”- – – täällä/ Jacasser saa rakastaa, haluaa/ pitkään pitkään      rakastaa ikuista syksyä, vaalean sinistä/ kevättä”

Luontokuvauksissa Tontti on tarkkanäköinen ja herkkä, tosin vain siihen asti kunnes jäärä, isä, sota tai kuolema taas jossain vilahtaa.

Mazzunon runoissa Jacasser luiskahtaa väkisinkin historian pauloihin; etruskin nauru, legioonalaiset ja katkera Hadrianopolisin taistelu eivät jätä häntä rauhaan. Jakson päättää huikea, rapinomainen kuvaus tyypillisestä päivästä Italiassa.

Jerusalemin runot on kokoelman päätösjakso. Se on myös kokoelman painavin jakso, monessakin mielessä. Lähi-idän ikiaikaiset konfliktit, Israel, juutalaisten historia, palestiinalaiset ja nykypäivän tilanne leijuvat taustalla.

”- – – ja samassa hän onkin polttopisteessä/ jääränä Jerusalemin muurissa, täällä näin/ missä kukaan ei saa olla puolueeton tarkkailija/ vaikka kuinka yrittäisi, sillä juuri sitä hän ei halua/ olla aina jotain mieltä – – -”

Jerusalem on tosissaan, täällä ei ole ironian hitustakaan, ei vinoa virnettä. Hyvä, paha, oikea, väärä, totista totta kaikki. Jerusalem on vanha, kaikki ovat vanhoja jo syntyessään, on liikaa historiaa olkapäillä. Kivitaloja, kiveä kiven päällä eivät jäärät nakerra eivätkä ihmisen pahat teot unohdu: ”- – – ei kuulu jäärän rapinaa, eikä lahoamista/ unohtamista, joka toisi rauhan”.

Kokoelman päättävä Jerusalemin lapset on tekstiä, joka tempaa lukijan keskelle auringonpaahtamaa kaupunkia ja sen ihmisvilinää, jossa erottuvat lasten, kukkien ja kirjojen paljous. Juoksevia, nauravia lapsia, punaisia kukkia muurissa, hikisiä, punaisia niskoja ja puuskutusta. Ja sitten tulee äkkipysäys:

”Jerusalem on kuiva ja armoton/ paitsi lapsille, koskaan, eikä missään hän/ ole nähnyt näin paljon lapsia/ kuin Katamonin kuumilla kaduilla/ Sinäkin aamuna kun maito on mustaa/ ja sitä tarjoaa mestari Gazasta/ kuolema/ Jerusalemin lapset juoksevat ja nauravat kukkien keskellä/ sinäkin aamuna kun kuolema, mestari Gazasta/ tarjoaa mustaa maitoa, sinäkin aamuna/ Jerusalemin lapset nauravat.”

* *

Jarkko Tontti ja Jacasser ovat löytäneet hyvän lentokorkeuden. Teksti on vapautunutta ja katse on maailmassa, elämässä ja sen moninaisuudessa, jota voi ja pitääkin osata uteliaana edelleenkin tarkkailla. Tarkkailtavaa Tontti onkin löytänyt monipuolisesti: luonto, nurmikenttien vihreys, lintujen ylivertaisuus, nukkumisen ihanuus, pitkät aamut, alkavan setämiehyyden ärsytysoireet, runojen kirjoittamisen ihanuus, sanojen pyydystäminen verkkoon, kriitikoiden epäreilusti perattavaksi mutta lukijoiden nautittavaksi.

Tällaista havainnointia ei ainakaan haittaa se, että on saavuttanut elämänkulussa vaiheen, jossa voi paljon elämää nähneenä ja siitä ainakin jonkin verran oppineena katsoa sekä ymmärtäväisesti menneisyyteen että uteliaana tulevaisuuteen. Jotenkin tulee mieleen Eino Leinon Helkavirsien Tumma, jossa isävainaa varoittaa kauhut kaikkialla näkevää poikaansa Tuonelan ahtaista kamareista, joissa kuu ei loista eikä päivä paista, vain toukka seuloo seinähirttä ja itse kukin seuloo itseään. Ja niinpä poika palasikin Tuonelasta ja jatkoi elämäänsä muina miehinä, ei iloiten eikä surren, mutta parempiin päiviin uskoen.

Eikä jäärä tuhonnut unitaloa.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua