Näin raha pilasi kuningas jalkapallon – arviossa Jalkapallon musta kirja

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Marraskuun 20. päivänä käynnistyy irvokas näytelmä, jalkapallon MM-kisat Qatarissa. Vajaan kuukauden turnausta varten remontoitiin Dohan 48 000 -paikkainen stadion, jossa kilpailtiin kolme vuotta sitten yleisurheilun maailmanmestaruuksista. Lisäksi pitkin aavikoita rakennettiin seitsemän uutta stadionia, jotka vetävät 40–80 000 katsojaa. Edelliskisojen tapaan uudet areenat eivät jää rapistumaan, vaan ne puretaan tai muutetaan muuhun käyttöön.

Vajaan kolmen miljoonan asukkaan öljyvaltiossa työt teetetään parilla miljoonalla siirtotyöläisellä, jotka painavat kehnolla palkalla jopa 16-tuntista työpäivää. MM-stadioneiden rakennustöissä on kuollut noin 7 000 vierastyöläistä Intiasta, Pakistanista, Nepalista, Bangladeshista ja Sri Lankasta. Monet ovat tuupertuneet paahtavaan helteeseen, sillä kesäaikaan lämpötila saattaa nousta yli 50 asteeseen.

Kuumuuden vuoksi pelataan talvella, vaikka yleensä arvokisat järjestetään kesällä, jolloin kansalliset sarjat ovat tauolla. Qatarin MM-kisat eivät ole varsinainen ilmastoteko, sillä stadioneille on rakennettu ilmastointi.

Valkopesua urheilun avulla

Neljän vuoden takaiset MM-kisat eivät olleet ihmisoikeustilanteen kannalta sen siistimmät, sillä ne pelattiin Venäjällä, joka isännöi myös yhtä viimevuotista EM-kisalohkoa.

MM-kisat myönnettiin Venäjälle ja Qatarille vuonna 2010. Silloin Venäjä ei vielä ollut miehittänyt Krimiä ja hyökännyt Ukrainaan, vaan vaikutti pehmeämmin.

Ennen Qataria ja Venäjää jalkapallon maailmanmestaruuksista pelattiin Brasiliassa. Se siivosi Venäjän tapaan kaduilta kriitikot, jotka yrittivät saada huomiota kisastadioneiden tieltä kaadetuille sademetsille, puretuille asuinalueille ja hämärille rakennusurakoille.

Suuret urheilutapahtumat kiinnostavat kuvaansa kiillottavia hallitsijoita, sillä kisojen isännöinti toimii voimannäyttönä sekä omalle kansalle että koko maailmalle.

”Urheilua on käytetty myös valtapoliittisiin tarkoituksiin. Yksi vahvistuvista ilmiöistä on niin sanottu urheilupesu, jolla pyritään valkopesemään esimerkiksi huonoa ihmisoikeustilannetta. Huomiota halutaan siirtää ylevään urheiluun ja monimutkaisten kisojen kunniakkaaseen läpivientiin vaikeissa oloissa”, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola esitelmöi urheiludiplomatiaa käsitelleessä webinaarissa.

Abramovitš osti Chelsean

Venäjän lisäksi valkopesussa urheilun avulla ovat kunnostautuneet muutkin ihmisoikeuksia polkevat maat, kuten Kiina ja Qatar sekä sen naapurit Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat. Persianlahden öljyvaltiot turvautuvat urheilussakin vierastyöläisiin, jotka juoksevat ja pelaavat niitä maailmankartalle.

Eurooppalaiset huippujoukkueet ovat siirtyneet venäläisten oligarkkien, kiinalaisten miljardöörien ja Persianlahden öljysheikkien omistukseen. Uusi aika näkyy stadioneiden nimissä, kenttien laitamainoksissa ja pelipaidoissa, joissa mainostetaan Arabiemiirikuntien ja Qatarin lentoyhtiöitä Emiratesia, Etihadia ja Qatar Airwaysia sekä Venäjän kaasuyhtiö Gazpromia.

Urheiluvaikuttamisen teki näkyväksi Roman Abramovitš. Venäläisoligarkki oli Chelsean kannattajien sankari 19 vuoden ajan, sillä hänen syytämänsä rahan turvin seura voitti vuoden 2003 jälkeen Valioliigan viidesti sekä Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan kahdesti. Suhtautuminen Putinin lähipiiriläiseen muuttui vasta, kun Venäjä aloitti helmikuussa hyökkäyksensä Ukrainaan.

Televisiomiljardit räjäyttivät palkat

Raha alkoi pilata jalkapalloa, kun Australiasta Yhdysvaltoihin muuttanut mediamoguli Rupert Murdoch siirsi 30 vuotta sitten brittijalkapallon maksukanaville. Televisio-oikeuksista maksetut miljardit kanavoituivat seurojen kautta pelaajille ja heidän agenteilleen.

40 vuotta sitten vain kahdeksan parhaiten palkattua Valioliiga-pelaajaa ansaitsi nykyrahassa yli 200 000 puntaa vuodessa. Vuonna 1992 Roy Keane teki Manchester Unitedin kanssa ennätyssopimuksen, joka takaisi 77 000 punnan viikkopalkan. Arsenalin Sol Campbell tuplasi sen kaksi vuotta myöhemmin. Sarjan nykyiset palkkakuninkaat Cristiano Ronaldo ja Kevin de Bruyne pelaavat noin 400 000 punnan viikkopalkalla. Tähtien tienistit saavat muutkin haluamaan lisää.

Palkkojen räjähdyksen ovat mahdollistaneet rahakkaat televisiosopimukset sekä televisionäkyvyyden kasvattamat sponsoritulot.

Yleisöä tarvitaan televisioviihteeseen

Rahalla on paitsi hankittu huippupelaajia, myös laitettu olosuhteita kuntoon. Virtsanhajuisten betonikolossien seisomakatsomot on siistitty ja huligaanit pistetty kuriin. Samalla työväenluokkainen jalkapallo on muuttunut keskiluokan viihteeksi.

Suurissa sarjoissa ottelutapahtumat tuovat vain viitisentoista prosenttia seurojen tuloista. Rahakkaat televisio-, sponsori- ja lisenssisopimukset ovat tärkeämpiä kuin lippuja, pelipaitoja, kaljaa ja makkaraa ostavat fanit. Katsojia tarvitaan lähinnä tuomaan tunnelmaa televisiolähetyksiin. Koronan tyhjentämillä stadioneilla heidät korvattiin pahvikuvilla ja ääninauhalta toistetulla yleisön pauhulla.

Vaikka seurojen budjetit ovat kasvaneet satoihin miljooniin, niistä harva tekee silti voittoa. Valioliigassa taistellaan sarjassa pysymisestä, sillä sarjapaikka takaa osuuden televisiosopimusmiljoonista. Ero toiseksi korkeimpaan sarjatasoon eli Mestaruussarjaan (Championship) kasvaa. ja Valioliigassa vaurastuneet hissijoukkueet jäävät sahaamaan sarjojen välille. Muille sarjanousu on paljon vaikeampaa.

Suomen skandaalien juuret maailmalla

Jalkapallon musta kirja (Otava, 2022) esittelee harmaata vyöhykettä, jossa sääntöjä venytetään ennen kaikkea kabineteissa. Jalkapallossa liikkuva raha saa sulkemaan silmät ihmisoikeusloukkauksilta ja venyttämään moraalia. Se houkuttelee lajin pariin hämärätoimijoita. Hannu Aaltonen ja Tapio Keskitalo käyvät monipuolisesti läpi kuningaslajiin pesiytynyttä korruptiota, rahanpesua, veronkiertoa, lahjuksia, ottelumanipulointia ja laitonta vedonlyöntiä.

Kansainvälisessä lajissa vilppi leviää maailmanlaajuisesti. Suomen synkimpien jalkapalloskandaalien juuret juontavat ulkomaille.

Vuonna 2005 Veikkausliigaseura AC Allianssin ostanut kiinalainen Ye Zehun vaihtoi valmennuksen ja puolet pelaajista varmistaakseen vedonlyöjien toivoman rökäletappion Hakalle.

Vuosina 2008–2011 singaporelainen vedonlyöntihuijari Wilson Raj Perumal lahjoi RoPS:n, AC Oulun ja IFK Maarianhaminan ulkomaalaispelaajia järjestellessään Veikkausliigan ottelutuloksia.

Kisat hankitaan lahjuksilla

Lahjus- ja korruptioskandaaleissa rypeneet Euroopan ja maailman jalkapalloliitot ovat olleet hampaattomia väärinkäytösten kitkemisessä.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on voittoa tavoittelematon järjestö, joka pyörittää etenkin MM-kisavuosina miljardien rahavirtoja. Raha tarjoaa tilaisuuden väärinkäytöksiin. Televisio-oikeuksia myydään alehintaan ja osa maksuista kuitataan pimeästi. Puheenjohtajavaalissa ja MM-kisaisännyyksistä päätettäessä ostetaan ääniä ja voidellaan päättäjiä.

Fifa myönsi vuonna 2010 MM-kisat Venäjälle ja Qatarille. Kisaisännistä päättivät puheenjohtajisto ja hallitus. Reilun 200 jäsenen lahjominen olisi ollut vaikeampaa kuin 20 johtajan voiteleminen. Heistä puolet on saanut myöhemmin sanktioita väärinkäytöksistä ja lahjusten vastaanottamisesta.

Vuoden 2018 kisojen myöntäminen Venäjälle oli tyrmäys ja nöyryytys Englannin puolesta kampanjoineille pääministeri David Cameronille, prinssi Williamille ja ex-jalkapallotähti David Beckhamille. Englannin lisäksi kisoja hakivat yhteishakemuksilla Espanja ja Portugali sekä Alankomaat ja Belgia.

Qatarin kanssa vuoden 2022 kisoista kilpailivat Australia, Japani, Etelä-Korea ja Yhdysvallat. Yhdysvaltain hankkeen taakse oli valjastettu muun muassa Bill Clinton. Parrasvaloissa paistatellutta ex-presidenttiä tärkeämpi päättäjä oli kuitenkin maan ja maanosan jalkapalloliittoa johtanut Chuck Blazer. Myöhemmin pimeästä rahasta ja korruptiosta kärähtänyt puheenjohtaja asusti Trump Towerin kahta loistohuoneistoa, joista toinen oli varattu hänen kissoilleen. Kiinni jäätyään Blazer auttoi FBI:tä perkaamaan Fifan mädännäisyyksiä.

Qatarin kisaisännyyteen liittyvästä vilpistä syytettiin muun muassa Euroopan jalkapalloliittoa johtanutta, Ranskan entistä huippupelaajaa Michel Platinia. Kisaisännyyden ratkettua qatarilaiset ostivat pariisilaisen suurseura PSG:n ja Ranskan liigan televisio-oikeudet. PSG:n ohjaksia pitelee Qatarin emiiri Tamim bin Hamad al-Thaini.

Media jäänyt hampaattomaksi

Harva jalkapallojohtaja on tuomittu lahjusten ottamisesta, sillä väärinkäytökset paljastuvat yleensä vuosien viiveellä. Tutkimukset vievät aikaa ja tapaukset etenevät oikeuteen niin hitaasti, että teot ehtivät vanhentua.

Medialla on tärkeä rooli lahjusten, vilppien ja väärinkäytösten paljastamisessa, jotka Fifa kiistää pontevasti. Seurojen ja liittojen hämäryyksiä ei ole helppo perata. Tutkivan journalismin sijaan mediat ajautuvat raportoimaan ottelutuloksista ja yleisöä kiinnostavista tähtipelaajista. Myös pelaajat osaavat kabinettipelin, sillä parhaita ja palvotuimpia tähtiä on tuomittu vankeusrangaistuksiin ja miljoonakorvauksiin, kun he ovat pimittäneet tähtitieteellisiä palkkioitaan verottajalta ja kasvattajaseuroiltaan.

Jalkapallotähtien ja -vaikuttajien ei tarvitse entiseen tapaan piitata mediasta, sillä heillä on miljoonia someseuraajia. Tähdet voivat viestiä suoraan kannattajilleen ja rahastaa seuraajillaan.

STT:n toimittajakaksikko tekee tärkeää työtä selvittäessään kuka varasti jalkapallon kannattajilta ja pelaajilta. Toivottavasti he ja monet muut journalistit hyödyntävät kirjan antia taustoittaessaan Qatarin häpeällisiä MM-kisoja.

Hannu Aaltonen ja Tapio Keskitalo ovat haastatelleet kirjaa varten lukuisia jalkapallovaikuttajia, kuten Palloliittoa johtavaa KuPS:n pääomistajaa Ari Lahtea ja HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahtea. Haastateltavat puhuvat avoimesti kuiluista, joita raha on repinyt jalkapallomaailmaan.

Fanikulttuuri on muuttunut

Raha on kasvattanut kuilua Valioliigan ja Mestaruussarjan välillä sekä viiden suuren eurooppalaissarjan ja muiden välillä. Suomessa kuilu on revennyt euroliigoissa vaurastuvan HJK:n ja muiden liigajoukkueiden välille.

Jalkapallossa ei enää ole Vimpelin tai Sotkamon kaltaisia paikkakuntia, joissa kotikylän joukkue kokoaa koko pitäjän stadionille. Hakan tai Ilveksen sijaan kannatetaan ja seurataan Tottenhamia tai Liverpoolia.

Yhteisöllisyyttä koetaan oman seuran sijaan Huuhkajien peleissä. Maajoukkuefutiksessa menestystä ei voi ostaa rahalla, ja siksi se tarjoaa suurempia yllätyksiä kuin Bundesliiga, jonka Bayern München voittaa joka vuosi.

Palkkakatto tai muu säätely on vaikeaa, sillä jos suurseuroilta vaaditaan reilumpaa peliä, ne uhkaavat perustaa oman Superliigan ja jakaa keräämänsä rahat keskenään.

Superliiga-suunnitelmien lisäksi jalkapallomaailma on tyrmistynyt Fifan suunnitelmista, joilla buustattaisiin liiton rahasampoa. Fifa on ehdottanut, että maailmanmestaruuksista pelattaisiin joka toinen vuosi. Se latistaisi Euroopan ja Etelä-Amerikan maanosaturnauksia sekä söisi miljonääripelaajat elättävien seurojen televisio- ja sponsorituloja.

Lisäksi liitto on pohtinut MM-kisojen joukkuemäärän nostamista 32:sta 48:aan. Se voisi madaltaa Suomen kaltaisten maiden kisamahdollisuuksia, mutta kasvattaisi tasoeroja ja muuttaisi kisojen luonnetta.

Kriitikot vaiennetaan rahalla

Fifan tapaan jalkapallovaikuttajat ja tähdet ovat sulkeneet silmänsä ihmisoikeusloukkauksilta. Qatarin ihmisoikeustilanteen vuoksi maajoukkueleiristä kieltäytynyt Riku Riski ja Huuhkajien ex-kapteeni Tim Sparv ovat harvinaisia poikkeuksia, jotka käyttävät sananvapauttaan, vaikka olympiakomitea ja lajiliitot ovat yrittäneet hillitä urheilijoiden kannanottoja.

Muun muassa Kiina hyödyntää rahan avulla hankkimaansa kiristysotetta. Rahakkaat televisio-ottelut laitetaan tauolle, jos pelaajat tai vaikuttajat erehtyvät arvostelemaan uiguurien sortoa.

Oman lukunsa Jalkapallon mustassa kirjassa saa naisjalkapallo, jota on kielletty ja rajoitettu eri puolilla maailmaa samoista syistä. Euroopassakin naisten jalkapalloa pidettiin vielä reilu puoli vuosisataa sitten luonnottomana, naisille sopimattomana tai terveydelle vaarallisena. Sata vuotta sitten lajin juurilla Englannissa vaikuttivat raadollisemmatkin syyt: naisjalkapallo kiinnosti miesten pelejä enemmän.

Kuilua mies- ja naisjalkapallon välillä on yritetty kaventaa etenkin maajoukkueissa. Naiset ovat päässeet miesten kanssa samoille päivärahoille vuosien väännön ja oikeusprosessien jälkeen.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua