Armotonta menoa. Kuva: Road Movies Oy / Yle

1

Armotonta menoa on erityisesti sinulle, jos eläkeikä ja vanhuus lähenevät, tai jos vanhempasi ovat jo hoidon tarpeessa – tai jos olet nuori ja haluat nähdä, miten isovanhempiasi hoidetaan.

Susanne Helken ohjaama dokumentti on järkyttävä, raikas, koskettava ja erinomaisen hyvin tehty. Vanhustenhoito on tässä riisuttu esiin sellaisena kuin se on. Asiantuntijoita tai poliitikkoja ei ole mukana, mutta työntekijät saavat puheenvuoron.

Ellei tämän näkeminen ahdista, ei sitten mikään suomalaisessa vanhustenhuollossa. ”Me olemme kestävyysvaje”, laulavat vanhukset toistamiseen.

Valitettavan hyvä herätys ja syy alkaa vaatia muutoksia. Tai niitähän on kyllä vaadittu, mutta parannuksia ei ole tapahtunut.

Armotonta menoa Yle Areenassa.

2

Norjalaiset osaavat. Viaplayn tarjoama minisarja Arkkitehti on ikävän todentuntuinen kuva tulevaisuuden maailmasta. Eletään maailmassa, jossa asuntojen hinnat ovat kohonneet niin, että jopa hylättyihin, maanlaisiin parkkihalleihin rakennetut ja kaupunkimaasturin kokoiset pikkuasunnot menevät kaupaksi ja tuovat suuria voittoja. Kun ikkunaa (kalliita!) ei ole, rakennetaan valoseinä.

Arkkitehtiin mahtuvat myös ihmissuhdeongelmat, ystävyys ja suhteet vanhempiin, epätoivoiset keinot saada rahaa velkoihin, mutta mistään ei tehdä numeroa, kaikki vain soljuu. Sarja on pelottava ja hyvin kiinnostava tasapaksujen poliisi-, ihmissuhde-, ruoka- ja realitysarjojen seassa.

Arkkitehti Viaplayssa.

3

Sain Viaplayn ilmaiskatselujakson, koska ostin festarilipun läntisen Suomen hienoimpaan kesätapahtumaan eli Huhtamon kansainväliselle elokuvafestivaalille. Heinäkuussa tärähtää Tuulikki-Vampulan lentokentällä festivaalin avajaisnäytäntö, eli Tom Cruisen tähdittämä Top Gun: Maverick. Huu!

Huhtamon kansainvälinen elokuvafestivaali kuuluu niihin tapahtumiin, joita voisi kutsua nimellä Hyvien ihmisten juhla. Tiedoksi: Huhtamo on kylä Huittisissa.

Huhtamon elokuvajuhlat 17.–23.7.2023.

4

Työperäinen maahanmuutto on ollut tekeillään olevan hallituksen muodostamisen ydinkysymyksiä. Maahanmuuttajia tarvitaan, koska työntekijöitä ei riitä terveydenhoitoon, vanheneva kansa ei pysty itse itseään hoitamaan eikä pyörittämään lattiatason tuotantoa. Kaikki maahanmuuttajat eivät kuitenkaan kelpaa kaikille.

Mai Tolosen Meiltä on aina lähdetty (Warelia, 2023) on hyvä muistutus siitä, mistä oloista täältä on ennen lähdetty. Samanlainen köyhyys, kurjuus, näköalattomuus kuin mitä täällä on ollut, on arkea edelleenkin lukemattoman monissa maissa, joista nyt lähdetään.

Tolonen kirjoittaa ruotsinkielisestä Pohjanmaasta ja kuvaa samanlaisia oloja kuin Ann-Luis Bertell omissa romaaneissaan, joissa myös lähdettiin pois köyhyyttä pakoon.

Tolosen teksti on toteavaa, usein monisanaisesti kertovaa eikä ota kantaa. Lukijalle käy kuitenkin selväksi, miksi oli pakko lähteä, miksi jonkun toisen maan tarve työntekijöistä oli siunaus näille toisille.

Meiltä on aina lähdetty on kirja, jota voi suositella erityisesti näinä aikoina, eikä vähintään perspektiivin avartamiseksi.

5

Olen aikuisena elänyt kotikissojen kanssa yli 30 vuotta. Lopulta löysin kirjan, joka auttoi ymmärtämään kaikkia heitä edesmenneitä, jotka edelleen ovat osa muistojani ja joita edelleen ikävöin. Tämä nelijalkainen pikkuväki ei koskaan jätä pahaa mieltä jälkeensä.

Minulla on ollut Shaqlawa, Yksisilmä-Adrian, poikansa Mustis, Palestiinalais-Jassu ja nyt kanssani taloa pitävä, edesmenneen Jassun rouva Pikkiliini. Joidenkin näiden kissojeni kanssa elin ulkomailla, osa tuli sieltä kanssani tänne, Pikkiliini tuli naapuripitäjästä lopettamisuhan alta.   

Helena Telkänrannan teos Millaista on olla kissa (SKS, 2023) kertoo selkeästi sen, mitä tavallisen ihmisen on hyvä kissoista tietää. Se on helppolukuinen, mutta ei heppoinen. Suositeltava ihan kaikille, jota kissat kiinnostavat. Olisinpa saanut tämän kirjan käsiini aiemmin!

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua