Robert Coover. Kuvat: Moebius / Dave Pape
KIRJAT | Maus-piirtäjä Art Spiegelmanin kuvittama ja omituisen kirjallisuuskokeilijan Robert Cooverin kirjoittama Katukyttä jäljittelee kovaksikeitettyjen dekkareiden kieltä.
”Perse on Cooverin mielisana ja sitä toistellaan hanakasti.”
ARVOSTELU
Robert Coover: Katukyttä
- Kuvittanut Art Spiegelman.
- Suomentanut Heikki Karjalainen.
- Moebius, 2022.
- 75 sivua.
Katukyttä (Moebius, 2022) on tajunnanvirtamainen scifikohellus, jossa lennetään vanhalla taksilla, käydään zombilemmikkikaupassa ja tavataan vanha heila baarin nudisti-illassa.
Teoksen terävin huomio löytyy heti sen alkupuolelta, nimittäin ennen vanhaan dekkarien päähenkilöt olivat kirkasotsaisia etsiviä kunnes heidät syrjäyttivät pahamaineiset rikolliset.
”Sähkötuoliin matkalla olevilla tappajilla oli usein jotain purevaa sanottavaa”, Coover kirjoittaa. ”Aivopähkinöiden aika oli ohi.” Rikollisista tuli kiinnostavampia kuin rikoksenratkojista.
Robert Coover (s. 1932) on amerikkalainen kirjailija ja kirjallisuuden emeritusprofessori. Moebius on julkaissut häneltä aiemmin teokset Pinokkio Venetsiassa (2016) sekä Huck lännen mailla (2018).
Katukytän kuvituksen on laatinut sarjakuvataiteilija Art Spiegelman, jonka parhaiten tunnettu työ on keskitysleirikuvaus Maus (1991–1992). Katukytän kuvissa vilahtelee tuttuja hahmoja amerikkalaisen sarjakuvan varhaisvuosilta, kuten Betty Boop ja Ignatz-hiiri. Dick Tracyn varjon voi nähdä kansikuvankin taustalla.
Katukyttä on järjetön leikittely, joka jäljittelee kovaksikeitettyjen dekkarien kyynistä kieltä, mutta tarinassa on myös robotteja ja scifilaitteita. Tarina muistuttaakin jollain tapaa kyberpunkia. Tai ehkä tarkoituksena on ollut kirjoittaa sarjakuvan keinoja käyttävä romaani, mutta esimerkiksi Anatole Francen Pingviinien saaren tasolle se ei sarjakuvamaisuudessa yllä.
Tarina ei lähde kertaakaan todelliseen absurdiin lentoon, kuten vaikkapa Daniil Harmsin kertomuksissa. Cooverin teksti harppoo tutuksi tulleita latuja, eikä vastaan tule mitään sellaista, mihin ei perusfiktiossakaan törmäisi (paitsi ehkä poliisipampun työntäminen robotin…). Perse on Cooverin mielisana ja sitä toistellaan hanakasti. Nakuna juoksentelu oli aikoinaan teatterikorkeakoululaisten mielestä hauskinta mitä saattoi spontaanisti keksiä, ja sitäkin kirjassa tapahtuu.
* *
Jostain syystä teksti kiihdytti minut joka kerta järjettömään raivoon, ja lukeminen piti palastella pieniin osiin.
Katukyttä ei onnistunut vakuuttamaan minua, joten annan sille yksi ja puoli tähteä, mutta kaikessa järjettömyydessään tähtiä voisi antaa minkä tahansa määrän lukijan mieltymysten mukaan. En siis tyrmää, vaan suosittelen tutustumaan, jos tekele yhtään tuntuu kiinnostavalta.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.