8 välähdystä Tampereen Lost in Musicista – Paha Jama, Suosikki, Lyyti, Elia Lombardini ja muut festivaalin tähtihetket

Pahan Jaman mikkimiehet Nipponi ja Napakettu Yo-talolla. Kuvat: Ilkka Valpasvuo

Teksti Antti Lähde ja Ilkka Valpasvuo
Kuvat Ilkka Valpasvuo

Suomen suurin showcase-festivaali Lost In Music järjestettiin syys- ja lokakuun taitteessa Tampereella nyt jo viidennentoista kerran. Tampereen keikkapaikat ja konserttisalit täyttyivät neljän päivän ajaksi uudesta ja kiinnostavasta musiikista, kun festivaali toi kaupunkiin reilusti toistasataa artistia ja samaan aikaan järjestettävän Music x Media -tapahtuman myötä myös satamäärin musiikkialan ammattilaisia.

Lost In Musicin tapahtumapaikkoina toimivat tänä vuonna Tullikamari (Pakkahuone & Klubi), Olympia, G Livelab, Yo-talo, Telakka, H5, Secret Sauceity, O’Connell’s ja Maanalainen.

Kulttuuritoimituksen Antti Lähde ja Ilkka Valpasvuo poimivat festivaalin ylitsepursuavasta tarjonnasta omat tähtihetkensä. Esiintyjät on listattu aakkosjärjestyksessä.

Lost in Music -ennakkokoosteemme pääset lukemaan tästä. Festivaali järjestetään seuraavan kerran 4.–7.10.2023

* *

#1 AHO

AHOn keikan aikana keskustelin ystäväni kanssa siitä onko Matti Ahopellon yhtyeen instrumentaalinen ambient ennemminkin ”huljuttelua” kuin ”kelluttelua”. Kymmenisen vuotta pientä kansainvälistäkin kuohuntaa aiheuttaneen Zebra & Snake -elektroduon puolikas oli joka tapauksessa koonnut ympärilleen tasapainoisesti ja kokonaisuuden ehdoilla soivan kvintetin, jonka lempeä mutta seikkailunhaluinen sointi toi mieleen milloin Jon Hassellin ”neljännen maailman” musiikin, milloin Dire Straitsin Money for Nothing magneettisesti kuplivan intron. AHO on Suomen oloissa harvinaislaatuinen ilmestys, jonka keikalle kannattaa ehdottomasti mennä, jos sellainen sattuu vastaan tulemaan. (AL)

Kosmisten liskojen Lil’E ja CaliLeo.

#2 Kosmiset liskot

Perinteikkään YO-talon lauantain täytti hiphop. Parasta suomiräppiä vuonna 2022 tarjoilee kolmen breikkarin ryhmästä kehittynyt Kosmiset liskot. Kaartiksen, Lil’E:n ja CaliLeon räpit taustoitti DJ Icey-E ja hauskan lisän kokonaisuuteen toivat jäyhästi taustalla diggailleen Opalin näsäviisastelut biisien virheellisistä kielikuvista. Terraarion, Battlestarin ja Betoniviidakkorummun ohella mieleen jäi uusi biisi, hilpeän hervantalainen kaupunkireissutarina Älä tuu chillaa meiän kanssa. Tiukkaa mutta sulavaa räpjuoksutusta! (IV)

#3 Elia Lombardini

Elia Lombardinin konsertti oli kaikista Lost in Musicin keikoista se, jonka olin alleviivannut kalenteriini kaikkein paksuimmalla tussilla. Muste ei mennyt hukkaan; kaikista viikonloppuna näkemistäni esiintyjistä suomalais-italialainen säveltäjä-viulisti-tuottaja oli ehdottomasti vaikuttavin. Lombardini (mm. The Holyn, Ruusujen ja Vestan kanssa työskennellyt Elias Riipinen) soittaa viulua ja looppereita; hän toisin sanoen rakentaa musiikkia sitä mukaan kun sitä soittaa, elementtejä toistensa päälle pinoten ja purkaen. Lombardinin huimalta esikoisalbumilta In Death and the Hunger for a Thousand Lives kuultiin Telakalla vain yksi kappale; Riipinen oli nimittäin viettänyt keikan aattona puolitoista viikkoa mökillä, ja päätti viedä yleisön siellä keksimiinsä maailmoihin, jotka olivat yhtä lailla dramaattisia ja dynaamisia kuin levylläkin. Vain taivas on Lombardinille rajana. (AL)

Lyyti hurmasi Olympiassa .

#4 Lyyti

Olympian torstaissa kuultiin naisäänien parhautta. Pambikallion, Anna Järvisen ja Yonan ohella oman paikkansa lunasti hienosti viime tipassa Litku Klemetin korvannut Lyyti. Viisihenkisen yhtyeen pehmeä soitannollinen rikkaus korkeine puuskineen luo Lyytin laulun hengästyttävän kujertavuuden kanssa hymyilyttävän ihanan yhdistelmän. Kolmantena soittanut Lyyti oli illan esiintyjistä ensimmäinen, joka sai houkuteltua yleisön taputustahdinpitoon. (IV)

#5 Sophia Mitiku

Kalifornialaissyntyisen Sophia Mitikun musiikki ammentaa abstraktin R&B:n ja elektronisen taidepopin tyyleistä tavalla, johon Suomessa ei kovin usein törmää. Mitikun dramaattinen ja veitsenterällä kiikkuva musiikki on valtavirran tuntemista artisteista sukua lähinnä Björkin ja Kate Bushin kaltaisille oman tiensä kulkijoille, mutta täsmällisempiä referenssejä ovat 2010-luvun avant pop -artistit Arcasta, ANOHNIin ja FKA Twigsin. Mitikun esiintyminen on teatraalista ja itsevarmaa; kun G Livelabin torstaisen alkuillan yleisö pysytteli kohteliaan etäisyyden päässä lavalla, leijaili Mitiku punaisessa aavikko-samurai-mekossaan yleisön keskelle kuiskimaan salaperäisiä scifi-balladeitaan. (AL)

Moshimoshin laulaja-kitaristi Aatu Kovanen Secret Sauceityssä.

#6 Moshimoshi

”Pitseriannurkka” on hiukan vähätellen sanottu Tampereen Kalevassa sijaitsevasta Secret Sauceitystä, tilaa perjantai-illan esiintyjille oli kuitenkin enemmän kuin edesmenneen Doriksen tanssilattialla. Helsinkiläinen moshimoshi (joka kirjoittaa nimensä pienellä alkukirjaimella) on koronapandemian lahja Suomen musiikkipiireille. Bändin hymyänostattavan iloisella tekemisen meiningissä melodinen emo yhdistyy coremaailman tiukkaan paahtoon ja jazzmatemaattisiin äkkikäännöksiin. Keikka parani vain pidemmälle edettyään ja igotlostinsidemyhead-kappaleen jälkeen harmitti, että aika loppui kesken. (IV)

#7 Paha Jama

Suomalaisessa räppiskenessä harvinaisemmin liveinstrumenteilla musiikkinsa toteuttava Paha Jama pitää sisällään ”viisi kitaristia, joista basisti on paras soittaja”. Moninaiselle soittotaustalle rakentuva kuusikko yhdistelee groovaavaa soittoa hersyviin tarinoihin, sävyjä löytyy ska-potkusta hiphopin monenlaisiin sävyihin. Mikkimiehien Nipponin ja Napaketun ohella riimejä sylkivät bändin pianisti sekä Kosmisten Liskojen Lil’E. Paha Jama olisi jopa ansainnut Yo-talon lauantai-illan viimeisen soittovuoron hyvällä potkullaan ja showmeiningillään. (IV)

Suosikki-yhtyeen Jussi Kahola (oik.) ja Tuomas ”Jamppa” Järvinen.

#8 Suosikki

Ennen edellämainittua moshimoshia Secret Saucietyssä soitti ensikeikkansa tamperelainen Suosikki, jonka neljältä soittajalta löytyy yhteensä reilusti toistasataa vuotta kokemusta vaihtoehtorockin soittamisesta. Tekoripsiin ja sateenkaariresoreihin sonnustauneen Jussi Kaholan (Tryer, Frivolvol) tekstien maailma kiikkuu kutkuttavasti provosoivan rankkuuden ja inklusiivisen empatian välillä. Kvartetin musiikki on maukkainta mahdollista kitararockin laatua; juuri sellaista post punkin ja noise rockin katveesta löytyvää tummanruskeaa paahtoa, jota parhaat bändit amerikkalaisista Hot Snakesista Wipersiin ja kotimaiseen Sergioon ovat vuosikymmenten varrella tarjoilleet. Eikä Suosikki pelkää rikkoa kaavaa: spoken wordin hengessä jupistu single Arki on mun huora löytää yhdistävän janan Lynyrd Skynyrd -boogien ja Sur-Rurin välillä – ja sellainenkin jana on hyvä olla! (AL)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua