Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen. Kuva: Teos
KIRJAT | Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen ovat koonneet sanakirjan, joka auttaa ymmärtämään 2000-luvun poliittista puhetta.
”Sanavalinnoilla pyritään vaikuttamaan. Uuden sukupolven biotuotetehdasta on vaikeampi vastustaa kuin savuavaa sellukattilaa.”
ARVOSTELU
Vesa Heikkinen & Tapio Pajunen: Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu – 2000-luvun politiikan sanat päreiksi
- Teos, 2023.
- 560 sivua.
Ylen Politiikkaradion Puheet päreiksi -ohjelma tarjoaa oivaltavan kiteytyksen viikon puheenaiheista. Toimittaja Tapio Pajusen rinnalla poliitikkojen kryptisiä lausuntoja ja kielikukkasia purkaa ja suomentaa Oulun yliopiston suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen.
Kaksikko ei piruile poliitikoille, vaan käsittelee heidän käyttämäänsä kieltä humoristisella, mutta asiantuntevalla otteella. Sama arvostava asenne leimaa Heikkisen ja Pajusen Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu -kirjaa (Teos, 2023), joka pistää päreiksi 2000-luvun politiikan sanat.
Kooste 2000-luvun politiikasta ja kielestä käy läpi muuttuvan maailman sanoja ja maailmaa muuttaneita sanoja. Pääosassa on kansanedustajien käyttämä kieli, sillä edustuksellisessa demokratiassa he käyttävät ylintä päätöksentekovaltaa.
Myös vallanjakoa koetellaan kielellä. Tästä kirjoittajat nostavat esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuheen, jossa kansakunnan isä opasti lapsiaan.
Sanavalinnoilla pyritään vaikuttamaan. Oppositio haluaa tehdä kilpailevien hallituspuolueiden olon epämukavaksi. Edellishallituksen aikaan puhuttiin punavihreästä tai vihervasemmistolaisesta hallituksesta, vaikka mukana olivat perinteiset porvaripuolueet keskusta ja RKP.
Tuhansia sanaehdotuksia
Puheet päreiksi -ohjelman huipennukseksi Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen valitsevat kuuntelijoiden lähettämistä ehdotuksista päivänpolitiikan sanan. Niitä on kertynyt kymmenen vuoden aikana kuutisen tuhatta.
Vuoden 2022 loppuun mennessä valitut 235 sanaa toimivat kirjan runkona, jota kaksikko on täydentänyt uppoutumalla eduskunnan pöytäkirjoihin ja muihin julkishallinnon dokumentteihin. Mukaan on poimittu somekeskustelujen ja blogien helmiä sekä lehtien antia tasapuolisesti Kansan ja Suomen Uutisista.
Politiikan sanasto on koottu aakkosjärjestyksessä sanakirjaksi. Luvun käsittelemä sana rönsyää muihin ilmiöön liittyviin sanoihin, sanontoihin ja esimerkkeihin niiden käytöstä.
Politiikasta ja kielestä kiinnostunut lukee teoksen alusta loppuun. Kevyempi vaihtoehto on käyttää sitä hakuteoksena. Sana- ja henkilöstöhakemiston avulla löytää paitsi hakemansa, myös muuta asiaan ja aiheeseen liittyvää.
Kirjaa leimaa perusteellisuus ja huolellisuus. Se pitää lukea suurennuslasin kanssa, jos aikoo löytää enemmän kuin kaksi näppäilyvirhettä.
Kirjan nimeksi on poimittu entisen kansanedustaja Tapani Töllin (kesk) klassikko, joka edustaa asiantuntevalla rintaäänellä puhuttuja tyhjiä sanoja. ”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu.”
Politiikka ymmärrettäväksi
Kiihkoilun keskellä rauhoittaa, kun selvittää mitä sanat tarkoittavat ja mitä niillä ajetaan. Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen jäljittävät sanojen alkuperää latinan- tai kreikankielen lähteiltä ja kansanperinteestä saakka.
Erityisen herkullisia ovat 1800-luvun suomennosehdotukset. Vieraskielisiä termejä ei haluttu omaksua sellaisenaan kehittyvään suomen kieleen. Siksi esimerkiksi presidentti-sanalle keksittiin suomenkielisiä vastineita, kuten pääistuja, esi-istuja ja esimies.
Kirjoittajat avaavat tavallistenkin sanojen taustoja. Esimerkiksi käsittää- ja käsite-sanojen taustalla on käsi.
”Yhteiskunnallinen keskustelu on paljolti käsitteiden sisällöistä taistelemista ja käsitteiden käsittämistä. Politiikan käsittäminen edellyttää kunnollista perehtymistä asioihin, niiden tekemistä käsin kosketeltaviksi.”
Heikkisen ja Pajusen seitsemän vuoden takainen Kansalaistaito-kirja tarjosi apua politiikan ymmärtämiseen. Se kuului vuoden 2016 tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokasteoksiin. Politiikan sanakirja pureutuu samaan aihepiiriin.
Sanoille annetaan merkityksiä
”Sanavalinnat ovat politiikan ydintä. Niiden kautta kansalaisille syntyy mielikuvia siitä, millainen poliitikko on kyseessä, ja jopa siitä, millaista politiikkaa henkilö harjoittaa.”
Poliitikot eivät voi vaikuttaa siihen, mitkä sanonnat ja mielikuvat jäävät elämään. Alexander Stubb (kok) muistetaan yhä rennon puhekielisestä ”sori siitä” -lausahduksesta, kun hän oli väittänyt eduskunnan kyselytunnilla, että 90 prosenttia hallintorekisterilausunnoista oli myönteisiä, vaikka niiden osuus oli vain 10 prosenttia.
Sanat eivät vain saa merkityksiä, vaan muun muassa toimittajat antavat niille merkityksiä.
”Samasta asiasta puhutaan eri nimin; sama sana viittaa eri asioihin.”
Esimerkiksi EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä käytettiin montaa erilaista versiota, mikä ei ole varsinainen ihme, jos halusi pitää kuulijan tai lukijan mielenkiinnon yllä.
Myös talouskeskustelu tuottaa vaikeasti avautuvaa jargonia. Kirjoittajat epäilevät, että se saattaa olla tarkoituskin.
”Numero- ja laskelmatäyteisen sekä omituisia termejä pullistelevan talouspuheen vaikeus on kiinnostava kysymys. Onko todella niin, että asiat ovat erityisen mutkikkaita, jolloin niistä puhuminenkin on mutkikasta? Vai onko osittain niinkin, että talous halutaankin esittää mutkikkaana erityisasiantuntijoiden osaamisalueena? Yhä useammin vieläpä niin, että talous on ikään kuin tosiasioiden aluetta, jota ideologiat eivät ole saastuttaneet?”
Some-törky tunkeutui suureen saliin
Sanasto muuttuu ja sitä muutetaan tietoisesti. Sanasto myös kertoo ajastaan.
1900-luvun alussa puhuttiin hyödykkeistä, kannattavuudesta, lomakkeista, pulasta, siirtolaisuudesta, taantumuksellisuudesta ja älymystöstä.
1920-luvun sanoja olivat elokuva, mainostaminen ja tavoite, 1930-luvun kokonaisvaltainen, pakote ja tiedostaa.
1940-luvulla yleistyivät sanat muovi, työllisyys ja voimala ja seuraavalla vuosikymmenellä harraste, painate ja tarra.
1960-luku toi keskusteluun kerskakulutuksen, saasteet ja viestinnän ja 1970-luku kuluttaja-asiamiehen, lomarahan ja peruskoulun.
1980-luvun sanoja olivat juppi, konkurssikypsä ja ympäristöministeriö. 1990-luvulla puhuttiin ekomerkistä, otsoniaukosta ja uusavuttomuudesta.
2000-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä on keskusteltu demokratiavajeesta, sateenkaariperheestä, tekstiviestistä, maksumuurista ja paperittomista.
Nykyisin politiikan kielenkäyttö on, eduskuntaa myöten, tyyliltään vapautuneempaa kuin ennen. Monenlaiset puhekielisyydet, arkikieliset ilmaukset ja murteellisuudet eivät hätkähdytä juuri ketään.
Kokeneet poliitikot ovat huolestuneet kehityksestä, joka nakertaa eduskunnan arvovaltaa. Some-törky tunkeutuu suureen saliin. Kansanedustajat ymmärtävät toisiaan tahallaan väärin, hakevat huomiota ja kilpailevat siitä, kuka osaa ja uskaltaa tölviä toista rajuimmin.
Rajojen rikkomiseen rohkaisee se, että kansanedustajan asemassa säästyy yleensä rikosseuraamuksilta.
”Jos tukena on tarpeeksi suuri eduskuntaryhmä tai muu myötämielisten joukko, kansanedustaja voi suuressa salissa käyttää kieltä, joka on muuten mahdollisesti laitonta. Tilanne on demokratian ja sananvapauden lintukodossa erikoinen: somessa ei saa suoltaa saastaa seuraamuksitta, mutta demokratian temppelissä se on mahdollista.”
Sosiaalinen media on mullistanut vaikutusmahdollisuudet, joita kielellisiin innovaatioihin kykenevillä ihmisillä on.
”Tänään keksitty kielellinen leima, vaikkapa silmänräpäyksessä omaksuttavaan meemiin upotettuna, voi olla jo huomenna koko maailman käytössä.”
Vaikeudet ovat haasteita
Poliitikkojen sanomiset ovat entistä tarkemmassa syynissä. Internet ei unohda, ja vanhoista puheistaan tai kirjoituksistaan voi joutua tilille vuosien päästä.
Viestintään hankitaan osaamista, ja siitäkin voi joutua vaikeuksiin, kuten kävi Katri Kulmunille (kesk), jonka erityisavustaja hankki koulutusta ministeriön piikkiin. Viestintäkouluttajien kiertoilmauksia tunkee joka paikasta. Vaikeudet ovat haasteita ja palveluiden heikentäminen sopeuttamista tai tehostamista.
”Bio tuntuu pesevän kaiken töhnän pois jopa sellukattiloista. Sellutehtaiden asemesta nyt puhutaankin mieluummin uuden sukupolven energiatehokkaista biotuotetehtaista.”
Sote-palveluita yksityistettäessä puhutaan valinnan vapaudesta, jonka vastakohta on kielteinen pakko. Vanhainkotien hoito on muuttunut palvelutalojen hoivaksi.
Hoiva tarkoittaa hoitoa, vaalintaa, huolenpitoa sekä suojaa ja turvaa. Sote-keskustelussa hoivaan yhdistyi turvattomuudesta kertovia sanoja, kuten alimiehitys, heitteillejättö, hoitovirhe, laiminlyönti, välinpitämättömyys, ylikapasiteetti ja jopa kuolema.
”Siinä missä hoivaa tarvitsevien omaiset ovat puhuneet vaippojen vaihtamisen unohtamisesta, sänkyyn nostamatta jättämisestä, riittämättömästä ruoasta, huonosta siisteydestä ja sen tapaisista asioista, hoivapalveluja tarjoavien yritysten edustajat ovat puhuneet tehostetusta palveluasumisesta, väliaikaisista ongelmista, hetkittäisestä henkilöstövajeesta, rekrytoinnin vaikeuksista ja haastavista hoitajamitoituksista. Kielenkäyttö vaihtelee sen mukaan, mistä näkökulmasta asioita katsoo ja missä roolissa niihin ottaa kantaa.”
Tommi Liljedahl
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
