Projio toi Finlaysonille unenomaisia maisemia ja NFT-teoksia – taidetapahtumakin on joutunut miettimään energiakriisiä

Kuvat: Eli Harju

Eli Harju, teksti ja kuvat

Kolmatta kertaa Tampereen Finlaysonin alueella järjestettävän media- ja valotaidetapahtuma Projion (20.–25.10.2022) teemana on tänä vuonna informaatio. Tapahtuman tuottaja Heini Puurtinen kertoo, että teeman valinnan taustalla oli muun muassa informaation korostunut rooli viime aikoina.

– Lähdimme siitä, että taiteilijoiden teosten toteutustavat ovat tapoja välittää informaatiota. Se voi välittää taiteilijan valinnoista riippuen esimerkiksi tämän mielenmaisemaa, tunteita tai poliittisia näkemyksiä.

Myös taideteoksen katsominen on omanlaisensa informaation käsittelyn prosessi.

– Katsoja voi kokea ja tulkita välitetyn informaation itse, ja hänen tapansa voi olla hyvin erilainen kuin taiteilijan, Puurtinen sanoo.

Yksityiskohta Alexander Salvesenin taivaankappaleita pohtivasta teoksesta Orbit I–III.

Energiakriisin aikana media- ja valotaidetapahtuma joutuu tietenkin pohtimaan toteutustaan. Puurtisen mukaan Projion suhteen päädyttiin siihen, että positiiviset elämykset ja yhdessä kokeminen ovat kuitenkin aina tärkeitä, varsinkin pimeässä Suomessa.

– Lisäksi me olemme avoinna vain kuutena päivänä, osa tekniikasta on päällä vain neljä tuntia päivässä ja leditekniikka on nykyään aika energiatehokasta. Siitäkin on keskusteltu, että kun ihmiset lähtevät kodeistaan tapahtumiin, he yleensä sammuttavat kodin sähkölaitteet. Siellä energiaa siis mahdollisesti säästyy.

Anniina Puiraksen hyönteishotelliveistos Bloom on ollut osa Finlaysonin aluetta vuodesta 2021. Projiossa sekin syntyy uudestaan.

Vieraiksi muuttuneita tiloja

Projioon kuuluu Finlaysonin alueen rakennusten kekseliäs valaiseminen, joka parhaimmillaan nostaa vanhasta tehdasalueesta näkyviin uusia kohtia. Tänä vuonna tapahtuman ehdottomasti parhaat palat ovat kuitenkin sisätiloissa.

Väinö Linnan aukiolta sisään käydessä ensimmäisenä näkyy Minna Saalastin videoteos Lataus. Teoksen unenomaisen lempeät näkymät haluavat herättää kävijän miettimään, milloin ja miten juuri omaa mieltään voisi ladata. Sen sijoittaminen käytävään kuin ohikulkutilaan on pirullisen nokkelaa: kun älylaitteesta loppuu akku, pistorasia kyllä löydetään, mutta kävelemmekö omien latauspisteidemme ohi liian helposti?

Minna Saalastin videoteoksen sijoitus on ovela osa sen sanomaa.

Terde-tilasta löytyy tapahtuman pääjärjestäjä Stereo:ID:n tuottama bonusteos, Interaktiivinen metsä. Kävijän liikkeet piirtyvät hetkeksi sievän metsämaiseman taustalle ja katoavat taas. Teoksen kuvat on tilattu Niina Koivusalolta ja Ville Konttiselta.

Interaktiivisessa metsässä kävijä muuttuu kuin kummitukseksi tai hetkelliseksi metsäpaloksi.

Vooninki-salissa Jan Anderzénin teos Valoisaa kuin huilun sisällä -teoskokonaisuus ei suoranaisesti piittaa katsojastaan, vaan räiskyy villinä niin siihen astuvien ihmisten kuin ympäröivän huoneenkin päälle. Teoskuvauksen mukaan Anderzénin ompelemalla luodut hahmot etsivät toimintaa, ja sitä tilan tunnelmasta kyllä löytyykin. Huilun sisällä? Ehkä – ainakaan tutulta Tampereelta sali ei tunnu.

Jan Anderzénin teos on salaperäinen, villi maailma, joka nielee sekä kävijän että ympäröivän huoneen.

Viereisen tilan Tag Tentacle -triptyykki tuntuu äskeiseen verrattuna raukean rauhalliselta. Video- ja graffititaiteilija Sellek tutkii kolmiosaisessa maalauksessa tägiä, graffititaiteilijan signeerausta. Pienestä koostaan huolimatta tägillä on suorastaan hirviömäistä voimaa, joka voi kietoa kaupunkitilan otteeseensa – kuin lonkero.

Kappale Sellekin triptyykistä Tag Tentacle.

Tiedon jäljillä?

Kutomosalien puolelle levittäytyvässä osassa Projiota on lumoavaa synkeyttä ja kielletyn hedelmän hekumaa. Hissin puolelta sisään käydessä tilaa hallitsee Yu Hsuan Yaon videoteos Lagoon, jossa monistettu ihmiskeho jäljittelee korallia ja kertoo luonnonvaraisten laguunien muuttumisesta ja katoamisesta ihmisten toiminnan seurauksena. Dynaamisen videon ja sen mahtipontisen äänimaailman otteessa hämärä tila muistuttaa samaan aikaan yökerhoa ja kirkkoa.

Yu Hsuan Yaon hypnoottisessa Laguunissa ihminen jäljittelee luontoa, jota hänen toimintansa muokkaa peruuttamattomasti.

Pyhän ja maallisen riehakas risteymä jatkuu seuraavassa salissa, jossa Emma Rönnholmin Serve Somebody muuttaa kauppojen muovipussit uskonnollisiksi tykötarpeiksi. 8-osainen valoteos nielaisee lähes koko seinän, ja siinä vaihtuvaväriset ledit paistavat keskiaikaisia kirkon ikkunoita muistuttavien muovipussikollaasien läpi. Kookas, jatkuvasti muuttuva teos, josta on löydettävissä yksityiskohtina tuttujen liikkeiden logoja, tosiaan vangitsee kävijänsä helposti tuijottamaan sitä lähes hengellisellä keskittymisellä. Moni pysähtyy hartaana muovipussien äärelle.

Emma Rönnholmin ledi- ja muovikollaasia tuijottaa helposti uskonnollisella hartaudella.

Kaikkein selkeimmältä informaation siirrolta tuntuu perimmäinen kutomosali, jossa on nähtävissä NFT-teoksia. NFT, ”nonf-fungible token”, on digitaalinen taideteos, josta voi olla olemassa satoja kopioita, mutta jonka alkuperäisellä kappaleella voi olla vain yksi omistaja. Kutomosalin perällä on nähtävissä Antti Pussisen NFT-taideteos Ries, jossa algoritmi luo tekstinpätkän ja asettelee sen 500 kertaa eri tavalla. Jokainen asetelma on uusi, ainutlaatuinen NFT.

Antti Pussisen NFT-teoksessa syntyy 500 uniikkia tapaa asetella teksti.

NFT:tä on kuitenkin pahamaineisen vaikea ymmärtää, eikä se välttämättä onnistu vielä Projiossa käytyäkään erityisen syvällisesti. Toisaalta sen kautta voi koettaa hahmottaa informaation luonnetta ja tapahtuman teemaa. Informaatio on vasta jäsenneltyjä merkkejä aseteltuna asiayhteyteen – sen jalostuminen tiedoksi vaatii prosessointia ja tulkintaa. Informaatio itsessään ei yleensä sisälläkään sitä, miten se pitäisi tulkita. Se vain valaisee jotain, mitä muuten emme tuntisi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua