Kuva: Warner
ELOKUVA | Alice Walkerin romaani taipui ensin elokuvaksi, sitten musikaaliksi ja nyt visuaalisesti näyttäväksi musikaalielokuvaksi.
”Häivähdys purppuraa on ajalle sopivaksi uusittu ja edeltäjäänsä vauhdikkaampi elokuva.”
ARVOSTELU
Häivähdys purppuraa
- Ohjaus: Blitz Bazawule
- Pääosissa: Taraji P. Henson, Danielle Brooks, Colman Domingo, Corey Hawkins
- Ensi-ilta: 19.1.2024
Vuonna 1985 Steven Spielberg ohjasi draamaelokuvan Häivähdys purppuraa, joka perustuu Alice Walkerin romaaniin (1982). Elokuvasta tuli nuoremman polven afrikkalais-amerikkalaisten uusi ja paljon referoitu ”historia”. Spielbergin elokuvassa olivat päärooleissa Whoopi Goldberg, Danny Glover, Oprah Winfrey ja Margaret Avery.
Musikaalidraamana mainostetun uuden elokuvaversion on ohjannut ghanalaissyntyinen Blitz Bazawule. Elokuvan musiikki on Kris Bowersin sitä varten säveltämää.
Elokuvassa on kaksi päähenkilöä, Alfonso (Deon Cole) ja tytär Celie (nuorena Phylicia Pearl Mpasi, aikuisena Fantasia Barrino), joka on isänsä raiskauksien ja väkivallan uhri. Celie on tullut isänsä takia raskaaksi kaksi kertaa, ja molemmat vauvat ovat kadonneet hänen elämästään. Celien sisar Nettie (Danielle Brooks) on hänkin tyranni-isän nöyryytettävänä. Äiti on kuollut, hänet nähdään vain väläyksinä muistoissa.
Myöhemmin isä naittaa Celien paikalliselle Mister-nimiselle miehelle (Louis Gosset Jr.) nimiselle miehelle, joka on isän kaltainen ja haluaa lisäksi erottaa sisarukset toisistaan.
* *
Celie löytää elämäänsä apua, kun sukulainen Harpo (Corey Hawkins) tuo taloon morsiamensa Sofian. Sofia on rohkea ja uskaltaa ottaa omaa tilaa. Yllättävää on Celien tutustuminen jazzlaulaja Shug Averyyn (Taraji P. Henson), johon Celia rakastuu. He käyvät katsomassa elokuvan The Flying Ace (1926), Richard E. Normanin ohjaaman mykkäelokuvan, jossa ensimmäisenä esiintyy pelkästään afrikkalais-amerikkalaisia näyttelijöitä. Se, että näkee valkokankaalla itsensä kaltaisia ihmisiä luomassa kulttuuria itselle tärkeistä asioita, tuo uusia asioita näiden naisten sadan vuoden takaiseen elämään.
* *
Uuden Häivähdys purppuraa -musikaalielokuvan ovat tuottaneet Oprah Winfrey, Quincy Jones ja ensimmäisen elokuvaversion ohjannut Steven Spielberg.
Elokuva on hetkittäin hauska, raskaasta aiheesta huolimatta huumori kukkii. Sitä on mukana erityisesti musiikissa, tansseissa ja lauluissa.
Laulut ovat hyviä, erityisesti She Be Mine on Celien (Fantasia Barrino) laulamana herkkä ja upea. Danielle Brooksin (Sofia) laulamana ärhäkkä Hell No” on hauska jo tekstiltään. Yhteislauluna esitetty The Black Is King edustaa perinteisempää osastoa.
Häivähdys purppuraa on ajalle sopivaksi uusittu ja edeltäjäänsä vauhdikkaampi elokuva. Ohjaaja Bazawule kuvaa tarkasti, visuaalisesti komeasti ja toivoa unohtamatta sitä millaista naisen elämä oli.
Kaikilla elokuvan laulu- ja tanssitaitoisilla näyttelijöillä on kyky monipuoliseen esiintymiseen.
Fantasia Barrino aikuisena Celiena osaa kaiken. Draama, musiikki, tanssi ja huumori onnistuu häneltä tavalla, josta nauttii.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ridley Scottin Gladiator II on kelvollinen, vaan ei yhtä mahtava spektaakkeli kuin edeltäjänsä
ELOKUVA | Vaikka Ridley Scottilla on suurten spektaakkeleiden tekemisen mittakaava hallussaan, kaikki tuntui paljon tuoreemmalta ensimmäisen Gladiator-elokuvan aikoihin.
Entisen nuorison elämä on juhlia, juopottelua ja toisen etsintää – arviossa Samppa Batalin Omenavarkaat
ELOKUVA | Samppa Batalin ohjaama elokuva on ajan todellisuuteen pyrkivä tarina yhdestä päivästä ja yöstä yli kolmekymppisten elämässä.
Belfastin rääväsuut uhoavat miehitysvallaksi kokemiaan brittejä vastaan keskisormi tanassa – arviossa Kneecap
ELOKUVA | Irlannissa puhuttavaa iiriä voimakkaasti puolustava Kneecap on asiapitoisuudestaan huolimatta häröilevän hauskaa katsottavaa.
Draama ihmisistä, jotka ymmärretään väärin – arviossa Michael Francon Memory
ELOKUVA | Meksikolaisohjaajan elokuvassa ihmisten elämään vaikuttavat asiat, joihin he itse eivät ole voineet vaikuttaa.