Käyskentelin vastikkeettomasti – arviossa Silja Järventaustan Iltapäivä isolla kirjaimella

26.05.2022
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Silja Järventausta. Kuvat: Heli Sorjonen / Teos

KIRJAT | Runoilija Silja Järventaustan kuudes runokokoelma jättää kriitikon ihmettyneeseen tilaan. Järventaustan notkea tapa käyttää kieltä ei kunnioita totunnaisia käytäntöjä, vaan raivaa estoitta omaa tietään sanojen juurakoissa.

”Runous on tietysti usein korostetusti kiinnostunut siitä miten sanotaan. Järventaustan runous aivan erityisesti.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella

  • Teos, 2022.
  • 90 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Silja Järventausta (s. 1977) on suomalainen runoilija, jonka esikoisteos Patjalla meren yli ilmestyi vuonna 2006. Yhteensä Järventaustalta on ilmestynyt kuusi runokokoelmaa, kaikki Teoksen julkaisemina. Esikoiskokoelma oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittajaksi. Ehdokkuuksia on tullut myös Tanssiva karhu -palkinnosta ja Einari Vuorela -palkinnosta, ja kokoelma Hyvän yön puisto (2012) voitti Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuuspalkinnon.

Luin aiemmin keväällä Järventaustan runokokoelman Liputettu päivä, joka ei osunut omaan runomakuuni oikeastaan laisinkaan. Olin kuitenkin varannut kirjastosta Järventaustan uuden Iltapäivä isolla kirjaimella -kokoelman (Teos, 2022), joten päädyin antamaan Järventaustan omintakeiselle ilmaisulle vielä toisen tilaisuuden. Ehkäpä toisesta teoksesta pääsen paremmin kiinni Järventaustan tapaan sanoa.

Valitettavasti en päässyt, joten kolmatta yritystä ei taida enää tulla. Kokemus tämän tuoreen kokoelman kanssa oli hyvin samankaltainen kuin edellisellä yrityksellä: Järventaustan ilmaisu on tässäkin samalla tavalla omaleimaista, reippaan elliptistä ja vapaasti assosioivaa. En siis pysy mukana. Paikoin tunnen harovani jotain kiehtovaa aivan käsien ulottuvilla, mutta sitten Järventausta vääntää sanataikinaansa sellaiselle kiepille, että merkitys vetäytyy liian kauaksi.

Järventaustan käyttämät tyylikeinot ovat monipuolisia ja omalla tavallaan kiehtovia. Paljon on epätavanomaista ilmaisua: ”Lunta kallistuu häneen”, ”Ikkunalla sähäköityy taimi”, ”Mikä ettei tapahtuu”.

Paljon jää sanomatta: ”Ääntämykseni ei parane kieliopissa, mutta lauseeni kuulostaa”, ”Vertailun vuoksi erotan”.

On hyvin vapaata assosiointia ja merkityksissä liukumista: ”Katokset huutavat, tuulee, tulevat pois, lähtekää pois”.

Joskus Järventaustan muotoiluissa on kuitenkin jotain hyvin kiehtovaa ja osuvaakin. Vaikkapa tässä:

”Siellä sitä on. Täällä ei enää ole. Joki oivaltaa rannassa mutkat, itsensä, toteutuksen ja alkaa ulista pajupillin tuntuista juoksutusta tielle päin. Minua hymyilyttää, että se on totta hänen sanoessaan niin.”

Runous on tietysti usein korostetusti kiinnostunut siitä miten sanotaan. Järventaustan runous aivan erityisesti: teksti tuntuu jatkuvasti koettelevan, voiko näin sanoa, ja näin, ja näin, ja entäs tällä tavalla sitten?

Kielen käytäntöjen rajoja naputtelevan kokeellisen kirjallisuuden ystävät ja ilmaisumuotojen rajojen rikkojat voivatkin olla kotonaan Iltapäivä isolla kirjaimella -kokoelman teksteissä. En ihmettele ollenkaan, että juuri Mahdollisen Kirjallisuuden Seura on nähnyt Järventaustan runouden palkitsemisen arvoiseksi. Minut Järventaustan absurdiuden rajalla keikkuva verbaliikka jättää kuitenkin toistamiseen raapimaan päätäni väärällä tavalla hämmentyneenä.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua