Daniel Buren, Käännettävät sermit, (Les Paravents), in situ -teos, 2022. Yksityiskohta © DB-ADAGP Paris. Kuva: Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
KUVATAIDE | Harvalla taiteilijalla on yhtä tunnistettava ja samalla yksinkertainen visuaalinen käden jälki kuin ranskalaisella Daniel Burenilla. Ikonisen taiteilijan rakentamaan labyrinttiin kannattaa ottaa oppaaksi perheen pienväki.
Daniel Buren: Kävelyllä siksakissa (Going for a Walk in a Zigzag) Espoon Emmassa 17.7.2022 saakka.
Nykytaiteen uranuurtajan kaksivärinen 8,7 senttiä leveä pystyraita on nähty yli 3 000 tilassa eri puolilla maailmaa. Espoon Emmaan pystytettiin Burenin valvonnassa käännettävistä sermeistä koostettu Les Paravents – labyrintti.
Daniel Buren (s. 1938) on tuttu Suomessa. Hän oli mukana Ateneumin ARS-83-näyttelyssä ja sen jälkeen pariinkin otteeseen Porin taidemuseossa, jonne toteutti suuren installaation vuonna 1988. Kesällä 1991 Helsingin rautatientorille pystytettiin Burenin 228 lipputankoa. Lippujen meri -teoksen vihreävalkoraidalliset liput juhlistivat remontista kuoriutunutta Ateneumia.
* *
Daniel Buren, Käännettävät sermit, (Les Paravents), in situ -teos, 2022. Yksityiskohta © DB-ADAGP Paris. Kuva: Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Burenin raitamaalausten lähtökohdat ovat minimalismissa ja käsitetaiteessa. Kun uusabstraktin taiteen tekijät Morris Louisista Frank Stellaan innostuivat 1960-luvulla värikkäistä raitamaalauksista, Buren omaksui raidan käytön toisin. Hän päätyi vakiolevyiseen raitaan, joka on tuttu markiiseista ja muista suojista.
Burenin anonyymejä teoksia alkoi ilmestyä ulkotiloissa mainostauluihin ja muihin pohjiin poliittisten sloganien ja mainosten seuraksi. Hän toimi kuin tämän päivän Banksy paitsi että hänen töidensä sisältö oli äärimmäisen minimalistista. Valkoisella pohjalla oleva yksivärinen pystyraita ei viitannut mihinkään itsensä ulkopuolella. Nuori radikaali taiteilija halusi ravistella käsityksiä taiteen olemuksesta ja esittelypaikoista.
Kuusi vuosikymmentä Buren on raitateoksiaan tehnyt ja vaikuttanut kenties eniten käsityksiin julkisessa tilassa olevan taiteen luonteesta kotimaassaan ja muuallakin.
Daniel Buren, Käännettävät sermit, (Les Paravents), in situ -teos, 2022. Yksityiskohta © DB-ADAGP Paris. Kuva: Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Burenin teoksille on tunnusomaista, että ne on tehty tiettyyn tilaan ja kestämään tietyn ajan, ne ovat in situ -teoksia. Poikkeuksiakin on, kuten Pariisin Palais Royalin pihamaalla mustavalkoraidallisista pilarin pätkistä koostuva tilateos Les Deux Plateuaux (1986). Valmistuessaan teos aiheutti myrskyn. Paheksujien mielestä se oli suoranaista pyhäinhäväistystä. Tuoda nyt vanhan kuninkaallisen palatsin pihaan jotain modernia. Puolustajat näkivät siinä yrityksen määritellä julkinen tila uudelleen. Tänä päivänä teos on yksi Burenin ikonisimpia.
Esseessään (1970) Buren vielä kirjoitti, että kaikki taide on poliittista. Politiikkapuhe on jäänyt vuosien myötä taka-alalle. Espoon Kävelyllä siksakissa -näyttelyn yhteyteen on taltioitu hyväntuulisen oloisen maestron haastattelu, joka kannattaa katsoa. Nyt hän muistuttaa lasten olevan hänen suurimpia fanejaan. Lapset kuulemma oivaltavat heti, missä teoksissa on kyse.
* *
Daniel Buren, Käännettävät sermit, (Les Paravents), in situ -teos, 2022. Yksityiskohta © DB-ADAGP Paris. Kuva: Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Lähdetäänpä tämän vihjeen avulla kävelemään siksakkia Burenin teokseen. Varmasti itse kukin on lapsena rakennellut kodin huonekaluista ja tekstiileistä eri näköisiä majoja – ja jotkut varmasti myös ovat kyhänneet risumajoja kodin lähimetsiin. Ei niitä ole tarkoitettukaan pysyviksi vaan sen hetken peuhaamisen kestäviksi.
Tässä on myös Burenin teosten ydin, väliaikaisuudessa ja liikkeellä olossa. Teoksessa vaeltelulla ei ole määriteltyä reittiä. Voi kulkea miten päin vaan ja tilasta aukeaa yhä uusia tiloja.
Museon matala tila, entinen painohalli, jossa on sata metriä pitkä seinä pelkkää ikkunaa taipuu oivallisesti Burenin tarkoitukseen. Ikkuna on päällystetty erivärisillä muovikolmioilla, mistä syntyy kaleidoskooppimainen vaikutelma, kun sen läpi katsoo takana näkyvää luontoa.
Muovinpalojen kirkkaat värit ja raitakuviot toistuvat sermien jakamassa näyttelysalissa ja liikuteltavat sermit alleviivaavat teoksen väliaikaista luonnetta. Ekologisiksi teoksia ei voi sanoa. Burenin ajattelun painopiste onkin muualla kuin luonnossa. Kannattaa tunnustella mitä teos herättää. Jossain kävelyn vaiheessa tunsin kuin olisi kävellyt sisään johonkin Mondrianin maalaukseen.
* *
Daniel Buren, Käännettävät sermit, (Les Paravents), in situ -teos, 2022. Yksityiskohta © DB-ADAGP Paris. Kuva: Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Erilaiset immersiiviset, katsojan sisäänsä sulkevat teokset ovat olleet jo pitkään nouseva ilmiö kuvataiteessa. Burenin teos solahtaa hyvin kokonaisuuteen. Emmassa on samaan aikaan esillä myös toinen teos, jonka sisällä voi vaeltaa: japanilaisen Chiharu Shiotan (s. 1972) labyrintti Äärirajoilla. Siihen on käytetty 300 kilometriä punaista akryylilankaa.
Kannattaa kävellä molemmissa teoksissa ja kuulostella, millaisia tuntemuksia syntyy. Lupaan, että teoksista tulee täysin erilaiset tunnelmat.
Julkisilla kulkuneuvoilla Emmaan on kätevintä mennä metrolla.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
