Yksi Buranovon euroviisumummoista Prääsässä Karjalan tasavallassa. Kuva: Aila-Liisa Laurila
KIRJAT | Ovatko suomalaiset mummot ja venäläiset babuškat väheksyttyjä höppänöitä vai seksuaalisesti aktiivisia ja yhteiskunnalle tärkeitä toimijoita? Tätä selvittää yliopistotutkijoiden teos Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita.
”Nykypolven kirjailijat eivät yhdistä ikäihmisiin ainoastaan tuskaa, kipua ja ahdistusta vaan myös innostusta, iloa, nautintoa, älyä ja huumoria.”
ARVOSTELU
Anna Kinnunen, Maija Könönen & Sinikka Vakimo: Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita – Muuttuva vanhuus Suomessa ja Venäjällä
- Gaudeamus, 2022.
- 279 sivua.
Kun ikääntyneen ihmisen uusi ihmissuhde on alkamassa, arvellaan partneria helposti kiipijäksi ja pelkäksi rahan, asunnon ja kesämökin tavoittelijaksi. Omat lapset tai jopa ihan sivulliset voivat epäillä seurustelun aloittavia kyvyttömyydestä tulkita omia tunteitaan oikein.
Laitoksissa ei oteta huomioon asukkaiden yksityisen tilan tarvetta, koska myöhäisiän seksuaalisuutta ei ymmärretä. Ikääntyneille ei ole tarjolla palveluita, kuten kahviloita, kerhoja tai muita paikkoja, joissa he voisivat luontevasti tavata toisiaan.
Jos vanha mies nappaa kumppanikseen nuoren naisen, pidetään sitä menestyksen ja vaurauden merkkinä. Naisen suhdetta itseään nuorempaan mieheen paheksutaan syvästi.
Oma perhe kontrolloi ikääntyneiden seksuaalista käyttäytymistä ja vanhuusikä ymmärretään ajaksi, johon ei kuulu seksiä tai mitään intiimielämää.
Kuulostaako tutulta? Varmasti, mutta nämä eivät ole suomalaisten käsityksiä eläkeläisten seksistä ja intiimielämästä. Ne ovat tuloksia venäläistutkija Julija Zelikovan haastattelututkimuksesta, johon osallistui kymmenen naista ja kahdeksan miestä Pietarista, iältään 65–81 vuotta.
Zelikova kertoo tutkimuksestaan Anna Kinnusen, Maija Könösen ja Sinikka Vakimon toimittamassa tietokirjassa Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita – Muuttuva vanhuus Suomessa ja Venäjällä (Gaudeamus, 2022). Siinä kaikkiaan 17 kulttuuri- ja sosiaaligerontologian asiantuntijaa tarkastelee vanhuuden monia kasvoja Suomessa ja Venäjällä.
Julkaisun taustalla on professori Maija Könösen johtama kolmivuotinen tutkimushanke, jota on tehty Koneen Säätiön apurahan turvin. Valitettavasti verkostoituneiden suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden yhteishanke joutui yllättäen Euroopan myllerryksen kouriin, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Johdantotekstissä korostetaankin, että yhteistyötä ei ole tehty minkään venäläisen yliopiston tai instituution kanssa. Teoksen Venäjää koskevat osat on käännetty joko venäjän- tai englanninkielisistä alkuperäisteksteistä. Könönen on kääntänyt itse ne kaikki.
Onneksi teos ei jäänyt kokonaan julkaisematta.
* *
Tutkijoiden mukaan ”kolmatta ikää” valaisevia tutkimuksia on tähän mennessä tehty kovin niukasti molemmissa maissa. Sen sijaan esimerkiksi media syöttää mielikuvia vanhusten kärsimistä puutteista, kivuista, säryistä ja tyytymättömyydestä.
Mediatutkimuksen alaan kuuluvaa väitöstutkimusta tekevä Hanna Varjakoski kertoo osuudessaan, miten nuoremmalle lukijakunnalle suunnatuissa naistenlehdissä ikääntymistä käsitellään edelleen pääasiallisesti ruumiillisuuden näkökulmasta ja jonakin sellaisena, jota tulisi kaikin keinoin ehkäistä ja torjua.
Akuutit haasteet vaikuttavat samansuuntaisilta niin Suomessa kuin Venäjälläkin. On hyvä, että tutkittua tietoa tulee koko ajan lisää molemmissa maissa, mikä toivottavasti oikaisee vääriä käsityksiä.
Toisena haastattelututkimuksena kirja esittelee Tatiana Tiaynen-Qadirin ylirajaisen selvityksen, jossa puhutettiin 20 isoäitiä Karjalan tasavallan pääkaupungissa Petroskoissa ja 12 venäjänkielistä ikääntyvää naista Tampereella. Nämä naiset ovat reissanneet perhesyistä Suomen ja Venäjän väliä.
Tutkija käyttää termiä ”ylirajainen babuška”, joka korostaa ja pitää yllä neuvostovenäläistä perintöä isoäitien merkityksestä lastenhoidossa ja perhearjesta selviytymisessä. Mummot pendlaavat kahden maan välillä, koska heidän apuaan tarvitaan lastenhoidossa.
Babuškoiden merkitys venäläisperheissä on ollut ja on edelleen mittaamattoman suuri. Monet naiset pääsevät oikeastaan keskittymään jälkikasvunsa hoitamiseen vasta isoäiteinä, sillä oma nuoruus on kulunut työn ja uran parissa.
Tasan kymmenen vuotta sitten nähtiin Venäjän euroviisuedustajina Buranovon babuškoiden etno-pop-yhtye, joka sijoittui toiseksi. Heidän tavoitteenaan oli kerätä rahaa kirkon rakentamiseen omaan udmurtialaiskyläänsä ja he onnistuivat.
Kirjassa sivutaan myös sitä, kuinka babuška-sana on tahrattu yleistämällä se koskemaan kaikkia ikääntyneitä naisia. Samoin Suomessa puhutaan ikävään ja väheksyvään sävyyn mummoista, jotka eivät välttämättä edes ole mitään isoäitejä kenellekään.
Kolmas kirjassa esiteltävä haastattelututkimus on tehty kyselemällä 17 isoisältä heidän tavoistaan viettää aikaa lastenlasten kanssa. Siitä selvisi yhdessäolon selvä sukupuolittuneisuus: miehet ovat toiminnallisia eivätkä hoivaavia kuten naiset vaan pelaavat ja touhuavat.
* *
Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita -kirjan parhaita puolia on, ettei se käsittele ikääntyviä ihmisiä pelkkinä hoivan tarvitsijoina sairauksineen ja muine ongelmineen. Yksi kiinnostavimpia osioita on vanhuuden ja ikäsyrjinnän tutkiminen kaunokirjallisuudesta.
Se, miten mummoja ja vaareja kuvataan kirjallisuudessa, vaikuttaa epäilemättä nuoren polven käsitykseen seniorikansalaisista. Ovatko seniorit dementoituvia höppänöitä vai aktiivisia toimijoita?
Amerikkalainen slaavilaisten kielten ja kirjallisuuden tutkija Jane Gary Harris kertoo, että esimerkiksi kirjailijat Ljudmila Ulitskaja ja Irina Muravjova eivät hyväksy yksipuolista kuvaa vanhoista naisista avuttomina uhreina.
Samoin eräässä Aleksandra Marininan rikosromaanissa aluksi lempeältä ja avuliaalta vaikuttava päähenkilö paljastuukin lopussa laitonta huumekauppaa käyväksi rikolliseksi.
Tutkijan mukaan nykypolven kirjailijat eivät yhdistä ikäihmisiin ainoastaan tuskaa, kipua ja ahdistusta vaan myös innostusta, iloa, nautintoa, älyä ja huumoria.
* *
Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita – Muuttuva vanhuus Suomessa ja Venäjällä -teos on kooste useiden kirjoittajien tutkimuksista, jotka liittyvät aika löyhästi toisiinsa. Väistämättä kokonaisuus pirstoutuu.
Silti kirja on kiinnostava vertailu venäläisen ja suomalaisen vanhuuden muutoksesta ja nykytodellisuudesta. Se on hyvä lisä isovanhemmuudesta tehtyyn niukkaan tieteelliseen tutkimukseen.
Lisää tutkimusta kannattaa tehdä pelkästään tilanteesta Suomessa. Eliniän piteneminen ja eläkeläisten aiempaa parempi fyysisen kunto luovat uusia mahdollisuuksia, joskaan eivät kaikille. Osa perheistä ja heidän isovanhemmistaan asuvat kaukana toisistaan eikä kanssakäymistä juuri ole.
Aila-Liisa Laurila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
