Viagra Boysin kolmosalbumi Cave World viihdyttää kaikessa kolhossa poseerauksessaan

Piinaavaa saksofonituuttausta, tiukkaa säröjunnausta, tummansynkeitä maisemia krautin ja post punkin kohdatessa, Sebastian Murphyn puhelaulun röyhkeää päällekäyvyyttä… Nämä ovat olleet ruotsalaisen Viagra Boysin soiton ydintekijöitä kahdella ensimmäisellä albumilla eikä kolmas lähde toimivaa kaavaa muuttamaan.

Vaikka vakavalla naamalla mennään, on Viagra Boysin touhussa bändin nimeä myöten tarvittavaa satiirisuutta ja vinkuraa, mikä pitää liiallisen synkistelyn ja tosikkouden takarivissä. Ruotsalaisyhtyeen laulujen aiheet voivat olla kovinkin kantaaottavia, mutta seassa seikkailee tarvittavaa kainalopi(e)ruilua. Eikä haittaa, että mukana on myös melodisuutta.

Sirkkelinterällä tasapainoileva avaus Baby Criminal yhdistelee viiltäviä saksofoniujelluksia klubilaukkaavaan sykkeeseen, ärhäkkään säröön ja raspisesti puoliksi huudettuun, puoliksi todettuun tarinaan vauvasta, joka pistää patterin mikroon ja tekee oravasta hatun. Biisin vauhdikas juoksutus yhdistettynä tarinan päättömyyteen ja soiton kipakoihin mausteisiin räväyttää pelin käyntiin Viagra Boysin tavaramerkkisoundilla, mutta yhtyeeltä löytyy useampikin vaihde ekstaasikoneestaan. Levyn kolme alle minuutin välisoittoa (Cave Hole, Globe Earth sekä päätösraitaa edeltävä Human Error) toimivat lähinnä pieninä siirtyminä ilman sen suurempaa ”omaa ideaa”.

Troglodyte on ehkä hiukan Baby Criminalia vaaniskelevampi, vaikka vinosti konkkaava vauhdikas hölkkä, meuhkaavasti annosteltava puhelaulu ja metallisesti kumisevat lyömät ammentavat samasta laarista. Edellisen tapaan singlenä julkaistu Punk Rock Loser hidastaa säkeissään Beckiä muistuttavaan laiskanhuuruiseen toteavuuteen, mutta löytää edellisiä enemmän niskasta nappaavia koukkuja pakettiin.

Pitkällä alkutarinoinnilla varustettu Creepy Crawlers hutkii ilahduttavan päättömästi, mutta samaan aikaan hypnoottisesti julistaen, kuin psykedeelinen saarnamies sylki suupielestä pärskyen. The Cognitive Trade-Off Hypothesis rauhoittuu efektiseen pohdiskeluun, jossa muun ”laulun” lailla yhtä alavireisesti toteava falsetti luo aika hilpeää kokonaiskuvaa. Raukeasta otteesta ja alavireestä huolimatta tähänkin biisiin on saatu luotua mukavasti melodista juoksevuutta.

Ain’t No Thief on jälleen päällekäyvempi ja albumin ensimmäisenä singlenä toimivan energinen, brittihenkisellä spoken word -sanailulla paahtava turpiinveto hyvällä house-laukalla. Big Boy veikeilee pienissä häissä riisutummin Sleaford Mods -solisti Jason Williamsonin kanssa, sauhuja mennessään possautellen.

Pinnan alla trancea tamppaava ADD maalaa hauskan tuhnusti, viehkosti kilkutellen ja sykkien. Kuuden ja puolen minuutin Return To Monke -päätökseen mahtuu niskaa liikuttavaa potkua, vaaniskelevaa kuiskailua, väräjävää ärjähtelyä, äkkiväärää tuuttausta, psykedeelistä junnausta sekä sirkkelistä särösurinaa.

Kesän alussa sekä Tavastian klubikeikalla että Turun Kesärauha-festivaaleilla vieraillut Viagra Boys kurottelee perusrakenteidensa kanssa hiukan sinne ja tänne, vaikka pitääkin kiinni energiastaan, post punkin mausteistaan, spoken wordistaan ja ruostuvan metallin tuhnuisesta rupisuudestaan.

Kaikessa päällekäyvyydessään ja äijämäisessä synkistelyposeerauksessaan bändi onnistuu nappaamaan biisiensä kyytiin ja viihdyttämään. Ihan koko levyn mittaa ruotsalaisyhtye ei onnistu olemaan yhtä ytimekäs, mutta toisaalta viehätystä löytyy myös haahuilevampien biisien toteutuksista.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua