Kuvat: Like / Minerva / Warelia

1

Kirjallinen moniottelija Ville Hytönen on kirjoittanut romaanin, jonka nimi on kuin Mika Waltarilta ja sisältö kuin neuvostovirolaisena aikana eläneiden, lain kahden puolen sinnitelleiden miehen ja naisen vuodattama elämäntarina.

Johannes Andreasin (Like, 2022) hätkähdyttävän uskottavan kerronnan taustalla on oltava hyvä eläytymiskyky, mutta myös tietomäärä ajasta, jota Hytönen ei ole itse elänyt. Teksti on niin todentuntuista, että sitä voisi luulla haastattelemalla tehdyksi.

Kustantaja vetoaa mahdolliseen ostajaan takakannessa jännitysmomenteilla, eikä syyttä. Teoksen suurimmat ansiot liittyvät kuitenkin rautaesiripun takaisten elinolosuhteiden rikkaaseen kuvaukseen ja oivalliseen psykorealismiin.

Harvassa romaanissa tapahtuu niin paljon ja vilkkaasti kuin Johannes Andreasissa. Tyyli onkin kuin sekoitus tshehovilaista koruttomuutta ja Dashiell Hammettin salamannopeaa juonenkuljetusta. Sehän sopii hyvin idän ja lännen välissä paikkaansa hakevan kansan kuvaukseen.

Hytönen asuu toki Virossa ja on ammentanut romaniin tietoja varmasti monenlaisista lähteistä.

Tapahtumarikkaassa kerronnassa on myös kauneutta, varsinkin auringonlaskusymboliikassa.

2

Markku Kaskelan seitsemäs kirja Mekaniikka (Enostone, 2022) on apaattinen mutta kekseliäs. Siinä luonnon peruuttamattoman kaltoinkohtelun aiheuttama maailmantuska muuntuu proosarunoiksi, joissa metsä valittaa ihmisen suulla. Lyyrinen minä eläytyy puuhun, tuntee sen uudet lehdet, tuulen latvassa ja oksistoissa. Palokärjen nakutus runkoon ei ole mitään mekaanisten koneiden uhan rinnalla.

Puulla on isot silmät ja korvat: ”minne puu soittaa kun nostaa puhelimen korvalleen?”

Puuksi muuntuminen on pysähtymisen ja väsymisen allegoriaa. Mutta eikö mitä! Puu myös liikkuu:

”poistun pitkin askelin, älkää pahastuko, puut kävelevät näin”

Entä ajattelu? Puulla se on kiertymistä, ei suoraviivaista faktaa.

Viitteet Kafkaan ja Rilkeen ovat kiinnostavasti salaperäisiä.

Kirjan nimen merkitys? Mekaniikka ahmii kaiken:

”Kaikki ympärilläni oleva tulee syödyksi, minä tulen syödyksi,
mitä ei syödä
konkreettisesti, syödään immateriaalisesti.”

Runoelma siirtyilee puun muisteloissa tähtitaivaan alla, ja levittää kuvaa lohduttomuudesta lohtuun liukuen.

3

Heikki Mölsän Sirpaleet lumessa (Warelia, 2022) on vuosiin 1940–1959 sijoittuva moniääninen romaani, jolla on vahva historiallinen tausta. Talvisodan aikaisesta pommituksesta Tampereen Nekalassa alkava kuvaus kattaa sodan ja jälleenrakennusvuosista selviytymisen ajan. Teos elävöittää ihmisten arkisen elämän omintakeisella tavalla.

Seitsemän lasta pelastautuu kuoppaan pommituksen iskiessä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta teos seuraa heidän kehitystään, etenkin keskushenkilö Artun kautta. Yli kuudenkymmenen vuoden takainen elämäntapa piirtyy lukijan mieleen nostalgisen eksoottisena, vaatimattomia olosuhteita koruttomasti heijastellen.

Erityisen kiintoisia piirteitä on tunne-elämän kuvauksissa. Puutteet eivät ole etusijalla, vaan keskinäiset ihmissuhteet. Niitä on kuvattu hienovaraisesti ja elävästi, huumorillakin.

Sirpaleet viittaavat moneen suuntaan: pommitukseen, päähän haavoittumiseen ja jopa teoksen muotoon. Toinen keskusmotiivi kuoppa on toistuva pelastuspaikka, turva ja piilo.

Teos on jännitteisesti koukuttava, ja on hienoa, että sille on ilmeisesti tulossa jatkoa

4

Elämäntaitokirjana julkaistu Onnen harha (Minerva, 2022) on Pekka Saurin henkilökohtainen esseeteos suhtautumisesta onnellisuuden tavoitteluun tämän päivän Suomessa. Se osuu myös filosofisesti ja yhteiskunnallisesti kiperään kohtaan ihmisen suhteesta tulevaisuuteen.

Onhan niin, että elintasomme pyörittäminen korkeana ja jopa sen kasvattaminen vaatii vimmaista kuluttamista, sellaista, joka ei ole mitenkään suhteessa jokapäiväiseen tyytyväisyyteemme. Mainoksissa toistuvat ylilyönnit ”helposta”, ”parhaasta” ja ”onnellistavasta” tuotteesta täyttävät mainoskanavien ohjelmavälit.

Saurin mukaan kuluttamista tarjotaan harhana onnesta. Todellisuudessa onnellinen olo riippuu jostain aivan muusta, ja päinvastoin jatkuva kontrolli siitä ”onko kaikki hyvin” ja ”onnistunko tekemisissäni” tuottavat enemmän pahaa kuin hyvää oloa.

Ympäristöllisesti tilanne on vakava, kuluttaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. Psykologina Sauri näkee kilpailukulttuurin aiheuttavan myös runsaasti mielenterveysongelmia, olemaan ainakin niiden osasyy.

Onnen harhan ongelmat ovat syvällä yhteiskuntajärjestyksessämme, siis keskeisesti laissa. Ihminen saa tehdä omaisuudellaan lähes mitä haluaa. Metsää saa kaataa ja myydä, epätervettä mainontaa saa harjoittaa.

Viisasta on tyytyä kohtuulliseen materiaaliseen elintasoon, mutta siihen ei voi pakottaa. Emme halua diktaattoria, vaikka hän olisi ekologinen.

Sauri pyrkii osoittamaan, että onnellisuus saavutetaan aina yhdessä toisten ihmisten kanssa. Sellaisen opettamistavoitteen ei luulisi olevan kielletty nykyisessä yhteiskunnassa, jossa kyllä eniten painotetaan ”osaamista” ja Pisa-tutkimuksen sijalukuja.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua