Klassisen tyylikästä laattojenasettelua – arvioitavana kotimainen All Roads -lautapeli

Siirtonsa saa valita neljästä laatasta. Kuva: Mikko Saari

Suomalaisen Markus Kettusen esikoispeli on aiheeltaan historiallinen ja pelinäkin vie ajatukset jonnekin 2000-luvun alkupuolelle. All Roads (Lautapelit.fi, 2023) on kaikessa hyvässä vanhanaikainen peli. Pelin nimen kaikki tiet vievät tietysti Roomaan: pelin alussa pöydälle lätkäistään Roomaa kuvaava kahden heksalaatan kokoinen läpyskä ja sen ympärille pelaajat alkavat rakentaa tieverkostoaan. Teiden varrelle nousee sitten taloja, jotka muuttuvat parhaassa tapauksessa huviloiksi ja kylpylöiksi.

Roomalainen aihe voidaan kuitenkin unohtaa saman tien. All Roads on täysin abstrakti peli, jonka aiheella ei ole kuvitusta syvällisempää merkitystä. Nämä verkostot voisivat yhtä hyvin olla missä tahansa kivikaudelta kaukaiseen tulevaisuuteen. Valittu aihe kuitenkin toimii ja Paul Laanen ja Markku Laineen miellyttävä kuvitus sitä tukee, joten valituksen aihetta ei ole.

Pelin tavoitteena on päästä omista rakennuksistaan eroon pelaamalla ne heksalaatoista pelin aikana muodostuvalle pelilaudalle. Jokaisella pelaajalla on samanlainen kahdentoista heksalaatan valikoima, joka sekoitetaan henkilökohtaiseksi nostopakaksi. Siitä saa käteen neljä laattaa. Näistä neljästä pelataan omalla vuorolla kaksi ja tilalle nostetaan kaksi uutta. Tätä jatketaan vuoronperään kuuden kierroksen ajan, kunnes kaikki laatat on pelattu.

Laattoja pelattaessa pitää muistaa kultainen sääntö: kaikki tiet vievät Roomaan. Laatat alkavat siis levitä aloituslaatan ympärille. Peli voi edetä kauaskin Roomasta, kunhan laatoille muodostuva tieverkosto johtaa aina takaisin ikuiseen kaupunkiin. Tieverkosto saattaa muodostaa umpikujia: sellainen syntyy, kun joku laatalta ulos lähtevä tie osoittaakin toisen laatan sellaiseen sivuun, jossa ei ole tietä vastassa. Umpikujat ovat tervetulleita, sillä kun sellaisen muodostaa, siihen saa pelata talon.

Etualalle on muotoutumassa iso alue, joka on vaikea sulkea. Saavatko vihreä ja punainen sen yhdessä suljettua? Kuva: Mikko Saari

Silmukointi kannattaa

Tiet voivat myös muodostaa silmukoita. Silloin tietä pitkin voi lähteä joltain laatalta ja kierrellä maita ja mantuja ja palata sitten samalle laatalle toista kautta. Tällainen tiesilmukka voi kulkea Rooman läpi. Kun muodostuu silmukka, sen sisällä olevat talot saa päivittää huviloiksi: talot palaavat omistajilleen ja tilalle tulee arvokkaampi huvila. Jos talo oli järven rannalla, siitä ei tule huvila, vaan vielä arvokkaampi kylpylä. Joillain laatoilla on myös kauppapaikkoja. Kun saa valmiiksi silmukkatien, jossa on kauppapaikkoja, saa täyttää ne omilla taloillaan. Tämä on etu silmukan tekijälle: kun muuten silmukan sisällä kaikki hyötyvät päivityksistä yhtä lailla, kauppapaikat menevät aina tien silmukoijalle, riippumatta siitä, kuka kauppapaikkalaatan aikoinaan pelasi.

Lopuksi on vielä mahdollista rakentaa erittäin arvokkaita monumentteja. Sellaisen saa pystyttä, kun onnistuu rakentamaan tiesilmukan, jonka sisällä ei ole ollenkaan muita teitä. Tämä on käytännössä useimmiten pieni kolmion muotoinen alue, tai vähän isompi salmiakkikuvio. Tällaiselle alueelle nousee uljas ja upea monumentti.

Kun kaikki laatat on pelattu ja peli päättyy, pelaajat laskevat jäljelle jääneet nappulansa. Nappuloilla on pistearvot: monumentit ovat neljän pisteen arvoisia, kylpylät kolmen, huvilat kahden ja talot yhden. Pienimmällä käteen jääneellä pistemäärällä voittaa.

Sininen on pykännyt monumentteja urakalla, mutta riittääkö se voittoon? Kuva: Mikko Saari

Kepeät alkuvalmistelut ja helppo opettaa

All Roads on säännöiltään helppo peli. Jos joku osaa säännöt valmiiksi, pelin kiemurat esittelee nopeasti muutamalla mallisiirrolla ja sen jälkeen päästään pelaamaan. Sääntökirjakaan ei ole kovin kiperä tapaus (pelin ensimmäisessä rajatussa painoksessa sääntöjen selkeys jätti toivomisen varaa, joten sääntökirjaa paranneltiin laajempaa julkaisua varten). Pohdiskeltavaa sen sijaan on, siirtojaan voi joutua pähkäilemään kovastikin. Miten saada parhaiten omia nappuloita laudalle ja mieluusti vielä niin, ettei petaa liian hyviä asemia seuraavalle pelaajalle? Vaikka peli on pintapuolisesti hyvin yksinkertainen, sen pariin voi herkästi hyytyä pohtimaan siirtovaihtoehtoja, vaikka kädessä on kerralla vain neljä laattaa, joista valita.

Pelaajamäärä vaikuttaa hieman pelin henkeen. Kahdella All Roads on hyvinkin nopea mittelö, jossa kumpikin edistää omaa peliään ja yrittää olla jättämättä toiselle liian hyviä monumenttipaikkoja. Kun mukaan tulee enemmän pelaajia, päästään tekemään vähän yhteistyötä. Koska silmukan valmistuessa kaikki alueen sisälle taloja rakentaneet pelaajat hyötyvät, yhteistyö kannattaa. Jos kolminpelissä kaksi tekee yhteistyötä ja kolmas puurtaa yksin, yksinäinen susi häviää suurella todennäköisyydellä. En ole vielä nelinpeliä päässyt kokeilemaan, mutta siinä yhteistyö korostuu vielä enemmän. Kaksinpelikin on hyvä, mutta parhaimmillaan peli on, kun pelaajia on enemmän.

All Roads on kaikilla pelaajamäärillä ennemmin taktinen kuin strateginen peli; tämä vain korostuu pelaajamäärän kasvaessa. Pitkän aikavälin suunnitelmia ei voi tehdä, kun tilanne pelilaudalla muuttuu vuorojen välillä arvaamattomasti. Kyse on siitä, mitä tässä ja nyt näillä laatoilla saat aikaiseksi. Analyysihalvaukseen taipuvaisille pelaajille All Roads voi olla uuvuttava kokemus: pelin vähän edettyä vaihtoehtoja on niin paljon, että niiden väliltä valitseminen voi olla työlästä. Siksi onkin onni, että peli on tehty nopeaksi; kuuden kierroksen kesto tuntuu alkuun lyhyeltä, mutta on juuri sopiva.

Kaksinpeli voi toki olla vähän liiankin vikkelä tapaus: nopeimmillaan sen pelaa noin viidessä minuutissa. Aina voi tietenkin pelata useamman pelin putkeen ja laskea pisteitä yhteen tai pelata paras viidestä -ottelun, mutta sääntökirjassa on myös ohjeet pidempään kaksinpeliin. Siinä kumpikin pelaaja ottaa kahden värin laatat ja nappulat, jolloin peli on tuplasti pidempi. All Roadsia voi pelata myös yhteistyöpelinä, jossa pelaajien tavoitteena on saada kaikkien pelaajien kaikki nappulat pelattua. Se ei varmastikaan ole ihan helppoa.

All Roads on mukavasti kuvitettu ja pelin aikana rakentuvaa maisemaa on ilo katsella. Kuva: Mikko Saari

Tyylikäs peli pulmanratkonnan ystäville

Pelin toteutus on siistiä työtä. Kuten mainittua, kuvitus on viehättävää ja myös riittävän selkeää: tieverkostojen muodostumista ei tarvitse ihmetellä, kaikki erottuu hyvin. Laatat ovat sopivan isoja ja mukavia käsitellä. Puiset nappulat ovat selkeät ja käytännölliset, joskin niiden värivalikoima herättää hieman kummastusta. Värisokeuden vaikutuksista lautapeleissä on puhuttu vuosikaudet ja siitä huolimatta väreiksi on valittu punainen, vihreä, keltainen ja sininen. Protanopiasta tai deuteranopiasta eli punavihersokeudesta kärsivä ei erota punaista ja vihreää toisistaan ja tritanopiasta eli sinisokeudesta kärsivä ei välttämättä erota sinistä ja vihreää toisistaan. Tässä pelissä ongelmat ratkeavat toki helposti pienillä tussimerkinnöillä nappuloihin, mutta värit olisi helposti voinut valita toisinkin. Vihreän tilalle vaikka musta, valkoinen tai maalaamaton puunvärinen, niin tilanne olisi jo selvästi parempi.

All Roadsin ominta kohderyhmää ovat pelaajat, jotka nauttivat pulmien ratkomisesta. Jokainen vuoro All Roadsissa on pieni pähkinä, joka vaatii ratkaisua: miten käytän nämä laatat saadakseni laudalle eniten nappuloita ja potentiaalia, antamatta seuraavalle pelaajalle liian hyviä paikkoja? Pelaajille, joille ihmisten välinen vuorovaikutus on tärkeintä pelaamisessa, All Roads on vähän kuivakka kokemus. Moninpelin yhteistyömahdollisuudet tekevät kuitenkin pelistä tällaisellekin pelaajalle siedettävän kokemuksen. Joka tapauksessahan All Roads on lyhyt peli: se on niin sanottu filleri, eli soveltuu hyvin pidempien peli-iltojen tilkkeeksi joko alkulämmittelynä tai loppujäähdyttelynä. Se on myös nappivalinta heille, joiden päiviin mahtuu pieniä pelihetkiä. Iltateen yhteydessä erä tai pari All Roadsia toimii hyvin, etenkin jos pelaajia on kolme tai neljä.

Monimutkaisuudensa kannalta All Roads sopii monenlaisille pelaajille. Julkaisijan ikäsuositus 8+ pitää varsin hyvin kutinsa, kunhan vain vähän abstrakti peli pelaajille maistuu. Kaikista jännittävin tai itseään myyvin peli All Roads ei ole, mutta oma koukuttavuutensa siinä kyllä on, kunhan potentiaalisen pelaajan saa houkuteltua kokeilemaan. Vielä yksi erä -fiilistä syntyy kyllä!

Vastaavia laatanasettelupelejä on toki paljon, tunnetuimpana epäilemättä modernin klassikon asemaan noussut Carcassonne. Carcassonne on syvempi pelikokemus, mutta aivan samassa sarjassa pelit eivät paini vaikka Carcassonneakin on mahdollista nopeasti pelata. All Roads on kuitenkin piirun verran yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi. Uudempi vertailukohta on erinomainen Cascadia, joka Pelaajien valinta -palkinnollakin marraskuussa palkittiin. Cascadiakin on hieno peli ja samoin pykälän All Roadsia monimutkaisempi. Kumpaakin näistä peleistä voi hyvin suositella, jos kaipaa vähän syvempää pelikokemusta. Jos sen sijaan haussa on nimenomaan nopea ja vaivaton laattojenasetteluhaaste, All Roadsin tehokkuutta on vaikea ylittää.

On ilo nähdä Lautapelit.fi:n valikoimissa omaa kotimaista pelituotantoa. Toivottavasti All Roads löytää Lautapelit.fi:n yhteistyökumppanien kautta tiensä laajemminkin maailmalle. Vanhanaikaisten laatanasettelupelien ystäviä kyllä riittää ja heitä All Roads palvelee hyvin. Itse olen hyvin tyytyväinen, että All Roads Lautapelikahvila Tavernan hyllystä löytyy – tulen epäilemättä poimimaan sen sieltä usein, kun peliporukassamme kaivataan pientä filleripeliä.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua