Joonas Berghällin Vaaleanpunainen kirje rakentuu vahvaan äitisuhteeseen ja peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta

Kuvat: Jouni Porsanger / Tammi

Elokuvatuottaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja Joonas Berghäll (s. 1977) tunnetaan parhaiten vuoden 2010 menestysdokumentistaan Miesten vuoro, jossa suomalainen miehisyys ja saunan lauteilla tapahtuva tunteista puhuminen avataan tunteita herättävällä tavalla. Tuotantoyhtiönsä Oktoberin kanssa Berghäll on pureutunut dokumenteillaan moninaisiin teemoihin ja joutunut samalla taistelemaan suomalaisen elokuvakentän sisäpiirejä ja epäoikeudenmukaista toimintakulttuuria vastaan. Omaelämäkerrallinen teos Vaaleanpunainen kirje (Tammi, 2022) pureutuukin Berghällin äitisuhteen lisäksi elokuvauralla vastaan tulleisiin epäkohtiin sekä selviytymistaisteluun vakavasta borrelioosisairaudesta.

Joonas Berghällin elämän käänteentekevin hetki on hänen äitinsä aivokasvainleikkaus, josta selviytyminen on hiuskarvan varassa. Kahdeksanvuotias Joonas joutuu miettimään, miten hänelle käy, jos äiti ei selviä, ja oppii, että ikinä ei saa antaa periksi. Pelko äidin menettämisestä leimaa siitä lähtien pojan elämää. Äidin Joonakselle pahimman varalta kirjoittama vaaleanpunainen kirje jää tuolloin avaamatta, kun äiti lopulta selviää.

Terveyskeskuslääkärinä toiminut Raija Berghäll on tottunut toimimaan yksin ja itsenäisesti, ja vaikka ystäviä ja tuttuja on paljon, ovat äiti ja poika toisilleen korvaamattomat ja toimivat tiiviinä perheenä. Äidin merkitys ja häneltä opitut elämänarvot ja sitkeys ovat pohja, jonka päälle poika rakentaa unelmansa ja uransa elokuvamaailmassa.

Vaikka taistelu elokuvamaailman tuulimyllyjä vastaan on Berghällin uraa leimaava tekijä, alkaa alan epäkohtien järjestelmällinen läpikäyminen kerta toisensa jälkeen toistaa pidemmän päälle itseään. Vaaleanpunaisen kirjeen keskiössä oleva äidin ja pojan yhteinen selviytymistarina on välillä jäädä melkein sivurooliin, kun tuotantoyhtiön kohtaama syrjintä valtaa kirjasta tilaa. Elokuvamaailman epäterveellisistä toimintamalleista olisi voinut rakentaa ihan itsenäisenkin teoksen.

Kirjallisen draamankaaren osalta äidin ja pojan kasvukertomus onnistuu parhaiten. Berghällin elämän tasapainon etsiminen työpaineiden ja jo kaksitoistavuotiaana alkaneen borrelioosi-sairaskertomuksen paineessa jää hiukan poukkoilevaksi, vaikka asiat limittyvätkin yhteen.

Tunteita Berghäll osaa herättää myös tekstimuodossa. Tarinat äidistä ja lapsuudesta, surusta ja luopumisesta, elokuvien tekoprosesseista ja taustoista sekä kirjan aloittavasta ja päättävästä onnettomuudesta ovat tunteellisia, värikkäitä ja mukaansatempaavia. Sama koskettavuus, joka leimaa miehen dokumenttielokuvia, löytää tiensä myös kirjan sivuille. 

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua