Itämeren turvatarkastus muistuttaa, että Venäjä on käynyt jo pitkään sotaa kyber- ja hybridioperaatioiden sekä energian avulla

Kuvat: Gummerus

Baltian maat ja Puola yrittivät saada muutkin havahtumaan Venäjän uhkaan viimeistään Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan jälkeen. Suomi noudatti hyväuskoisesti Saksan linjaa, jossa vastapuolet sidotaan taloudella ja energialla riippuvaisiksi toisistaan.

Venäjä käytti kuitenkin öljyä ja etenkin maakaasua aseenaan. Moskova-mieliset kumppanit saivat nauttia edullisesta energiasta. Saksan kilpailukyky perustui osin halpaan kaasuun. Itä-Euroopan maiden kaasutoimituksiin tuli yllättäviä häiriöitä ja hinnankorotuksia, jos ne yrittivät katkoa napanuoriaan ja lähentyä länteen.

Energian avulla Venäjä yritti hajottaa EU:ta. Unionin sisälle kasvoi Unkarin kaltaisia autoritäärisiä ja Venäjä-mielisiä häiriköitä. Toisaalta Ukrainan sota on haudannut Puolan oikeusvaltio-ongelmat. Se on nousemassa alueelliseksi suurvallaksi ja ottamassa vastuuta Keski- ja Itä-Euroopan puolustuksesta, mitä on toivottu Saksalta.

Palat loksahtelevat paikalleen

Baltian maita seuraavat toimittajat Kaja Kunnas ja Marjo Näkki kirjoittivat Venäjän kasvavasta uhkasta Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan käynnistyttyä. Vuoden 2016 Suomenlahden suhdekirja – uudet vaaran vuodet oli helpompi sivuuttaa kuin Venäjän hyökkäyksen jälkeen julkaistava katsaus Itämeren turvallisuustilanteeseen.

”Miten Venäjän toimet vaikuttavat muiden Itämeren rantavaltioiden suhteisiin? Kullakin maalla on oma historiansa ja suhtautumistapansa Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Natoon, mikä luo jännitteitä läheisiinkin naapurisuhteisiin”, toimittajakaksikko pohjustaa kirjaa, jossa yhdeksän Itämeren asukasta auttaa ymmärtämään omien maidensa erilaista näkökulmaa tilanteeseen.

Lyhyistä haastatteluista kuvakulma laajenee sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Uutis- ja historiakatsaus ei tarjoa aktiiviselle uutisseuraajalle paljonkaan uutta, mutta takavuosien patsaskiistat sekä kyber- ja hybridihyökkäykset loksahtavat paikoilleen isossa palapelissä, kun ne kerrataan osana isoa tarinaa.

Kybersotaa käydään kaiken aikaa

Itämeren turvatarkastus – kun sodan uhka palasi -kirjan (Gummerus, 2023) silmiä avaavinta antia tarjoaa Itämeren kierroksen alkajaisiksi esiteltävä kyberpuolustuksen uranuurtaja Viro. Itsenäistyttyään se rakensi uuden yhteiskuntajärjestelmänsä suoraan digiaikaan.

”Kehittyneitä viron-, venäjän- ja englanninkielisiä verkkopalveluja tarjonneet pankit vetivät puoleensa kyberrikoillisia. Niiden digitaalisista järjestelmistä tuli koekenttä, jossa rikolliset testasivat uusia viruksia ja taktiikoita.”

Sota venäläishakkereita vastaan kehitti Viron osaamista. Maasta tuli kyberhyökkäysten ja -turvallisuuden tutkimuslaboratorio. Naton kyberpuolustuksen osaamiskeskus asettui Tallinnaan 2008.

Kyberpuolustus eroaa maa-, meri- ja ilmapuolustusta siinä, että verkossa sotaa käydään kaiken aikaa. Palvelunestohyökkäyksiä ja vahingollisempia iskuja pankkeihin, energiajärjestelmiin ja muihin kriittisiin palveluihin testataan ja torjutaan jatkuvasti.

Viro kohtasi massiivisia hyökkäyksiä muun muassa vuonna 2007, kun neuvostosotilasta kuvaavan pronssisotilaan siirto kärjisti välejä Venäjään.

Eurooppa laiminlöi puolustuksensa

Euroopan maat ovat Naton rohkaisemana purkaneet asevelvollisuusjärjestelmänsä, sillä kansallisvaltioiden välisten sotien uskottiin olevan historiaa ainakin Euroopassa. Puolustuksessa on satsattu pieniin, nopeasti liikuteltaviin joukkoihin.

Suomikin on pienentänyt sodan aikaisia joukkojaan, mutta 280 000 sotilaan armeija on eurooppalaisittain vahva. Se on myös hyvin varusteltu, sillä asevelvollisuusarmeijan ansiosta pääosa rahoituksesta on voitu kohdistaa hankintoihin.

Esimerkiksi Saksa on pyrkinyt varustautumaan vain sen verran kuin on välttämätöntä. Bundeswehrin riveissä on vajaat 200 000 sotilasta. Heiltä puuttuu perusvarusteita housuista luotiliiveihin, ja ammuksia on varastossa vain muutamaksi päiväksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Saksa ilmoitti laittavansa sata miljardia puolustukseen, mutta lisäsatsaus on jumiutunut byrokratian rattaisiin.

Energiariippuvuus Venäjästä on purettu päättäväisemmin. Ennen vuotta 2022 Saksa oli Venäjän suurin kaasuasiakas, johon vietiin viidesosa kaasusta. Ennätystahtiin rakennettujen LNG-terminaalien ja Norjan kaasun avulla Saksa selvisi kriisitalvesta.

Uusi Molotov–Ribbentrop-sopimus

Saksan kaasukytkentä Venäjään on hiertänyt välejä Itämerellä. Etenkin Puola on protestoinut sitä, että Saksa on tehnyt sen pään yli Nord Stream -sopimuksia Venäjän kanssa.

”Kaasuputki muistuttaa aikakausista, joina Saksan ja Venäjän väliin hääviä maita uhkasi tuho suurten naapureiden keskinäisten sopimusten vuoksi. Kahdesti se oli merkinnyt Puolan jakoa”, kirjassa verrataan kaasuputkia toisen maailmansodan alla solmittuun Molotov–Ribbentrop-sopimukseen.

Venäjä synnytti Eurooppaan energiakriisin nostamalla kaasunhintoja ja vääntämällä sitten hanat kokonaan kiinni. Lopulta putket räjäytettiin Tanskalle kuuluvan Bornholmin lähistöllä.

Itämerta hallitaan Gotlannista

Vielä Bornholmiakin tärkeämpi saari Itämeren herruuden kannalta on 60 000 asukkaan Gotlanti. Se nousi otsikoihin tammikuussa 2022, kun Venäjä alkoi siirrellä joukkojaan Itämerellä. Ruotsi laivasi näyttävästi kalustoa saarelle, jonka ohi kulkevat Itämeren merireitit.

Gotlannin rykmentti oli lakkautettu vuonna 2004 ja viisi vuotta myöhemmin oli siirrytty ammattiarmeijaan. Gotlannin turvaksi oli jäänyt kahdeksan panssarivaunua, muttei yhtään sotilasta.

Keväällä 2022 aikana Ruotsi hautasi 200-vuotisen liittoutumattomuuden ja haki Suomen kanssa Nato-jäsenyyttä. Puolustusmenot päätettiin kaksinkertaistaa kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Ruotsi nautti jo valmiiksi USA:n turvatakuista. Kirjassa siteerattu Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professori Linus Hagström pitää Nato-ratkaisua enemmän identiteetti- kuin puolustuspoliittisena, koska Venäjä ei uhannut Ruotsia. Hänen mielestään Venäjää ei provosoinut hyökkäykseen Ukrainan liittoutumattomuus vaan Nato-pyrkimykset.

Fortum sitoi Suomea Venäjään

Gotlannissa Venäjän uhkaan reagoitiin jo ennen hyökkäystä. Sen satama toimi tukikohtana ensimmäisen Nord Stream -kaasuputken rakennusvaiheessa. Toisen putken rakentamiseen satamaa ei enää vuokrattu, koska maassa tunnistettiin kaasuputken vaikutukset puolustukseen ja Ruotsin intresseihin.

Suomi sen sijaan sitoutui samaan aikaan entistä tiiviimmin venäläiseen energiaan valtionyhtiö Fortumin johdolla. Sen Venäjän-seikkailuihin nivoutuu myös Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimalahanke. Saksalaisen Uniperin myötä Fortum vankisti jalansijaansa Venäjällä ja tuli myös Nord Stream -kaasuputken rahoittajaksi.

Uniper ajautui kriisiin, kun sota lopetti halvan venäläiskaasun ajan. Fortum luopui yhtiöstä, joka teki tappiota puolitoista miljardia kuukaudessa. Sen käsiin jäi vielä seitsemän Venäjälle rakennettua voimalaitosta, jotka maksoivat viisi miljardia euroa.

”Vaikka Suomen energiariippuvuus oli tiedossa, se löi käsille oikeastaan vasta sen jälkeen kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Se paljasti Fortumin sekavat kaupat, Fennovoiman riskit ja Imatran kaasuputken kautta rakennetun riippuvuuden itään.”

Suomi selvisi kriisitalvesta leudon talven, energiansäästön ja tuulivoiman ansiosta. Vuonna 2022 otettiin käyttöön 437 uutta tuulivoimalaa. Kasvaneen kapasiteetin ansiosta tuulella jauhettiin tammikuussa lähes yhtä paljon sähköä kuin ydinvoimalla. Tuulivoima ja joskus valmistuva Olkiluodon kolmosreaktori kohentavat energiaomavaraisuutta ja poistavat riippuvuuden Venäjästä.

Kaasuhanoja tuskin enää avataan. Kaasusta on hankkiuduttu nopeasti eroon, ja EU-rahoituksella rakennetun yhdysputken kautta sitä voidaan hankkia tai toimittaa Viron kautta. Maat sopivat yhdeksän vuotta sitten myös LNG-terminaaleista. Hankkeesta vetäytynyt Suomi joutui viime vuonna rakentamaan sellaisen kiireellä Haminaan. Lisäksi vuokrattiin kymmeneksi vuodeksi terminaalilaiva Inkooseen.

Ei enää ikinä yksin

Neuvostoliiton miehityksestä ja vaikutusvallasta vapautuneet Baltian ja Itä-Euroopan maat muistavat historiansa. Niiden asukkaita rahdattiin sekä Hitlerin että Stalinin leireille. Miehet joutuivat taistelemaan miehittäjien armeijoissa.

”Väestö mobilisoitiin sotimaan vuoroin Hitlerin miehitysjoukoissa natsi-Saksan puolella, vuoroin Stalinin miehitysjoukoissa Neuvostoliiton puolella. Sama ihminen saattoi joutua kumpaankin armeijaan. 55 000 virolaista mobilisoitiin puna-armeijaan, yli 70 000 natsi-Saksan joukkoihin.”

Vapauduttuaan Viro päätti, ettei se enää ikinä jäisi yksin eikä alistuisi ilman vastarintaa. Maa hakeutui Natoon, koulutti upseereitaan Suomessa ja loi naapurin mallin mukaiset puolustusvoimat.

Puola ja Baltian maat ovat poikkeuksia, jotka ovat pitäneet puolustusmenot Naton edellyttämässä kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Ne ovat modernisoineet kalustoaan ja hankkineet Suomen tapaan varustusta, kun muut ovat pienentäneet varastojaan. Maat ovat halunneet ja saaneet turvakseen Naton tukikohtia, kun Venäjän aggressiot ovat lisääntyneet.

Totalitarismin nousun Venäjällä ymmärtäneet maat yrittivät herätellä Eurooppaa. Ne tarjosivat ensimmäisenä sotilaallista apua muidenkin puolesta taistelleelle Ukrainalle. Viron päättäväisyys teki pääministeri Kaja Kallaksesta kansainvälisen tähden.

Maistakaa hienoja arvojanne

Puola ja Baltian maat ovat kohdanneet hybridioperaatioita, joiden jäljet johtavat Venäjälle. Toimijana on ollut muun muassa Valko-Venäjä, joka kuskasi siirtolaisia ja pakolaisia Lähi-Idästä. Se myi hämärien välikäsien kautta tuhansilla euroilla kuljetuksia EU-rajalle.

Ensimmäisenä ilmiöön törmättiin Liettuassa, jolla on 678 kilometriä rajaa Valko-Venäjän kanssa. Tilanne oli hankala sekä rajavartijoille että ihmisoikeuksiin sitoutuneille valtioille.

Hybridioperaation tarkoitus on tarkoitus syventää yhteiskunnan jakolinjoja ja kääntää sen heikkoudet sitä itseään vastaan. Demokraattisilla mailla ole keinoja puolustautua autoritaarisen naapurin operaatiota vastaan ilman, että ne rikkoivat omia ihmisoikeuksia kunnioittavia sääntöjään.

Ihmisoikeussopimuksia ei laadittu tilanteeseen, jossa pakolaisia ja siirtolaisia käytetään painostuksen välineenä. EU paheksui rajoille rakennettuja aitoja ja nuhteli Liettuaa, koska se ei tarjonnut kaikille mahdollisuutta anoa turvapaikkaa.

Suvereenin valtion ensisijainen tehtävä on kuitenkin suojella omia kansalaisiaan. Niinpä aitaa rakennetaan myös Suomen itärajalle, jossa saatiin vuoden 2015 pakolaiskriisissä esimakua hybridioperaatiosta.

Propaganda jakaa venäläisiä

Kirjaan on haastateltu Suomeen asettuneita ja liikekannallepanoa paenneita venäläisiä, Suomessa työskennellyttä viipurilaista kokkia ja eläkepäiviään Latviassa viettävää ohjustukikohdan venäläissotilasta.

Kotimaansa ”uutiskanavia” seuraavat venäläiset ovat omaksuneet tarinan valitusta kansasta, joka on jatkuvasti hyökkäyksen kohteena. Venäläisvähemmistöt uhriutuvat neuvostomonumenttien purkamisesta ja venäjänkielisten päiväkotien ja koulujen lopettamisesta. He arvostavat Putinia, joka Pietari Suuren tapaan yhdistää slaavikansat ja näiden muinaiset asuinalueet.

Haastattelut alleviivaavat sitä, että venäläispropaganda uppoaa muihinkin kuin kouluttamattomiin maalaisiin. Uutiset Venäjän hirmutöistä kuitataan lännen valheina tai sitten ei uskota muuta kuin se, mitä on tapahtunut omille vanhemmille tai sukulaisille.

Kansalaisuudestaan luopunut tietää olevansa Venäjän kansallinen petturi. Hän joutuu valitsemaan, puhuuko vanhempiensa kanssa Venäjän hyökkäyksestä vai säilyttääkö välit heidän kanssaan.

Turhautunein totalitarismiin suistuneeseen kotimaahansa on Suomeen liikekannallepanoa paennut Aleksei.

”Sen sijaan että esittelisimme maamme kauneutta ja kulttuuria ja tekisimme yhteistyötä muiden maiden kanssa, haukumme homoja, marssimme sotilasparaateissa ja uhittelemme maailmalle.”

Suomi on saari

EU:hun ja Natoon liittyneet Baltian ja Itä-Euroopan maat koetaan Venäjällä uhkana, koska ne rohkaisevat muitakin irtautumaan Moskovan vaikutuspiiristä. Itämeren turvatarkastus tarjoaa alueen historialle neuvostoaikojen haikailua syvemmät juuret. Rantavaltiot ovat olleet tiiviissä kanssakäymisessä keskenään – silloin kun eivät ole sotineet.

Kirja on tärkeä muistutus maantieteestä. Itämeri on Suomen turvallisuuden kannalta 1 300 kilometrin maarajaakin olennaisempi. Sen kautta tulee ja menee tavara, ja kriisitilanteessa myös apu.

Suomi on saari, ja vaikeina aikoina se joutuu tukeutumaan siihen, joka tarjoaa turvaa Venäjältä. Reilut 80 vuotta sitten se oli natsi-Saksa, nyt Nato. Venäjän propagandassa ne tarkoittavat samaa, ja siksi jännitteet Itämerellä uhkaavat kasvaa.

Tommi Liljedahl

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua