Kuvat: Mika Levälampi / Into
KIRJAT | Antto Terras istuttaa uutuuskirjassaan roastattavan penkkiin venäläisyyden. Tositapahtumiin perustuvien rikostapausten avulla kerrotaan, mihin mielivaltainen valtio ja sen korruptoitunut hallinto johtavat.
”Terras ei pilkkaa venäläisiä, vaan Venäjää.”
ARVOSTELU
Antto Terras: Verinen Venäjä
- Into Kustannus, 2023.
- 330 sivua.
Huipputoimittaja tai -kirjailija osaa nostaa esiin ilmiöitä, joiden keskellä kaikki elävät, mutta eivät niitä näe. Huumori on hauskimmillaan, kun laukoo hieman kärjistettyjä totuuksia ja muut nauravat vedet silmissä.
Antto Terras yhdistää kirjoissaan terävää tarkkanäköisyyttä ja roast-huumoria. Roastauksesta kolme vuotta kirjankin (Roast – Suomen starat kaikilla mausteilla, 2020) kirjoittanut koomikko valitsee tylytettäväksi yksittäisten ihmisten sijaan ilmiöitä ja kulttuureita. Hulvattomissa tietokirjoissaan hän on pakottanut suomalaiset ja virolaiset nauramaan itselleen ja toisilleen.
Neljän vuoden takaisen Tallinnan tappajat -kirjan kanteen oli lyöty true crime -leima. Jatko-osan poikineessa teoksessa Terras sukeltaa Viron itsenäistymistä seuranneisiin verisiin vuosiin. Aineistona toimivat viinanhuuruiset ja ruudinkatkuiset tositarinat.
Nopeasti muuttuneen yhteiskunnan ongelmat poiki mafiameininkiä. Terras ei jäänyt seuraamaan synnyinmaansa kasvukipuja vaan loikkasi Neuvostoliiton luhistuessa 17-vuotiaana länteen – mutta ajautuikin Suomeen. Venäjän taitonsa ansiosta hän päätyi Stockmannin myymäläetsiväksi. Arjen tragikomiikka poiki kirjan (Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat, 2015) ja näytelmän.
Hurmeisia tositarinoita Venäjältä
Tallinnan tappajat -kirjoissa naurettiin paitsi surkuhupaisille rikostapauksille, myös neuvostomenneisyydelle. Uutuuskirja Verinen Venäjä (Into, 2023) ammentaa samasta laarista entistä isommalla kauhalla.
Antto Terras kertoo hurmeisia tositarinoita neuvostokauden viime vuosilta ja itsenäistymistä seuranneelta sekasorron ajalta. Vaikka miestä kaatuu monenlaisilla välineillä ja myrkyillä, hirveyksillä ei mässäillä, vaan tapahtunut todetaan ohimennen välttämättömyytenä, johon yhteiskunnan ja ihmisen tilanne johtaa. Rikosten kautta kerrotaan venäläisestä kulttuurista ja karusta arjesta.
Terraksen hirtehinen huumori kuuluisi tekijänoikeuksien piiriin. Se ei ole mustaa, vaan arjen harmaata.
”Venäläinen kauneusihanne on joskus aikojen alussa kasattu puolalaisen pornon ja bulgarialaisen katutyylin oudoimmista paloista.”
Konnilta riisutaan sankarin viitta
Ukrainan sota on lietsonut ryssävihaa. Antto Terras vihaa Venäjää, ei venäläisiä. Hän kirjoittaa vinksahtaneella rakkaudella ihmisistä, jotka yrittävät selviytyä kieroutuneessa järjestelmässä sen opettamilla keinoilla. Kirja on roastausta aidoimmillaan, sillä ankarasta irvailusta huolimatta se on samalla kunnianosoitus kohteelleen.
Tarinoiden puitteet tarjoaa mielivaltainen, toimimaton valtio ja sen saamattomat tai korruptoituneet virkamiehet. Kaikki eivät alistu toimimaan heidän oikkujensa mukaan. Yleensä yritystä on enemmän kuin taitoa.
Aseita eivät heiluttele sankarikonnat, vaan peräkammarin pojat ja heikkolahjaiset reppanat. Tylsään arkeen kotiutunut laskuvarjojääkäri on helppo värvätä ”sisäministeriön salaiseen joukkoon”, joka eliminoi valtion viholliset kadulle ilman oikeudenkäyntejä. Kun murhaaja muutaman keikan jälkeen jää kiinni, valtiollinen turvallisuuspalvelukin joutuu selvittämään, löytyykö sekavasta organisaatiosta vaiettu tappajaosasto.
Modernit kaupungit, keskiaikainen maaseutu
Venäjää koomikon lasein tarkasteleva Antto Terras kirjaa viiltävän tarkasti Venäjän ominaispiirteitä ja ongelmia. Toisiaan ryöstämällä ja vahtimalla ei bruttokansantuote kasva.
”Venäjällä ei ole oikeastaan koskaan mennyt hyvin. Se luokitellaan maailman mahtavimpien teollisuusvaltioiden joukkoon, mutta silti vielä 1980-luvulla kaikilla kansalaisilla ei ollut passia, lukutaidottomuus huiteli parissa kymmenessä prosentissa, ja iso joukko väestöstä asui sähköttömissä pirteissä. Virallinen Venäjä rakensi ydinsukellusveneitä, tavallisempi väki kulki kaupalle hevoskärryllä.”
Suurkaupungeissa eletään nykyaikaa, mutta maaseudulla kärvistellään edelleen keskiajalla. Kommunismin ja demokratian kulissia ylläpitänyt maa on rankasti kahtiajakautunut.
”Moskovaa pidetään venäläisten keskuudessa voiman ja junttiuden pääkallonpaikkana ja Pietaria taas taiteen ja kulttuurin kehtona. Loppuja Venäjän tuhannesta sadasta kaupungista ei pidetä minään.”
Toistakymmentä aikavyöhykettä käsittävän maan hallitseminen on vaikeaa, sillä tieto ei kulje.
”Moskovasta tammikuussa annettu ukaasi tavoitti valtakunnan perimmäisen nurkan ehkä joskus lokakuun keskivaiheilla. Määräyksen sisällöt saattoivat siinä ajassa jo kumoutua kahteen kertaan ja korvautua uusilla.”
Hammaslääkärin parvekevastaanotto
Huumori antaa vapauksia vetää mutkia suoraksi. Antto Terras purkaa monimutkaiset rikosvyyhdit vetäviksi tarinoiksi ja mahduttaa muutamaan sivuun myös kärjistettyjä kuvauksia ankean arjen slaavilaisesta melankoliasta.
Kirjoittaja on terävöittänyt entisestään tyyliään, kun käsittelyssä ei ole synnyinmaa vaan Venäjä. Kerronta on edelliskirjoja tiiviimpää ja **ttuilu vapautuneempaa.
”Venäjällä sai kuka tahansa puoskari julistaa olevansa aivokirurgi, eikä ollut tavatonta, että lupansa menettänyt lääkäri porasi potilaiden hampaita kotinsa parvekkeella ja joku toinen operoi sappikiviä siivouskomerossaan.”
Lennokkaimpaan liitoon Terras lietsoo itsensä kuvatessaan uusrikkaita, jotka kilpailevat tuhlailulla.
”Heidän juhlissaan nautitaan kaviaaria hallitsevan Miss Universumin täydellisiltä pakaroilta, niistetään kokaiinipölyiset nenät Jeesuksen käärinliinaan, lämmitetään marmoritakkaa jäljellä olevilla Stradivariuksilla ja ilmoitetaan vuorokauden vaihtumisesta ammuskelemalla ilmaan timantein koristelluilla, kokonaan kullatuilla rynnäkkökivääreillä. Nämä ovat niitä pieniä iloja muutoin niin raskaassa rikkaan arjessa.”
Kolmenlaisia miliisiratsioita
Muutaman sivun mittaiset tarinat imaisevat mukaansa. Ne voi ja kannattaa nauttia pikkuannoksina, jotteivät samaa kaavaa toistuvat tapaukset muutu raskaiksi. Yleensä paha saa palkkansa eli 20–25 vuotta tai elinkautisen leirituomion.
”Parantavan työn leireille lähetettiin kivoja, kakkosluokan kriminaaleja, kuten petosmiehiä ja maltillisesti varastaneita. Vangit kurssittivat aikansa kuluksi toisiaan, ja jos tuomittu osasi leirille joutuessaan ainoastaan murtautua, palasi hän siviiliin mestaritason lukkoseppänä, seinäkiipeilijänä ja väärentäjänä.”
Pikkurikollisuuden mahdollistavat korruptoituneet poliisit, jotka osaavat katsoa läpi sormien ja valita tapaukset, joista kannattaa kiinnostua.
”Miliisiratsioita oli kolmenlaisia: oikeita, joita valvoivat ministeriöstä saapuneet tarkastajat, semioikeita, joita suorittivat viralliset miliisit ainoana tarkoituksenaan kerätä koko laitokselle kesälomarahaa, ja feikit, jolloin asialla olivat univormunsa itse ommelleet tai jostakin hankkineet rikolliset.”
Toimeen tarttuessaan poliisi on kuitenkin neuvokas. Viinankeittäjien osoitteet saa kerättyä kätevästi vesilaitoksella, kun katkaisee yöllä pontikkapannun jäähdyttämisessä tarvittavat vedet.
”Kysymyksessä oli tietysti kylmä vesi, sillä lämmintä ei venäläisten hanoista saanut koskaan.”
Sireenit ja vilkkuvalot tuovat helpotusta ruuhkaan
Luottamusta nakertava korruptio kukkii kaikkialla ja tuottaa surkuhupaisia lopputuloksia. Presidentin on puututtava peliin, kun virastot ja ministeriöt intoutuvat kauppaamaan maksukykyisille ruuhkissa helpottavia sireeneitä ja hälytysvaloja.
”Etuajo-oikeus ja sallittu ajonopeus määräytyivät kulkuvälineen arvon ja kuljettajan statuksen mukaan.”
Kiireiset autoilijat osaavat varata matkaan riittävästi ajokortteja, sillä miliisin ruutuvihkoon kirjaama ajokielto ei merkitse mitään.
Venäjällä luotetaan kuriin ja viranomaisten suoltamiin dokumentteihin.
”Jos joku vahingossa kirjataan kansioihin kuolleeksi, niin henkilö on silloin kuollut, vaikka ilmestyisi ilmielävänä virastotalolle julistamaan ylösnousemustaan.”
Byrokratia sujuvoituu rupla- tai dollarinipulla
”Monitasoiseksi rakennettu byrokratia varmistaa sen, että tekemättömyyttä ei voida ikinä todistaa, ja samalla on täysin luontevaa palkita joku siitä, että hän on tehnyt edes vähän. Mikä tahansa hakemus voi lähes laillisesti jumittua järjestelmään vaikkapa kymmeneksi vuodeksi, ellei käsittelijää muistuteta tai motivoida jollakin tapaa.”
Käytäntö johtaa siihen, että työntekijöiden ydinosaaminen saattaa suuntautua muuhun kuin virkatehtäviin.
”Palokunnan riveissä oli pakko sietää myös sellaisia, jotka varastivat roihuavan kämpän ensin putipuhtaaksi ja ryhtyivät vasta sen jälkeen sammuttamaan. Melko monen palomiehen kotoa löytyi vienosti savulle tuoksuvat stereot tai reunasta ainoastaan vähän kärventynyt tiikerintalja.”
Toimintakulttuuri on pesiytynyt myös yrityksiin, joita ei tunneta laadustaan eikä innovaatioistaan. Tuotteita luonnehtiessaan Terras tukeutuu kuvaukseen venäläisvalmisteisesta perseensuristimesta, joka ei mahdu perseeseen eikä surise.
Ratkaisukeskeinen yrityskonsultti eli palkkamurhaaja
Antto Terras taustoittaa surkuhupaisia rikoksia yhtä uskomattomilla faktoilla.
”Venäjän tilastokeskus teetti 2000-luvun alussa nuorisotutkimuksen, jonka tulokset olivat niin noloja, että ne salattiin viideksi vuodeksi. Nuorten miesten unelmana oli tulla gangsteriksi, ja neidonikäiset toivoivat pääsevänsä joskus ilotytöksi.”
Venäläiseen kulttuuriin kuuluvat selkeät sukupuoliroolit, joita ortodoksinen kirkko vaalii.
”Rakastavan ja välittävän miehen velvollisuuksiin kuuluu puolisonsa ja lastensa määrätietoinen kurittaminen. Jos mies hakkaa, hän rakastaa, tietää vanhakansa.”
Monet kirjan rikostapaukset liittyvät turvapalveluihin, jotka toisinaan kasvavat niin suuriksi, että yrittäjä huomaa myyvänsä yritysverkostolleen suojaa itseltään. Konsernin suorittava porras koostuu ratkaisukeskeisistä yrityskonsulteista eli palkkamurhaajista.
”Isoon kaupunkiin eksyi aina joskus uusia, röyhkeitä yrittäjiä, jotka arvelivat pärjäävänsä omillaan. Onneksi ihmiset olivat nopeita oppimaan. Kurinpalautukseksi riitti, jos poltti yhden autokorjaamon vuodessa tai hirtti joka toinen kesä jonkun yökerhoyrittäjän diskopalloon.”
Asuntojen ja autojen uusjako tapahtuu hankkiutumalla niiden omistajista eroon. Suoraviivaiset toimintatavat asettavat haasteita avaintehtävissä toimiville.
”Pankkiuralle lähteneet tiesivät, että ala oli tuulinen ja monin tavoin vaarallinen. Ellei antanut jollekin lainaa, sai puukosta, jos taas luototti väärää tahoa, sai luodin kilpailijalta, ja mikäli vei joltakin kolmannelta velkojen panttina olleet osakkeet, syttyi kolmas maailmansota.”
Tommi Liljedahl
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
