Kuva: Katariina Salmi
LEVYT | Luukas Ojan energinen punkasenne kohtaa melodiakoukut jälleen toimivasti. Lähdinkö liian varhain on joensuulaislähtöisen rockyhtyeen toinen albumi.
”Luukas Oja hallitsee hienosti tarttuvien koukkujen rakentamisen kipakassakin vauhdissa.”
Laulaja-kitaristi Ylönen alleviivaa kakkosalbumin Lähdinkö liian varhain (Playground, 2022) saatekirjeessä, että yhtyeen tavoitteena oli saada levylle mukaan Luukas Ojan tavaramerkkikiukuttelun oheen keikoilta tuttua iloista lavaenergiaa sekä pysähtymisen hetkiä. Tavoitteessa on onnistuttu, vaikka paahto ja päällekäyvyys ovat edelleen pääosassa. Nimibiisi Lähdinkö liian varhain kokonaisuudessaan sekä toimivat rauhallisemmat hetket useammassa kappaleessa tuovat pakettiin mietiskelevämpää ja haikean kauniisti maalaavaa melankoliaa.
* *
Levyn avaa tummasyisesti jurnuttava, aggressiivinen Tänään ja vuoden kuluttua, jonka synkän päällekäyvä energia kohtaa junnaamisen pohdiskelun rouhealla ja niskaa liikuttavalla tavalla. Haaveminä jatkaa vähintään yhtä äkäisesti, muttei ihan yhtä tummissa syvyyksissä. Luukas Oja hallitsee hienosti tarttuvien koukkujen rakentamisen kipakassakin vauhdissa. Kappaleen tilutteluosuus luo yhtymäkohtia jopa hevimaailman leveään haara-asentoon.
Samaa paskaa hymyilyttää niputtamalla ärsyttävien asioiden kuten napinan ja vittuilun joukkoon oliivit. Riehakas soitanto tuo kiukuttelun sekaan myös sitä iloista tekemisen meininkiä. Lähdinkö liian varhain hengähtää onnistuneesti haikeamman pohdiskelun äärelle. Ennakkoon sinkkuna kuultu Supersankari on päällekäyvempää puolta, mutta hengittää riittävästi ja vaaniskelee toimivasti. Näytöksesi on loppu junttaa samoin aggressiivisesti, eikä sinkkujulkaisuista vahvin, Pysytään, yhtään sen kevyemmin tamppaa leveine särövalleineen.
Ketä kiinnostaa on hakkaavassa kerrossaan varsin kipakka, mutta säkeissään selkeästi mietiskelevämpi, vaikka syke on tiukka. Jykevästi vatkaava Poissa nostaa peukun viimeistään riisuessaan rokkikrumeluurit kauniin melankolian tieltä ja pukien ne sitten luontevasti takaisin. Päätösraita Viimeinen kohtaus loiventaa kaavaa hiukan akustisemmilla mausteilla. Luukasojamaisen nakuttava syke pysyy mukana haikeassa kaaressakin.
Luukas Oja on säilyttänyt ytimensä ja onnistunut luomaan kipakkaa energiaa ja koukukkaita melodioita yhdisteleviä, oman näköisiään kappaleita. Niitä tavoiteltuja pysähtymisen hetkiäkin löytyy ja lopputuloksesta paistaa tekemisen iloinen meininki.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.





