Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Siskotuulikki Toijonen odottaa Teatteri Telakan ensi-iltaa ja Filharmonian konserttia.
1
Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittaja on Disneyn piirroselokuvaa syvempi, jännittävämpi ja kantaaottavampi väkevä toiseuden puolustus
Sen toteutus on sanalla sanoen upea! Melko korskeasti sanottu, tämmöisen laitosteattereiden musikaaleja lähinnä karsastavan, etabloituneen kulttuuritoimittajan suulla. Mutta totta joka sana.
Oopperaa muistuvassa musikaalissa lähes kaikki on kohdallaan: erinomaiset ammattilaiset keskeisinä solisteina, taitavat muusikot Martin Segerstrålen hallitusti johtamassa 13-henkisessä orkesterissa, hyvä kuoro sekä Marjatta Kuivaston kaunis ja kekseliäs lavastus. Ja kun kaikki tämä on mitä taitavimman ohjaaja Georg Malviuksen käsissä, saa koskettava, moniulotteinen tarina ansaitsemansa tulkinnan.
Esmeraldana on valovoimainen, ensimmäisen roolinsa musiikkiteatterin ammattilaisena tekevä Josefin Silén. Hän on monilahjakkuus, joka tanssii ja laulaa mitä parhaiten. Esmeraldan rooli on hänen selkeä läpimurtonsa vaativassa lajissa.
Petrus Kähkönen Quasimodona kiipeilee ja hyppii kellotornin rakenteissa niin uskaliaasti, että välillä pelkäsin ramparukan putoavan. Mutta, tämä lämminsieluinen vempula selviää mistä vain ja laulaa vaivattomasti ja kauniisti, fermaatteja mitä taitavammin venytellen.
Musikaalin riipaisevampaan tulkintaan yltää karismaattinen, upeaääninen oopperalaulaja Ilkka Hämäläinen arkkidiakoni Frollona. Hän laulaa hienovireisesti, tuskaisesti ja kauniisti eläytyen kirkonmiehen ristiriitoihin uskonnollisten arvojen ja maallisten viettelysten ristitulessa.
Erikoistutkija Risto Blomster tiivistää Notre Damen kellonsoittajan olevan vahva sosiaalinen kannanotto vapauden, veljeyden ja tasa-arvon puolesta. On se sitäkin, mutta ennen kaikkea upeasti esitetty musikaali.
2
Teatteri Telakan syyskauden pääohjelmiston uusi teos, Teemu Mäen ja Miko Kivisen Homo Secundus – Sekundaihminen saa ensi-iltansa perjantaina 27.9.2019. Kun liikkeellä ovat nämä velikullat, näyttämöllä voi tapahtua mitä vain. Onhan Kivinen mies, joka astuu rohkeasti näyttelijänä häpeän rajamaille ja Teemu Mäki omalakinen, monipuolinen taiteilija ja esseisti.
Yksi asia ainakin on selvä. Molemmat heistä ovat ottaneet nyrjähtäneissä teoksissaan voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaa. Epäilemättä niin nytkin.
Homo Secundus, joka on Teatteri Telakan, Tanssiteatteri Minimin ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotanto, on tekijöiden mukaan musiikkipitoinen, liikunnallinen näytelmä, joka sisältää humoristisia yhteiskunnallisia kannanottoja. Tekijät lupaavat esityksen myös sisältävän vakavia syytöksiä vallitsevia oloja kohtaan sekä siemeniä radikaaliin ajatteluun.
Esityksen fiktio sijoittuu ongelmalähiöön, kuumimpaan muotimaailmaan, tietokonepelin sisälle, piilokojuun sekä kollektiivisiin surrealistisiin uniin.
Mutta, mikä ihmeen Homo Secundus? Olento on kuulemma kehkeytynyt sanaleikistä, joka tarkoittaa joko toista ihmisen jälkeen tulevaa parempaa versiota ihmisestä, tai vaihtoehtoisesti sekundaihmistä eli jonkinlaista toisen luokan kansalaista. Ota tästä nyt selvää. Ei auta kuin mennä katsomaan.
Homo Secunduksen kerrotaan olevan ennen kaikkea näytelmä ihmisarvosta, sen puuttumisesta ja tarpeesta. Se on yhteiskunnallinen rakkausnäytelmä köyhille, rikkaille, eläimille ja kasveille. Onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka kasvikunta ottaa esityksen vastaan.
Alaotsikko Marxin kosto puolestaan liittyy siihen, että kommunismin isänä tunnettu Karl Marx sanoutui elinaikanaan irti marxilaisuudesta, ennusti Neuvostoliiton tuhon jo ennen sen syntyä, ihaili Yhdysvaltoja ja suunnitteli sinne muuttamista. Mikään historiassa ei ole aivan sitä miltä se näyttää, Mäki ja Kivinen valistavat aivan pokkana.
Tampereella on liian kanssa hyvää teatteritarjontaa tänä syksynä, oletettavasti Homo Secundus tuo taatusti oudon, ajatuksia herättävän, virkistävän lisän teatterisyksyyn.
Tampereella näytelmästä nähdään kymmenen esitystä 15.10. asti.
3
Nyt otti ohraleivän, sillä samaan aikaan Homo Secunduksen kanssa naapurissa, Tampere-talossa, on mitä houkuttelevin Tampere Filharmonian konsertti, jonka nimi on seesteisesti Anna meille rauha.
Konsertissa kuullaan Mozartin Sinfonia nro 25 g-molli KV 183, vain 17-vuotiaan huithapelin mestariteos. Yksistään jo solistien vuoksi kannattaa rientää kuuntelemaan upeaa Beethovenin C-duurimessua op. 86. Lavalle nousevat aikamme nuoret, valovoimaiset laulajat: Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 2013 voittanut ja Sibelius-laulukilpailussa vuonna 2015 ensimmäiselle sijalle noussut, kaunisääninen baritoni Aarne Pelkonen, erinomainen sopraano Marjukka Tepponen, mezzosopraano Erica Back ja viimeksi Kansallisoopperan Reininkullan kirkkaimmaksi kultaharkoksi noussut, lämpimän jaloääninen tenori Tuomas Katajala.
Kun orkesteri on varmaotteisen, aikamme tunnetuimman venäläisen kapellimestarin Vasili Sinaiskin puikoissa ja kuorona nykyään Jani Sivénin johtama Tampereen Filharmoninen Kuoro, luvassa on taatusti hieno konsertti.
4
Kirjallisuuden parissa on aina kiehtovaa ottaa haasteita. Ja melkoinen haaste Minna-Mari Pitkäsen suomentama unkarilaisen nykykirjailijan László Krasznahorkain esikoisteos Saatanatango (1985) toden totta on. Se täydentää tyylikkäästi Teos-kustantamon upeaa Baabel-sarjaa.
Tätä unkarilaisen nykykirjallisuuden klassikkoa on luonnehdittu ”umpikujaksi ja itseensä kietoutuneeksi kirjalliseksi käärmeeksi”. Olkoon niin, mutta Saatananıtango on myös oudolla tavalla mukaansatempaava, raastava, poliittinen, uskonnollinen, filosofinen ja metafyysinen tarina ihmisten elämää väistämättä vaanivista kärsimyksistä.
Mitään viihdelukemistoa tämä mustan huumorin kuorruttama kirja ei ole. ”Saatanatango on omituinen umpikuja. Sen kerronnan virta nyrjäyttää, harhauttaa ja johdattaa mukanaan läpi alitajunnan pimeiden takakujien. Kerronnan tasot lomittuvat ja keskeytyvät, sillä jokaisella on pakottava toive tulla ymmärretyksi täysin ja ehdoitta. Lopputuloksena on mielisairas ja manipuloiva vuodatus, jossa perspektiivit äkisti vaihtuvat mikroskooppisista kosmisiin”, kustantamon tiedotteessa luonnehditaan. Ehkä juuri siksi tämä rappeutuneen, nyrjähtäneen maailman ja ihmispoloja alati väijyvän kuoleman kuvaus on parasta kirjallisuutta juuri nyt. Ehdottomasti.
En ole nähnyt tästä apokalyptisesta valtatutkielmasta tehtyä Béla Barrin elokuvajärkälettä Sátántangó. Sen nähneitä kirja voi houkutella kaltaistani alitajunnan pimeillä takakujilla rämpijää vieläkin enemmän.
5
Viimeisenä, muuta ei vähäisimpänä suosittelisin niin syksyn uutta kotimaista proosaa kuin lyriikkaakin ja toki käännöskirjallisuuttakin. Meneillään on hieno kirjasyksy useine aarteineen. Se on parasta juuri nyt, ja kestävimpien teosten myötä vielä pitkään.
Siskotuulikki Toijonen
