Galleriakatsaus: Eri käsityömenetelmillä syntynyttä nykytaidetta, symbolisia mosaiikkiveistoksia ja pastellimaalausten taikaa

Veera Kopsala: Hups (2022). Kuvat: Katri Kovasiipi

Ilmaisultaan väkevät puureliefit ja tuftaukset

Galleria Himmelblaussa esillä olevat taiteilijat Veera Kopsala ja Niina Mantsinen luovat kumpikin omilla keinoillaan energisen jännitteen työtavan ja kuva-aiheen välille. Kopsala veistää jykeviä ja valovoimaisia puureliefejä valokuvamaisista ideoista, Mantsinen maalaa langoilla suurikokoisia tekstiiliteoksia graffitiaiheista tuftaamalla.

Kopsalan kuva-aiheet ovat railakkaita, ruumiillisuuden mehevästi ja rehevästi tunnistavia ja tunnustavia: naisia uikkareissa, naisia yläosattomissa, uimapukuinen nainen uimalasit silmillään, puristaen molemmissa käsissään kokonaista kalaa. Kalansaalis, kalanperkaus, yllätetyt kasvot lähikuvassa, puunsyyt voimakkaina kasvojen uurteina. Puun järkähtämätön materiaalisuus ja kuva-aiheiden kesäinen, karhea hilpeys luovat nautinnollisen jännitteen.

Veera Kopsala: Kyylä (2023).

Puu avaa Kopsalan käsissä materiaalisuutensa tuoreesti; samalla kun taiteilija veistää kuviinsa rentoa ruumiillisuutta, puureliefien työstämisen fyysisyys on teosten peruselementtinä läsnä. Kopsala yhdistää puunveistoon myös maalausta, hänen väripalettinsa on vahva ja elinvoimaisella tavalla raikas.

Kopsalan kuva-aiheet viittaavat kesään, niissä on roima annos rehevää mökkielämää. Kesälomalla piintyneimmätkin kaupunkilaiset kaivavat itsestään esiin paljasta pintaa pelkäämättömän metsästäjä-keräilijän, kalastajan, saalistajan. Näyttöjä tuijotellessaan kangistunut talviotuskin herää kesällä hetkeksi eloon ja osaksi luontoa.

Langoilla maalattuja graffiteja

Niina Mantsisen tekstiiliteosten kuva-aiheet kumpuavat graffititaiteilijoiden tekemistä graffiteista.

Himmelblaussa nähtävistä teoksista melkein kaikki Mantsinen on toteuttanut tuftaamalla. Tuftauksesta on kehkeytynyt käsityöpiireissä ihan viime aikoina myös jonkinlainen villitys, mutta Mantsinen on tämän lajin edelläkävijä: hän on toteuttanut tuftausteoksiaan jo vuosien ajan, ja hän on aloittanut tuftauksen ennen kuin se on saavuttanut laajaa suosiota.

Graffitit tehdään spraymaaleilla luvattomasti, useimmiten nopeasti ja salaa. Graffiteista kuva-aiheensa poimiva Mantsinen on puolestaan käyttänyt hitaita, perinteisiä tekniikoita ja jopa kysynyt luvan kuva-aiheiden käyttämiseen taiteilijoilta, joiden graffiteja on päätynyt käyttämään omissa teoksissaan.

Tuftausneulalla työskentely olisi näin suurikokoisissa teoksissa raskasta ja hidasta, joten Mantsinen on helpottanut työskentelyn raskautta käyttämällä paineilmalla toimivaa konetta tuftaustekniikkansa välineenä.

Niina Mantsinen: Natt (2023).

Mantsisen teoksia nimitetään graffitiryijyiksi. Itse hieman vierastan ryijy-sanan käyttöä tuftauksen yhteydessä. Ryijytekniikka joko kutoen tai ommellen on kuitenkin erilainen, erilaisia ovat myös ryijyjen nukat – mutta ryijynkaltaisia nämä teokset toki ovat. 

Visuaalisuudeltaan Mantsisen teokset linkittyvä myös pop-taiteen perinteeseen. Siinä missä vaikkapa Jani Leinonen on vienyt kaupallisia logoja lasimaalausten muotoon, Mantsinen kytkee graffiteja tekstiilitaiteen perinteeseen.

Liperissä syntyneen Mantsisen käsistä on purkautunut myös perinteistä karjalaista kirjontaa uudella otteella ja uuteen mittakaavaan. Jättikokoiset punaisin langoin ommellut etupistokirjontakukot koristavat suuren VR-pressun pintaa teoksessa Baby Bird (2022). Feminiininen, aiemmin paljolti kodin piiriin suljettu käsityöperinne ja ratapihojen urbaani, maskuliiniseksi leimautunut maailma kohtaavat ja tarttuvat kiinteästi toisiinsa, aivan kuten Mantsisen teoksissa kautta linjan.

Veera Kopsala: Saalistaja & Niina Mantsinen. Galleria Himmelblau ja Puuvillasali, Finlaysoninkuja 9, kerros 2 B, 14.5.2023 saakka, ke–pe 11–18 ja la–su 12–16.

* *

Esineveistoksia murskatuista turvalaseista

Ruotsin Göteborgissa asuva ja työskentelevä suomalaistaiteilija Kaisa Luukkonen on seurannut asuinpaikkansa Angeredin bussipysäkkien toistuvaa rikkomista. Hän on myös kuulostellut tapahtumista kirvonnutta keskustelua ja pohtinut vaikuttimia, joiden pintakuohuntaa rikotut bussipysäkkien turvalasit ovat olleet. Taiteilija keräsi lasinpalaset talteen ja liimasi niitä yhteen veistoksiksi, joita nyt nähdään Kulttuuritalo Laikun Studiossa.

Nuo veistokset ovat saaneet aiheensa poliittisesta vastarinnasta, jota on harjoitettu eri puolilla maailmaa. Ne ovat toisintoja esineistä, joita on käytetty mielenosoituksissa vuosina 2019–2023. Teosnimet ilmentävät paikkaa ja ajankohtaa, jossa kunkin veistoksen aiheeksi päätynyttä välinettä on käytetty. Esineet sinänsä ne ovat varsin neutraaleja ja voisivat olla peräisin melkein mistä tahansa muualtakin: kyynärsauva, suojalasit, kypärä, suojamaski, autonrengas, megafoni, sakset…

Lasimurskasta kokoon liimatut veistokset ovat esikuviensa täydellisiä, mosaiikkimaisia kopioita. Samalla ne viestittävät jostain jo rikki menneestä ja toisaalta myös vakavasti uhanalaisesta, jatkuvasti rikkoutumisen vaarassa olevasta.

Kaisa Luukkonen: Bangkok 20/09/2020.

Valo välkehtii lasinpaloista syntyneessä pinnassa, lukuisat teokset muodostavat teosten yksivärisen tai pikemminkin värittömän kokonaisuuden. Materiaalisen monotonisuutensa ansiosta eri maailmankolkkiin aiheiltaan sijoittuvat teokset ovat keskenään hyvin tasa-arvoisia. Pienistä sirpaleista koottujen veistosten muodon täydellisyys pysäyttää katsojan – esineet edustavat yhtä aikaa eheyttä ja rikkinäisyyttä.

Dokumentaarisina, todellisuudesta poimittuja esikuviaan esittävinä Luukkosen veistokset ovat luonteeltaan hyvin toteavia ja kiihkottomia. Merkitykseltään ne ovat välineitä, joiden avulla ihmiset ovat hyvin erilaisissa olosuhteissa yrittäneet tavoitella esimerkiksi tasa-arvoa.

Taiteilija ei tarjoa teoksilleen yksiselitteistä tulkintakehystä, joten jää katsojan tehtäväksi miettiä, mikä yhteys göteborgilaisten, toistuvasti hajotettujen bussipysäkkilasien ja ympäri maailmaa toteutuneen poliittisen aktivismin välillä voisi olla. Tai onko sitä?

Kaisa Luukkonen: Instruments of Uprising. Kulttuuritalon Laikun Studio, Keskustori 4, Tampere, 14.5.2023 saakka ti–pe 9–20 ja la–su 10–18.

* *

Itse tehdyillä kuivapastilleilla maalattuja maailmankuvia

Marianne Laiti on toteuttanut teoksensa pääosin kuivapastilleilla, jotka hän on tehnyt itse myrkyttömistä pigmenteistä. Laitin käyttämät värisävyt ovat pehmeitä, lämpimiä, luonnonläheisiä. Kirkkaampia värisävyjä tarvitessaan hän turvautuu välillä myös kaupan liituihin ja akryylimaaleihin.

Laitin kolorismissa vallitsee lempeä harmonia. Näiden teosten kuvakerronnassa on hiven luolamaalausten asennetta. Ne kuvaavat luontoa ja luonnon kaipuuta jatkumona, josta voi havaita ihmisen jättämiä jälkiä lähinnä taiteilijan luomalle merkkijärjestelmälle rakentuvina symboleina. Kaksiulotteinen ilmaisu yhdistyy monitasoisuuteen: villi luonto ja inhimilliseen viittaavat merkit elävät teoksissa rinnakkain, samaa yhteistä pintaa kirjoen.

Marianne Laiti: Alkumeri (Omistettu Outi Heiskaselle – kiitos elämäntyöstä! 2023). Pastelli, muste.

Teokset ovat maailmankuvallisia jatkumoita, joissa luonto ja feminiinisyys korostuvat positiivisimpina arvoina. Tekniikkoina pastelli ja paperi tarjoavat mahdollisimman suoran ja välittömän kontaktin taiteilijan läsnäoloon; teoksen syntyhetkellä taiteilijan ja syntyvän kuvan välillä on mahdollisimman suora yhteys, syntyneessä kuvassa puolestaan teoksen ja katsojan välissä on mahdollisimman vähän mitään tekniikkaa.

Laitin teosten rytmiä kuvaavat luonnollisuus, spontaanius, tietynlaisen abstraktin tarinallisuuden improvisointi paperille. Elämänkaari elämän synnystä sen värikkääseen kukoistukseen ja jossain määrin myös päättymiseen on läsnä.

Näyttelysaleihin on asetettu pari tuolia kuin vihjeeksi katsojalle: istu alas, rauhoitu, hengittele teoksen maailmaa, anna sille ja itsellesi tilaisuus.

Marianne Laiti: Veteen piirretty, pastellimaalauksia. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, Tampere, 10.5.2023 saakka ma–pe 12–18, la–su 12–16.

* *

Kaikesta käsillä olevasta syntyneitä pieniä ihmeitä

Ulla Pohjolan herkänkauniit teokset ovat syntyneet silkkilangoilla kirjoen, luonnosta löytyneitä kiviä, puunpalasia ja luita kirjontoihin, kierrätysesineisiin ja kankaisiin yhdistellen sekä maalaten. Pohjola hallitsee pikkutarkan tekemisen tavalla, joka tuottaa teoksiin syvyyttä ja rauhaa.

Käsinkirjonta ja konekirjonta soljuvat kauniisti yhteen, sen mukaan mikä on kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaista. Sekä villistä luonnosta kerätyt että itsekasvatetut kasvinosat hakeutuvat Pohjolan käsissä omaan lempeään järjestykseensä, jossa voi aistia kiitollisuutta, hartautta, hyväksyntää, iloa ja armoa. Materiaalien löytö- tai kasvatuspaikka ovat nekin taiteilijalle merkityksellisiä.

Ulla Pohjolan teoksissa vuodelta 2013 on hillittyä huumoriakin. Teosten Vaihtopuku (vas.), Kevään korvilla ja Talvipuku pohjina toimivat maalatut kauhanpesät, mukana on myös käsinkirjontaa silkkilangoin, nyöriä, pajunkissoja ja sekatekniikoita.

Pohjolan teoksissa on vahva oma tyylinsä, jossa tekemisen herkkä keskittyneisyys ja työtapojen hitaus tuottavat erityistä, elämää arvostavaa tunnelmaa. Luonnosta löytyneiden luiden tai kääpien muoto on tarjonnut taiteilijalle portteja ideoihin, joita seuraamalla hän on saanut aikaan oivaltavia, monipuolisia kädentaitojaan hyödyntäviä ilmaisuja. Suurikorvaiset kuuntelijat antavat suloisen ja humoristisenkin muistutuksen Hugo Simbergin Hallasta (1895).

Taiteilijan runsaasta tuotannosta riittää aineksia teemoiltaan hyvin monenlaisiksi näyttelyiksi. Tällä kertaa eivät korostu kuolemaan liittyvät lempeät kuva-aiheet, joista Pohjola ehkä parhaiten muistetaan. Sen sijaan käynti Pienessä taidegalleriassa on kuin luontoretki, jossa kevät herättää aistit.

Pienen taidegallerian kompakti ja valoisa tila näyttää Pohjolan teosten esityspaikkana parhaimpia puoliaan. Näyttely on ripustettu hyvin kauniisti ja tasapainoisesti.

Ulla Pohjola. Pieni Taidegalleria, Tukkateekki, Näsilinnankatu 28, Tampere, 17.5.2023 saakka ti 10–17, ke 12–18, pe 11–16. Ulla Pohjolan teoksia on esillä myös Tampereen Ortodoksisen kirkon Suvantotilassa, Suvantokatu 10, ti 9.5. ja ti 16.5. klo 14–17.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Suomen Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua