Oma valinta -kirjassa viisi seksityöntekijää kertoo kokemuksistaan ja ammatinvalintansa taustoista

Kuvat: Iloksi ja Voimaksi Osuuskunta / Into Kustannus

Oma valinta: Minä myyn seksiä (Into, 2022) on Päivi Ahtialan toimittama teos, jonka ovat kirjoittaneet viisi seksityöntekijää. Leimaamisen pelossa he käyttävät nimimerkkejä: Miia, Johanna, Sara, Elina ja Susanna. Lyhyen me-muodossa kirjoitetun johdannon jälkeen kukin kirjoittajista kertoo omista seksityökokemuksistaan, alalle hakeutumisesta, seksityön arjesta ja asiakkaista. Kirjoituksilla on melko yhtenäinen rakenne, tekstien pituus ja tyylit vaihtelevat kuitenkin kirjoittajien mukaan. Nuorin naisista on 30-vuotias, vanhin 48, lähes kaikki heistä ovat olleet alalla koko aikuisikänsä.

Kirjoittajat korostavat omaa valintaa alalle hakeutumisessa, seksityö ei ole heille ”pakkorakonen”, kuten esimerkiksi monille kodittomille tai huumeriippuvaisille. Alalle ovat houkutelleet paremmat ansaintamahdollisuudet kuin matalapalkka-aloilla ja mahdollisuus ylläpitää elintasoa, johon he ovat oppineet ehkä jo lapsuudessaan. Seksin ostaminen kuvataan vaihtoehtona pari- ja rakkaussuhteelle. Seksityöläisen ja asiakkaan suhde ei ole ihmissuhde, vaan pelkkä seksisuhde, ”reilu kauppa” seksin ostajan ja myyjän välillä. Alan huonoina puolina ovat leimautuminen, salailu ja kiinnijäämisen pelko; sukulaiset, naapurit tai työtoverit eivät yleensä ole tietoisia seksityöstä, sillä työtä tehdään harvoin omassa kodissa.

Kirjoitusten otsikoissa seksityö ”voi olla identiteetti”, ”mahdollistaa elintason”, seksityössä ollaan ”palveluammatissa”, jossa työntekijä pyrkii tuottamaan asiakkaalleen mahdollisimman hyvän palvelukokemuksen. Tekstit haastavat pohtimaan seksin myyjän ja ostajan välistä moraalista eroa, kun asiakkaina on myös parisuhteessa eläviä miehiä. Oma valinta viittaa alan valinnan ohella hallinnan kokemukseen, kun on vapaus päättää omista aikatauluistaan ja asiakkaistaan. Lukija ei voi välttyä vaikutelmalta, että alan valinnassa on kyse ansiotyön ohella myös jännityksen hakemisesta elämään. Työhön liittyvistä riskeistä kirjoitetaan vähemmän, mutta Susanna tuo esille esimerkiksi työn yksinäisyyden, puuttuvan sosiaaliturvan ja tulevaisuuden näkymät. Oman alan yhtymäkohtia vaihtoehdottomaan survival-seksityöhön ei tarkastella lähemmin.

Teoksen poliittisena agendana on saada oikeutusta seksityölle. Seksityöntekijät puhuvat dekriminalisaatiosta, millä tarkoitetaan seksityön pitämistä neutraalina ammattina. Käytännössä tämä tarkoittaisi seksityön ymmärtämistä yritystoimintana, jota koskisi normaalit työlainsäädännön ja verotuksen velvoitteet ja sama rikosoikeudellinen suoja kuin muillakin ammatinharjoittajilla. Suomessa seksin myyminen tai ostaminen muilta kuin ihmiskaupan tai parituksen uhreilta ei ole laitonta. Dekriminalisaatio ei tässä viittaa niinkään juridisiin esteisiin kuin sosiaalisiin normeihin. Kirjan kirjoittajat eivät hyväksy bordelleja, vaan haluaisivat esimerkiksi seksityöläisten osuuskuntia tai yhteenliittymiä, joissa välikädet eivät pääse hyötymään seksityöstä.

Kirjoittajien kieli on räväkkää, alan omaa sanastoa on esimerkiksi ”huorarkia”, jolla viitataan alan sisäisiin hierarkioihin. Päiväkirjamerkinnät ja tapausselostukset ovat seksityöläisen arjen etnografiaa, jossa on mukana pornografisia piirteitä; lukijalle tämä tuottaa kokemuksen tirkistelystä, millä kirjaa osin markkinoidaankin. Tekstit ovat sujuvasti kirjoitettuja, mikä kertonee yhtäältä kirjoittajien koulutustasosta ja toisaalta kirjan toimittajan editointityöstä. Kaikesta päätellen tilaa on haluttu antaa seksityöläisten omakohtaisille kokemuksille, esimerkiksi kirjan toimittajaa ja kuvittajaa ei esitellä lähemmin.

Lainsäädäntöön keskittyvä kolmesivuinen Jälkisanat-luku ja seksityön käsitteistön esittely infolaatikoissa eivät riitä korvaamaan huolellista seksityön taustoitusta ja analyysia. Oman valinnan tehneet edustavat seksityöläisten hyvinvoivaa eliittiä, joka edustaa vain pientä marginaalia seksityöläisten laajassa joukossa. Kiistanalaista on sekin, onko seksityössä kyse feministisestä teosta, kuten teoksen takakannessa väitetään. Kun kyseessä on tietokirja, teos olisi hyötynyt kirjan toimittajan reflektiosta, onhan YTM Päivi Ahtiala pitkän linjan sosiaalityöntekijä ja Pro-tukipiste Tampereen entinen yksikönjohtaja.

Irene Roivainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua