Parasta juuri nyt: Kööpenhamina!

14.11.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Panimohevosia Home of Carlsbergissa. Kuva: Home of Carlsberg / Daniel Rasmussen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marja Heinonen matkusti Tanskan pääkaupunkiin taiteen ja trendiravintoloiden äärelle.

Pitkät päivät painaa ja joulu vielä kaukana edessä. Mitä parhain aika lähteä Kööpenhaminaan lataamaan akkuja. Vietin siellä juuri viikon ja palasin uusin voimin puskemaan läpi marraskuun harmauden. Kohtuullisen matkan ja hyvien lentoyhteyksien päässä oleva kaupunki ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto pienen tauon tavoittelussa vuodenvaihteen ympärillä.

Omalle suosikkilistalleni pääsivät viikon aikana nämä kohteet. Ajatusten ravistelua laidasta laitaan ja virkistystä myös keholle.

* *

IMG 3047

Syksyn kuumin ravintola Kööpenhaminassa on ranskalaishenkinen Bouillon. Kuva: Marja Heinonen

#1 Ravintola Bouillon

Tanskalainen ystäväni kehui, kuinka hyvä ruoka on yksi Kööpenhaminan parhaista jutuista. Kun tähän valittelin kallista hintatasoa, hän intoutui hehkuttamaan syksyllä avattua trendiravintolaa Bouillonia. Paikallinen ravintolajulkkis Torben Klitbo on tuonut Ranskassa 1800-luvun puolessavälissä syntyneen bouillon-konseptin Tanskaan. Hypeen ravintolan on nostattanut muutamassa viikossa halpa hinta yhdistettynä hyvään ruokaan. Listalla on perinteisiä ranskalaisia annoksia, kuten sipulikeittoa, raviolia, tartar-pihviä ja creme bruléta. Kolmen ruokalajin aterian saa rakennettua listalta alle 30 eurolla.

Kävin testaamassa sekä päivällisen että lounaan, ensimmäisen tanskalaisen ystävän ja toisen ranskalaiseen ruokakulttuuriin perehtyneen tyttären kanssa. Kumpikin nyökytteli tyytyväisenä valkoisilla pöytäliinoilla päällystettyjen pöytien ääressä. Maut olivat sekä heidän että minun mieleen. Tanskalainen ystäväni vahvisti sen, että halpaa on. Bouillon-keittiön perinnettä on myös onnistuttu noudattamaan mukavalla tanskalaisella twistillä. Palvelu vähän takkusi, mikä johtunee uutuudenkankeudesta ja suuresta suosiosta.

Jos pöytävaraus unohtuu tai sitä ei onnistu saamaan, kannattaa käydä ovella kyselemässä vapaita pöytiä. Niitä usein järjestyy pienellä odotuksella. Hyvä ruoka on sen arvoista.

Bouillon, Solbjergvej 3, 2000 Frederiksberg, Kööpenhamina.

IMG 2991

Pussy Riot, pissa ja Putin. Louisianan ravistelevan näyttelyn pysäyttävä avausvideo. Kuva: Marja Heinonen

#2 Pussy Riot Louisianassa

Louisianan nykytaiteen museo puolen tunnin junamatkan päässä keskustasta on monen mielestä kaupungin paras taidemuseo. Rakennukset sulautuvat jylhään merenrantamaisemaan, ja sain vielä häikäistyä ruskan viimeisistä hehkuista puiston puissa.

Tällä kertaa kiinnostuksen kohteeni oli museon Pussy Riot -näyttely. Venäläisen feministi-radikaalin kulttuuriryhmän toimintaa kattavasti esittelevä näyttely on laajuudessaan ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Ennen näyttelyä Pussy Riot ei rehellisyyden nimissä ollut minulle tuttu muusta kuin rajuista punkperformansseistaan julkisissa tiloissa. En tiennyt, mitä odottaa.

Alku oli aika shokeeraava. Kun laskeuduin portaat alas Louisianan alakerrokseen, kirkkain värein maalatut näyttelysalit, kuvat, videot ja kovaa soiva musiikki iskivät vastaan heti portaissa. Kovin on Pussy Riotin näköistä, tuumin.

Jäin katsomaan isoa videonäyttöä, jossa yksi Pussy Riotin jäsen lyhyessä mekossa ja pää kirkkaanväriseen naamioon peitettynä pissaa jaloissaan olevan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuvan päälle. Lopuksi hän potkaisee kuvan nurin ja nostaa keskisormet ilmaan. Videossa tiivistyy Pussy Riotin anarkistinen asenne ja yksi vahva kritiikin kohde, Putinin hallinto.

Näyttelyn seiniä kiertävät kuvat, tekstit ja videot kertovat Pussy Riotin tarinan siitä lähtien, kun ryhmä syntyi vuonna 2011. Louisianan esitys ryhmän työstä sisältää satoja valokuva- ja videotallenteita. Esillä on suuri määrä Pussy Riotin väkivallatonta toimintaa julkisissa tiloissa sekä seurauksia, joita näillä esityksillä on ollut osallistujille: pidätyksiä, pahoinpitelyjä, vangitsemisia, myrkytyksiä, tarkkailua ja kotiarestia. Samalla näyttelyssä piirtyy kuva Putinin noususta valtaan ja tavoista, joilla tätä valtaa rakennetaan ja ylläpidetään.

Maailman absurdius ja itsevaltaisuuden tyrannia vetävät kaikkien katsojien ilmeet näyttelyssä hiljaiseksi ja vakavaksi.

Nykyään Pussy Riot ei enää ole niinkään aktivistiryhmä kuin kulttuuriliike. Se toimii pienissä ryhmissä ja erilaisissa hankkeissa eri puolilla maailmaa. Onhan Pussy Riotin viesti kaikille: ”Kuka tahansa voi olla Pussy Riot.” Niinpä.

Pussy Riot -näyttely Louisianassa 14.1.2024 asti.

IMG 2980

Lumoava After Nature -näyttely vie katsojan syvälle estetiikan maailmoihin Josefine Klougartin tekstien ja Glyptotekin taideaarteiden kautta. Kuva: Marja Heinonen

#3 After Nature Glyptoteketissä

Ihan toiseen maailmaan ja toisenlaisten kysymysten ääreen vie Kööpenhaminan keskustassa, Tivolin tuntumassa olevan Glyptoteket-museon After Nature -näyttely. Myös se antaa pohdinnan aihetta.

Tunnettu tanskalainen kirjailija Josefine Klougart on valinnut museon kokoelmista mestariteoksia tunnetuilta taiteilijoilta ja liittänyt niihin otteita esseestään Efter Naturen. Nimen voi kääntää joko ”Luonnon jälkeen” tai ”Luonnon jäljillä”. Ajatus on kummassakin sama.

Taideteosten ja niihin liittyvien tekstien avulla kirjailija houkuttelee katsojan ja lukijan kohti uudenlaista taidekokemusta. Hän pyrkii kertomaan toisin luonnosta, jota ei enää ole. Klougart johdattelee meitä kohti esteettistä taidekokemusta älyllisen analyysin tuolla puolen ja onnistuu tässä hienosti. Vuorovaikutuksesta syntyy hyvin immersiivinen kokemus, joka jää iholle leijumaan vielä näyttelystä lähdettyä. Seitsemässä ”luvussa”, kuten näyttely ja Klougartin teksti on rakennettu, on esillä muun muassa Edgar Degas’n, Paul Cézannen, Paul Gauguinin ja Henri Rousseaun töitä.

Klougartin essee on kokonaisuudessaan esillä ja kirjan voi ostaa itselleen perusteellisempaa tutustumista varten museon kaupasta. Suosittelen.

Efter Naturen / After Nature -näyttely Glyptoteketissä 11.8.2024 asti.

IMG 2882

Copenhagen Contemporaryssa voi uppoutua Ryoji Ikedan audiovisuaaliseen dataverse-installaatioon. Kuva: Marja Heinonen

#4 Copenhagen Contemporary

Kööpenhamina on nykytaiteen ystävän mekka. Monista modernia taidetta esittävistä paikoista minulle Copenhagen Contemporary oli uusi tuttavuus. Se jää monelta käymättä, koska sijainti on vähän syrjässä Refshaleøn alueella. Samalla reissulla voi toki kävellä vaikka vapaakaupunki Christianian halki, jos yksinomaan taiteen takia ei halua lähteä kulmille kulkemaan.

Minut tehdasalueen laitamille houkutteli tanskalaisen Hanna Totickin näyttely Storage of the Gods. Siinä hän tarkastelee humoristisesti ja värikkäästi sitä, mitä meille on jäänyt jäljelle, kun maallistuminen on pyyhkäissyt yli läntisen maailman. Millaista on elää ja luoda merkityksiä aikana, jolloin ei ole yhteistä pyhää? Näyttely oli pieni, hymyn huulille nostava kokoelma enkelinsiipiä, monennäköisiä kruunuja ja hiekkakasoissa köllötteleviä posliini-ihmisiä.

Totickin näyttelyn lisäksi museossa on monta muuta kiinnostavaa kohdetta. Yet, it moves! -näyttely on ehdoton vierailukohde. Sen yksi taiteilija on suomalaisillekin tuttu Ryoji Ikeda, jonka näyttely on parhaillaan esillä Amos Rexissä Helsingissä (25.2.2024 asti). Hänen töistään on esillä dataverse, jonka valtava audiovisuaalinen installaatio kuvaa äänin ja kuvin mikro- ja makromaailmoja ja niiden väliin jäävää ihmisen maailmaa. Mukana on myös suomalainen taiteilija Jenna Sutela teoksellaan Pond Brain. Kannattaa tulla vähän kauempaakin.

Copenhagen Contemporary, Refshalevej 173A, 1432 Kööpenhaminassa. Avoinna ke–su.

home of carlsberg daniel rasmussen 300dpi bottles

Carlsbergin museon kellarissa voi käydä etsimässä suosikkioluensa kaiken maailman oluiden joukosta. Kuva: Home of Carlsberg / Daniel Rasmussen

#5 Home of Carlsberg

Joulukuun ensimmäisenä päivänä avautuu viiden vuoden uudelleenrakentamisen jälkeen olutimperiumi Carlsbergin “koti”, Home of Carlsberg. Pääsin varaslähdöllä tutustumaan täysin uusittuun kokonaisuuteen ja pidin näkemästäni. Maailman kolmanneksi suurimman panimon tarina onnistutaan kertomaan hyvin yhdistämällä uutta ja vanhaa. Kokonaisuus myös laajentaa Carlsbergin roolia oluenvalmistajasta tieteen, taiteen ja kansalaisyhteiskunnan tukijaksi.

Museokierroksen alussa isoilla videonäytöillä näyttelijät kertovat historian henkilöiden hahmoissa tarinaa leppoisasti jutustelleen. Kun matka etenee näyttelyhuoneesta seuraavaan, vuorovaikutusta kaipaavat voivat tehdä vaikkapa oman oluen (valitettavasti vain virtuaalisesti) tai hiplata oluen ainesosia. Museon rakenteisiin on jätetty näkyviin myös vanhoja tuotantovälineitä ja -tiloja. Kokonaisuudessa museo muistuttaa muutoksesta, menneestä ja nykyisyydestä, hivenen ehkä tulevaisuudestakin.

Home of Carlsberg -kokonaisuuteen kuuluu myös historiallinen ja suojeltu alue, jossa on uusi ravintola ja baari, jonne voi mennä vain oluelle, jos museokierros ei houkuta. Tarjolla on 20 hanaoluen vaihtuva valikoima. Heppahöperöitä varten tallissa asuu viisi panimohevosta rapsuteltavaksi, jos eivät ole kaupunkikierroksella. Alakerran valtavasta, maailman kattavasta olutpullokokoelmasta löysin myös Lapin kultaa ja Karhua. Fanaattisimmat oluen ystävät voivat sukeltaa vielä syvemmälle oluen maailmaan olutmaistiaisissa tai opaskierroksilla vanhoihin kellareihin.

Home of Carlsberg, Gamle Carlsberg Vej 11, 1799 Copenhagen V.

* *

Bonus! Joulumarkkinat

Vaikka ruskan hehku alkaa hiipua lähiaikoina myös Kööpöenhaminassa, ei haittaa jos matka lykkääntyy eteenpäin. Ensimmäiset joulutorit lämmittivät reissuni aikana glögipönttöjään ja sytyttelivät valoja pimeyteen.

Mitä lähemmäs joulua mennään, sitä useammassa paikassa voi museokierrokselta pistäytyä glühweinin lämpöön. Vaikkapa Tivolissa tai Kongens Nytorvilla.

Kööpenhamina, ei lainkaan hullumpi paikka, vaikka aina välillä sataakin!

Marja Heinonen

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua